United States or Barbados ? Vote for the TOP Country of the Week !
Isännälle ja kaikille pojille hän jakoi silkkiset kaulahuivit ja isännälle vielä erittäin hopeaisen rasian, jossa sopi säilyttää pieniä kalleuksia. Pikku Moosekselle ja Matille tuli lyhytvillaiset, pehmeät talvilakit. Sitten Väinö Ainoon katsoen näytti tyhjiä käsiään ja virkkoi kallella päin surullisen näköisenä: »Käsi on tyhjä ja toisessakaan ei ole mitään.»
"Täällä maalla pannaan aina arvoa sananlaskulle 'Ei ole koiraa karvoihin katsominen'", vastasi ylioppilas. "Se on hyvä sananlasku, eikö niin, Aino neiti?" "Se on totta", vastasi Aino, "mutta hyvä sydän vaatii myös hyvää ulkokuorta." Ylioppilas katsahti Ainoon, mutta hän ei sitä huomannut. "Se on toista", vastasi hän lyhyesti. He olivat jo puutarhan portin luona.
He viedä vallan merkit multa voivat, mut henkeni on herttuallinen; he minut paikkaan tähän pahaan toivat, ma pidän aarteheni ainoon sen, min perin taatoltani uljahalta, min mulle antoi Taivaan kaikkivalta. Ma pystypäänä käydä tahdon kautta eloni tarun, kuoloon kruunatun. Jo tiedän, mua vainotaan sen tautta ah, Eerik, Eerik, hyvin tunnen sun!
Ei muuta enää sanokaan, Nuo sanat vaan on huulillaan. Mut kerran rantaan mökkisen Venheessä vieras sousi, Mies pitkä, tumma, partainen, Ja siinä maalle nousi, Ja huusi: "äiti, tunnethan Sä poikas ainoon, armahan!" Mut Sanna nauroi ilkkuen: "En usko kavaloita! Mä poikani kai tuntenen, Mua pettää älä koita. Hän on niin hieno, valkoinen, Ei musta noin, ei karvainen!"
Hän vaikeni hetkeksi ja katsahti taas Ainoon, mutta tämä loi silmänsä maahan, niin että ylioppilas ainoastaan hänen rinnastaan, joka huokui raskaasti, huomasi, että hänen sanansa olivat tunkeuneet syvälle Ainon sydämmeen.
Aino punastui ja kuiskasi Mathildan korvaan: "mutta oletko aivan mieletön, etkö enään muista? "Oo se on totta, ylioppilaan rakastettu!" ja vihdoinkin vaikeni Mathilda. "Vai niin, hän mielisteli teitä, neiti?" toisti ylioppilas, luoden terävän katseen Ainoon. "Sen olisi hän mielellään voinut jättää tekemättä", vastasi Aino katsahtaen suuttuneena Mathildaan.
Hän kenties pohjalle tälle *kaiken* luo, mut hukkaan tään ainoon kortin varassa *se* vajoaa, kun elon myrskyssä tuo pohja hajoaa, kun aika kalman leiman painaa kukkaan. puhjeten puhumaan itsensä unohtaen. Se mahdotonta on! katsoo merkitsevästi häneen. Niin aattelin myös nuorena. Ma muinoin rakastin erästä; eros tiemme. Sorja muistossa hän oli; muttei eilen tässä puistossa. Eilenkö?
Olkoonpa sitten mies, vaimo tahi vanhempamme, jonka olemme valinneet, häntä täytyy meidän rakastaa, niin että sydämmemme tulee siitä lempeämmäksi ja lämpimämmäksi kaikkia kohtaan." Ylioppilas katsahti sitten Ainoon ja sanoi hitaasti: "en tiedä, uskallanko sanon ajatukseni?" "Kyllä, sanokaa vaan", pyysi Aino.
"Missä on ystävänne, Aino neiti?" kysyi hän ihmetellen. "Ketä tarkoitatte?" "Neiti Ravn'ia tietysti." "Mathilda ei ole minun ystäväni." "Eikö hän ole enää teidän ystävänne?" "Hän oli kerran", vastasi Aino, "mutta, Jumalan kiitos, siitä on jo pitkä aika." Ylioppilas katsahti Ainoon, joka seisoi niin levollisena ja totisena, näyttäen aikaihmisemmältä enemmän kuin koskaan ennen.
"Kuinka kummallista, ett'en ole koskaan ennen kuullut hänestä mitään", sanoi hän, "ja olenhan kuitenkin elänyt täällä niin monen monta vuotta. Mutta kuinka onnellinen lienee nainen, jolla on oma varma elämänsä määrä, jolla on edes joku, jonka edestä hän voi elää ja uhrata itsensä." Ylioppilas katsahti Ainoon.