United States or Armenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mikä julkeus! Sydämmeni paisuu! ANNA. No kuinka sitten lähtis matkaan kelpo uros, joka, ansaiten sydämmemme, on teihin äärettömästi rakastunut? LIINA. Hän olkoon vaiti kuin hauta ja vähimmin kaikista huokailkoon hän, hikoilkoon hän, kurja mies. Jota enemmin lemmistynyt, sitä vähemmin antakoon hän tuskansa ilmi. Kaikki hän kätkeköön ja silloin ehkä syttyisi sydämmeni myös, kiihtyisi valta-loimoon.
"Ehk'en olisi tullut tätä niin tarkoilleen ajatelleeksi, jos en olisi huomannut, minkä vaikutuksen se teki Inger-Johannaan, sillä hän tuli kohta hajamieliseksi ja vaipui mietteisin. "Ja kuitenkin pitäisi kysymyksen sydämmemme antamisesta toiselle olla niin yksinkertainen ja luonnollinen! Onko sinulla rakkautta? Kaikesta muusta ei ole mihinkään.
Sanalla sanoen: Johannes ja minä, me rakastamme toisiamme sydämmemme pohjasta, ja hän tahtoo ottaa minut vaimokseen..." "Ohoh!" huusi isäntä ja nousi pystyyn; selvään näki, että hänen entinen raihnaisuutensa oli vaan teeskenneltyä. "Ohoh!" huudahti hän vielä kovemmin, ikäänkuin olisi hevonen häneltä karannut pystyyn.
Vasta vanhemmaksi tultuamme opimme vastaan-ottamaan huolet ja murheet nöyrällä ja tyytyväisellä mielellä ja kätkemään ne syvään sydämmemme pohjaan. Usein ne esiytyvätkin meille siinä valossa, jossa ne täällä näemme vihollisina, jotka tahtovat hukuttaa meidät, vaan kun ijäisyyden aamu koittaa, huomaamme ne ystäviksi, jotka ovat auttaneet, eivätkä vahingoittaneet meitä.
Minä otan Karuliinan, vaikka läpi kuuman kirveen. Se on suora puhe ja vastustamaton sana, lausui isäntä. Mutta muista, Paavo, ettei saa pahennusta harjoittaa! Siitä lähtien Karuliina ja minä olimme uskotut niin kahden kuin joukossakin yhdessä seurustelemaan ja sydämmemme paloi toisillemme puhdasta tulta.
Ne varmaan tappaisivat meidät ja paistaisivat meidän sydämmemme hehkuvilla hiilillä, kuten sadussa kerrotaan... *Kanonada*. Ja haukkaisivat meiltä pois nimettömän sormen, ja sitte lennettäisiin suuren vesikorvon taa. *Esmeralda*.
Ette voinut sille mitään, sen tiedän, vastasi Löfving liikutettuna. Minäkään en voinut mitään sille, mitä teille tein. Omatuntoni ei voinut muuta. Anteeksi! Attila tarttui tarjottuun käteen, joka etsi sovintoa: Paljoa vaarallisempi on hyvä vihollinen kuin huono ystävä, vastasi hän vienosti. Edellinen valloittaa vähitellen sydämmemme, jälkimmäinen työntää sen vihdoin pois.
Pitäisihän meidän, jotka jäämme tänne, iloita siitä eikä surra. Mutta ah, eipä ole niinkään helppo, kuin luulisi, antaa rakastansa Jesukselle. Silloin tuntuu usein siltä, kuin pakahtuisi koko sydämmemme. Mutta meidän ei pitäisi katsella alas pimeään hautaan, vaan pikemmin ylös Jumalan valoisaan taivaasen. Miksipä tekisimme opetuslasten tavalla ja estäisimme lapsia pääsemästä Jesuksen syliin?
"Sekä minä että mieheni toivotamme onnea sydämmemme pohjasta." "Sitä maljaa en koskaan juo," sai kapteeni sanotuksi ja laski lasin niin kiivaasti pöytään että se särkyi. "Minkä te nyt sanoitte, on helvetin vale!" "Donner!" "Se on vale, sanon minä," huusi kapteeni ja kesti uljaasti vaimonsa hiljaisen silmänluonnin. "Herra Möller ei ole neiti Rasmussenin sulhanen.
Ja vaikka lymyitkin hetken niinkuin voipi näyttää heikoista silmistämme niin ilmestyt heti jälleen, vielä laupiaampana ja entistäsi kirkkaampana. «Vähän aikaa» emmekä näe sinua ja taasen «vähän aikaa» ja me näemme sinut ja sydämmemme iloitsee ja juopi voimaa ja nautintoa maljasta, jonka sinä Ikihyvä ijankaikkisesti täytät meille.