United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Missä on ystävänne, Aino neiti?" kysyi hän ihmetellen. "Ketä tarkoitatte?" "Neiti Ravn'ia tietysti." "Mathilda ei ole minun ystäväni." "Eikö hän ole enää teidän ystävänne?" "Hän oli kerran", vastasi Aino, "mutta, Jumalan kiitos, siitä on jo pitkä aika." Ylioppilas katsahti Ainoon, joka seisoi niin levollisena ja totisena, näyttäen aikaihmisemmältä enemmän kuin koskaan ennen.
"Suokaa anteeksi", sanoi Mathilda, lähestyen ylioppilasta, "teidän olkapäällänne on suuri tahra" ja hän kohotti kätensä pyyhkiäksensä sen pois. "Ai, suokaa anteeksi, minä erehdyin", lisäsi hän hymyillen ja käänsi pois kasvonsa häveten. Ylioppilas loi silmänsä alas. Hänellä oli olkapäällä suuri reikä, josta paita pisti näkyviin.
He kulkivat hetkisen ääneti, mutta kumpikin olivat he iloissaan siitä, että Mathilda oli poissa. "Aino neiti, huomasitteko tuossa naisessa muuta, kuin vanhan talonpoikaisen vaimon?" kysyi ylioppilas. "Te ette olisi milloinkaan voineet loukata ketään niin kipeästi, kuin teidän ystävänne on tänään loukannut tuota vaimoa." "Mathilda ei ensinkään tunne täkäläisten talonpoikien tapoja", vastasi Aino.
Näytti aluksi miltei mahdottomalta saada huoneistoa näitä päivälliskutsuja varten, mutta tyttöjen ammattikoulun aina hyväntahtoinen ja toimelias johtaja Mathilda Blomqvist sai vaikutetuksi koulunsa johtokuntaan niin, että se luovutti keittiön ja ruokasalin tähän tarkoitukseen. Siitä syntyi niin hienot ja hyvin järjestetyt kutsut, ettei parempia voi toivoa.
Pastori tuli ulos paljain päin, raappasi jalkaansa ja auttoi alas rattailta pientä, kiireestä kantapäähän vaippaan ja huiveihin käärittyä olentoa. Niinpä oli siis Mathilda vihdoinkin tullut. Kuudes luku. Kaupungin neiti. Talonpojat. Taistelua. Nytpä vasta oli puuhaa ja hälinää pappilassa.
Mathilda oli näinä viimeisinä päivinä joutunut aivan syrjään. Aino kyllä kirjoitti hänelle, sillä hän ei uskaltanut jättää sitä tekemättä; mutta, totta puhuen, toivoi hän, että heidän kirjevaihtonsa pian loppuisi. Hänen kirjeensä eivät enää olleetkaan niin pitkiä, eikä hän enää kirjoittanutkaan niin usein kuin ennen; usein istui hän harmissaan pureskellen kynäänsä, kun ei tietänyt mitä kirjoittaa.
"En, vaan näin, että joku raskas suru kalvoi hänen mieltänsä." "Hän oli kihloissa pitäjän kauniimman tytön kanssa. Mutta tyttö sairastui ja kuoli vähän ennen häitä. Minä juuri tahdoin viedä teidät hänen äitinsä luo." Mathilda oli päässyt pitkän matkaa heidän edelleen, sillä hän oli astunut eteenpäin, sillä aikaa kuin toiset pysähtyivät puhelemaan. Ylioppilas ja Aino kiiruhtivat perästä.
Nähdessään Ainon istuvan pää käsivarsille vaipuneena, lähestyi hän häntä, sanoen: "no, joko olet tullut takaisin?" Aino ei liikahtanutkaan, ja Mathilda, joka luuli hänen nukkuvan, hiipi hiljaan varpaisillaan tuolin taakse ja kurkisti kirjaan hänen olkapäänsä yli.
Silloin tekivät he aina ivaa hänestä ja minun kävi häntä sääli; sillä hän on aina ollut minulle hyvä. Mutta nyt ymmärrän, että hän vaan on pilkannut minua ja Mathilda sanoo, ett'ei minun koskaan pitäisi huolia sellaisista juhlallisista herroista, sillä he ovat vaan olevinansa ja luulevat itseänsä niin paljon paremmiksi meitä, mutta oikeastaan vaan pilkkaavat meitä.
Aino makasi hiljaan kuin marmorikuva silmät ummessa ja nautti rauhaa, sitä rauhaa, jota hän niin kauan oli etsinyt ja kaivannut. Mutta ulkona maantiellä suhisi kylmä tuuli nuoressa lehdikössä, ja kärryissä istui Mathilda jutellen kyytipojan kanssa. Seitsemäs luku. Voitto. Muutama päivä sen jälkeen tapasi ylioppilas maantiellä Ainon joka käveli yksin.