United States or Uganda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Veikko rannalle laseksen Kujerrusta kuulemahan, Valitusta vaatimahan. "Hyvä veikko, kaunis veikko, Lunasta minua täältä!" "Millä mä sinun lunastan, Kun onpi vähä varoa?" "Olipa sinulla ennen, Oli ennen aikoinani, Minun kasvinpäivinäni, Kolme ruunoa hyveä; Pane yksi lunnnahiksi."
Hän hiljaa hiipi kellariin, Ja virtana kuin vuoksi Nyt kalja maahan juoksi. Tuon työnsä tyhmän tehtyään, Hän haki, huusi äitiään: "Tuokaa nyt mamma kaljaa! Jo jääköön 'olutmalja'." Nyt oli eukko mielissään Hän riensi tuoppi kädessään, Ja väänsi iloissansa Tynnyrinuppiansa. Vaan "herran pojat!" huusi hän, Ja yhtehen löi käsiään: "Tää onpi ihme suuri! Tynnyri tyhjä juuri!"
Kenen onpi tuo tupanen, kenen koti kunnottoman?" Se on lieto Lemminkäinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Elä sie sure tuvista, huokaele huonehista! Tuvat toiset tehtänehe, paremmaiset pantanehe hirve'istä hirsiköistä, parahista parsikoista." Siitä lieto Lemminkäinen jo kohta kotihin saapi luoksi armahan emonsa, tykö valtavanhempansa.
Mitäs sinä tänne tulit, viekottelet meitä, Joka jo olet kotonasi pitänyt viisiä häitä. Vaan jos tarkoin tietäisin, ett' oma kulta olet, Niinpä minä nousisin ja aukaisisin oven. Ei ole kultani kotona, eikä oo äsken ollut, Kultani on muilla mailla, ei ole sieltä tullut. Tuost' on kultani kulkenut ja jälet onpi jäänyt, Lehti on päälle langennut ja keltaiseksi käynyt.
Näitä ei linnoitettu, eikä asetettu yövartioita, niinkuin sodassa tavallista onpi; kuinka kutakin halutti, oli hän poissa lipuiltansa.
No mitä täältä murhepakinoita Taas korvihini kaikuu kammioon? Te urohosta varmaan vaikeroitte, Se tapa vanha vaimoväell' onpi? LIISA. Hän miehestänsä kantaa murhemieltä, Mä lohdutusta tarjoan kuin äiti. Tuon lapsen pää on vailla viisautta, Kun kadehtii hän urhon kuolemaa, Vaik' kuolo viepi hänet kunniaan.
Tuli tuuli tunturilta, Edomin etelämaalta, Paksu pilvi Paranista, Josta tuli tuiskuaapi, Tulen liekit leimahtaapi, Jyrinät ylen jyreät, Pelättävät paukaukset. Oli tuska tullessakin, Kova kipu kallioilla, Vuoret aaltoina ajeli, Paukkui vuorten patsahatkin, Sinai syttyypi tulesta, Horeb horjuupi kovasti. Onpi Luoja liikkehellä, Luojan voima vallassansa Ihmisille ilmestyypi.
Eilert Olsen loi pikaisen, tutkivan katseen Toiniin. Se katse näytti kysyvän: mitä sinä tiedät, ja miksi kiiruhdit sanomaan sitä, mikä on suurin lohdutukseni? Mutta ääneen jatkoi hän: Silläkin tavalla toteutuvat nuo runoilijan ihanat sanat: Min tehnyt olet rakkaudessa, Mi kauno-untas, suurta aatteissasi, Ei aika riistä sitä rinnastasi Se onpi ijäisyyden toukoa.
Kinoksella pieni poika istuu, Lumi kiirehellä kimmeltää; Kainalossa onpi paimenlaukku, Kaarnaleivän pala laukussa. Tammipakkanenpa seisautti Sykkimisen vienon sydämmen; Mut nyt ollos huoletonna, poika, Kylmän, nälän tuskist' ainiaan. Tähtikirkas puol'-yön taivas kiiltää, Hurja myrsky lepoon käynyt on.
Mutta vielä kertoella tahdon, Kuinka elämänsä päivät mies Yksinänsä iltoihin tääl vietti. Kalliot hän asui majassans, Peltoons viljeli hän ahkerasti, Hedelmänpä runsaan työnsä kantoi. Köyhän turva, orvon suoja aina Onpi majassans mies äänetön, Harvoin sanat hänen huulil kaikuu, Harvoin hänen huulens myhäilee. Vakaana hän aina käyskeleevi, Kaukaisuutta katsantonsa kiehtoo.