United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Veistellessään hirsiä nelikulmaisiksi pihalla, mietiskeli Juhana huviksensa, miten hän vast'edes nikkaroi uudet pöydät, penkit, kaapit ja viimeiseksi sievän sängyn. Tuolit ja penkit olivat jo hänen mielikuvituksessaan vehreiksi maalattuina, kaappi ja pöydät sinisiksi.
Alakuloisuuden ylistyksen rinnalla saattaa Uudisasukas erinomaisesti viihtyä hänen mielikuvituksessaan, Metsänneitojen rinnalla Vilhelmiina Wäisänen, taikka Sasu Punainen. Mutta sehän on jo sitä, mitä sanotaan universaaliseksi mielikuvitukseksi. Luonnon-elämä, luonnon-ihmisten raadanta rahan-alainen herättää hänen vilpitöntä kunnioitustaan.
Uskotteko te perinnöllisyyteen? kysyi ruhtinatar Sofia Vasiljevna Nehljudofilta, kun tämän sanattomuus alkoi häntä vaivata. Perinnöllisyyteenkö? kysyi puolestansa Nehljudof. En, en usko, sanoi hän. Hänen ajatuksensa olivat tällä hetkellä kokonaan vajoutuneet niihin kummallisiin kuviin, jotka arvaamattomista syistä heräsivät hänen mielikuvituksessaan.
Hän oli mielikuvituksessaan nähnyt kesäisen luonnon, päivänpaisteessa kimmelteleviä selkiä, suuren avaran laivankannen ja valkeita, komeita pukuja vilkkailla laivarannoilla. Alkoi tuikkaa tulia metsän sisästä, häämötti huoneita, ajettiin portista pihaan. Hän kuuli sanottavan, että oltiin perillä. Kahden korkeaksi luodun lumivallin välitse ajettua pysähdyttiin verannan eteen.
Toistaessaan nyt aamulla mielikuvituksessaan eilisiä ajatuksia ihmetteli Nehljudof kuinka hän oli saattanut hetkeksikään niitä uskoa. Niin uutta ja vaikeata kuin olikin se, mitä hän aikoi tehdä, tiesi hän, että se oli nyt ainoa hänelle mahdollinen elämä; ja niin mukavaa ja helppoa kuin olisikin ollut palata entiseen, hän tiesi että se oli kuolema.
Nopeasti rutisti Nehljudof poltetun paperossin sammuksiin tuhka-astiaan, sytytti toisen ja alkoi kävellä edestakasin. Ja tämän naisen kanssa eletyt hetket alkoivat toinen toisensa perästä herätä hänen mielikuvituksessaan. Hän muisti viimeisen tapaamisensa, sen eläimellisen intohimon, joka silloin oli valloittanut hänet ja sen pettymyksen, jonka hän oli tuntenut kun intohimo oli tyydytetty.
Ponnettomassa kaihomielessä tähyilee osa nykyistä ruotsinkielistä nuorisoamme ruotsalaisen yhteiskunnan elinilmiöihin, elää mielikuvituksessaan ruotsalaista yhteiskuntaelämää, tuijottaa itsensä sokeaksi nuoren ruotsalaisen kirjallisuuden tukholmalaisiin tapainkuvauksiin, tuntee itsensä kotiutuneemmaksi Tukholmassa kuin Helsingissä, istuu Kappelissa, mutta haaveilee itsensä Hasselbackenille.
Juhlapuheissa, vastauksissa maljanesityksiin, mietinnöissä, artikkeleissä ja omassa mielikuvituksessaan hän kuvailee toimivansa jaloista, ylevistä, isänmaallisista vaikuttimista, mutta itse asiassa hän toimii, niinkuin toimii, siksi, että hänen edessään on hänen kuvansa, että tätä kuvaa kannattaa se puolue, johon hän kuuluu, että hänen täytyy tämän puolueen suosiota ylläpitää.
Olikohan hänelle todellakin tarjottu tuota tirehtöörin paikkaa, jota niin moni harkitsi, ja jos niin oli, olisikohan tuo muutos onnekas? Mielikuvituksessaan hän vielä kerran eli heidän avioliittonsa kuluneet seitsemän vuotta. Miten onnellisia he sentään olivat olleet, vaikka olivat vähävaraisia, ensin melkein köyhiä!
Forstmestarinnasta tuntui kauhealta äänettömyys, niin pitkä kuin iankaikkisuus. Se oli kiduttavan tuskallinen, mutta hän ei jäsentä liikauttanut ja varoi hengitystäänkin, peläten tulevaa räjähdystä, joka kuitenkin kasvoi sitä kamalammaksi hänen mielikuvituksessaan, kuta enemmän äänettömyys kesti. Esteri sanoi viimein: »Isä, pankaa pois se sanomalehti.»