United States or United States Virgin Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Johannes huomasi äkkiä siirtyneensä mielikuvituksessaan keskelle synkintä keski-aikaa. Mutta hän ei kärsinyt tuosta muutoksesta, vaan nautti, sillä hänen mielialansa oli munkin, joka pelkää, mitä hän vihaa, ja vihaa, mitä hän sammumattomalla intohimolla rakastaa. Miten oli tuo kaikki mahtanut muinaisessa todellisuudessa tapahtua?
Koko Suomessa oli tuskin ainoatakaan herrastaloa, jonka aluskalaisilla oli niin kaikin puolin kunnollinen hallitusväki, kuin majuri Aatami Segercrantz ja hänen jalo vaimonsa. Heidän molemmat tyttärensä olivat myös hyvin kasvatettuja tyttöjä, mielialansa puolesta äitinsä tarkkoja kuvia.
Hän ajoi nyt nelisten takaisin Peuples'iin. Aivot työskentelivät hänen päässään, harkitsivat asioita, yhdistivät tapahtumia toisiinsa ja tekivät päätelmiä. Kuinka ei hän ollut sitä aikaisemmin arvannut? Kuinka ei ollut mitään huomannut? Kuinka ei ymmärtänyt Julienin poissaoloa, hänen entisen hienoutensa uudistumista ja sitten hänen mielialansa rauhoittumista?
Nyt tuntuvat turhilta hänestä kaikki riidat eri katsantotapojen välillä, eikä hän voi kyllin ihmetellä, »kuinka ihmisten näköpiiri voi olla niin ahdas, ettei hän näe ulkopuolelle oman, hetkellisen mielialansa rajoja!» Häntä oikein harmittavat nyt nuo realismin ijänikuiset taistosanat. »Puhtaitten, läpikuultavain aatteiden esittäminen ei kuulu, niin väitetään, sopivan nykyajan ihmiselle.
Toivoipa hän joskus niin hartaasti päästä kaupunkiin ja kuitenki tunsi hän, että jos joku käski hänen matkustaa, olisi hän siellä vaan suruissaan ja ikävöisi aina kotiinsa. Tavattuaan ylioppilaan iloisella ja ystävällisellä tuulella, tuntui hänestä ikäänkuin hänenkin oma alakuloinen mielialansa olisi samassa muuttunut iloisemmaksi.
Hänkin otti yhden, koetti lukea, mutta jätti sen samassa. Samoin toisen ja kolmannen. Hänessä kaivoi ja jäyti. Ajattelin, että hänen mielialansa ja menettelynsä ylös tultaessa oli ollut hetken heikkoutta. Ehkä se oli vain pettymyksen ensi tuska, joka oli saanut hänet kieltämään uskonsa. Hän ehkä sen katuu ja vie huomenna madonnansa takaisin. Hän on siirtynyt lähemmä tulta.
Luonnonilmiöt herättävät riemua, heleätä kuin »onnenlapsen aatos», tai murhetta, »riuduttavaa ikävää». Myös Aholle luonto etupäässä on selvästi tuntuvan mielihyvän lähde, vaikkakin hänen mielialansa ovat käyneet paljon monisävyisemmiksi.
Kesällä v. 1917, jolloin hän jo oli päässyt takaisin Pietariin, oli eräs suomalainen tavannut hänet siellä ja toi meille häneltä terveisiä. Silloin hän vielä oli ollut reipas ja toivorikas. Mutta millainen mahtanee hänen mielialansa olla viime aikaisten kokemuksien jälkeen?
Hän saattoi istua tuntikausia tuijottaen eteensä kuin mietteisiin vaipuneena, ja sitte viulullaan purkaa mielialansa kaikenlaisiin haaveiluihin, jotka aivan toisella tavalla kuin hänen n. k. klassillinen musiikkinsa viehättivät minun soitannollisesti kyllä jotenkin vähän kehittyneitä aistejani.
Ei sitä työkalua, ei sitä esinettä, jota hän ei olisi huomannut. Hän katseli kaikkea puoleksi uteliaisuudesta ja puoleksi naurun halusta. Hän puhui näistä maanviljelyskapineista ja -laitoksista niinkuin kaikki olisi hänelle ollut leikkikaluja, jotka olivat hyvin kaukana kaikesta järjellisestä ja totisesta elämästä. Ja hänen mielialansa tarttui Heikkiin.