United States or Cook Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
KAIKKIVALTA: Lyyli! LYYLI: En pyydä mitään apua sinulta. Ajan itse oman asiani. KAIKKIVALTA: Anna kastaa itsesi! LYYLI: En ikinä. KAIKKIVALTA (epätoivoisesti): Silloin tulevat sinun päiväsi päättymään polttoroviolla. (Lyyli hymyilee halveksivaisesti. Vaitiolo.
Ja orjan oppi puhuu sinun suusi kautta. KAIKKIVALTA: Rakkaus yksin voi kohottaa meidät jumaliin. LYYLI: Toisin haastaa vapaa mies. KAIKKIVALTA: Olen vapaa: vapaa vihasta ja kaikista orjuuttavista intohimoista. KAIKKIVALTA: Minä en ole koskaan tuntenut mitään sellaista, Lyyli. LYYLI: Et, sillä sinä olet jo lapsuudesta saakka maahan lannistettu. LYYLI: En.
Siis tiedä, että aion, manata heidän henkensä esille sinusta. KAIKKIVALTA: Et ole siinä onnistuva. LYYLI: Veri on vettä sakeampi. KAIKKIVALTA: Hänen puheilleen on minun helppo päästää sinut. Mutta... LYYLI: Mutta? Muuta ei ole tarviskaan. KAIKKIVALTA: Kuitenkin tahdon sitä ennen varoittaa häntä velhotaidostasi. KAIKKIVALTA: En. Ristin Jumala on minun miekkani ja sotisopani. LYYLI: Mene siis!
TUOMAS: Seisotko sinä sen paisteessa, Pietari? KAIKKIVALTA: En. Mutta minä näen sen tulemisen taivaanrannalla ruskottavan. KAIKKIVALTA: Miksi niin, isä? TUOMAS: Kuinka elämä on helppoa heille! Ja kuinka vähän he tietävät meistä, jotka olemme tehneet sen helpoksi heille! Sinäkään et tiedä meistä mitään, Pietari. TUOMAS: Kukka olet, joka ei tiedä juuristaan.
Kulkiessaan noilla pyhillä seuduilla herää matkailijassa syvä tarve muistella tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet Jumalan kansan elämään. Sen kautta helpottuvat matkan vaikeudet ja katoomatoin kuva seuduista jääpi muistiin; Jumalan kaikkivalta, vanhurskaus ja laupeus vaikuttavat sen kautta niin valtavasti mielialaan, ettemme koskaan elämässä sitä unhota.
KAIKKIVALTA: Varmaan on taivaan laupeus teille vielä monta hyvää ja jumalaista hymyä lahjoittava. KAIKKIVALTA: Sitä heleämpi ja korkeampi on teidän onnenne hetki oleva. TUOMAS: Se hetki ei tule minulle milloinkaan.
TUOMAS: ... Joku, joka ei epäile parasta meissä, jonka läheisyydessä voi tuntea itsensä täysin turvalliseksi... KAIKKIVALTA: Täytyy olla, isä. TUOMAS: Tarkoitan: ystävä, joka hyväksyy kaikki meissä eikä vain eräitä meidän puoliamme ... joka tunnustaa meidät ihmisiksi sellaisina kuin olemme ... vikoinemme, puutteinemme, kurjuuksinemme ja kärsimyksinemme.
KAIKKIVALTA: Mitä muuta ovat teot koskaan olleetkaan? KAIKKIVALTA: Minä tiedän sen, isä. TUOMAS: Sinä näet pöydällä tuon kirjeen? No niin: minä olen väärentänyt sen. KAIKKIVALTA: Niin, isä, TUOMAS: Paavin paimenkirjeen. TUOMAS: Hänen hengellinen ylhäisyytensä on vielä täällä. Sinun ei tarvitse sanoa kuin sana... KAIKKIVALTA: Isä! Minä en ole koskaan aikonut ilmiantaa teitä.
TUOMAS: Sinun suuri hetkesi. KAIKKIVALTA: Ja minä menin... TUOMAS: Sinä menit Herrasi Jumalasi tahtoa täyttämään. Minä luulen, että viisaat miehet nimittävät elämäntyöksi sitä. Ja nyt minä saan jäädä ijäksi teidän kattonne alle? TUOMAS: Tahtoisitko ... sinä ... niin? KAIKKIVALTA: Kyllä, isä. Minun oli niin hyvä olla täällä. TUOMAS: Oliko? KAIKKIVALTA: Te olitte niin hyvä minulle.
Oikeutta tahtoi ylväs Tekijäni: loi minut jumalainen Kaikkivalta ja suurin Viisaus ja ensi Rakkaus. Mua ennen luotua ei ollut mitään, ijäistä vain, myös itse kestän iki: ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Nää sanat, synkin värein kirjoitetut, näin päällä portin erään. Mestarille ma lausuin: »Ankara on aatos niiden.»