United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ja sitten, mikä petos! Rakkaus heräsi hänen povessaan tyhjentymättömällä ilolla ja kaikilla tuskillaan... Katselkaas häntä ja tuomitkaa itse! Uskoisittekohan, hänet nähdessänne, hyvä Nastjenka, ettei hän todellakaan ole koskaan tuntenut häntä, jota hän kiihkoisessa mielikuvituksessaan niin paljon rakasti? Onko hän nähnyt hänet vain pettävissä unikuvissa?
Johannes huomasi äkkiä siirtyneensä mielikuvituksessaan keskelle synkintä keski-aikaa. Mutta hän ei kärsinyt tuosta muutoksesta, vaan nautti, sillä hänen mielialansa oli munkin, joka pelkää, mitä hän vihaa, ja vihaa, mitä hän sammumattomalla intohimolla rakastaa. Miten oli tuo kaikki mahtanut muinaisessa todellisuudessa tapahtua?
Niinpä monikaan ei voi pidättäytyä nauramasta, kun häntä kutkutetaan, vaikk'ei tämä ole hänelle ollenkaan mieluista; sillä se ilon ja hämmästyksen mielikuva, joka ennen on saattanut häntä nauramaan samanlaisen tapauksen johdosta, herää uudestaan hänen mielikuvituksessaan ja täyttää vasten hänen tahtoansa hänen keuhkonsa sydämestä syöksyvällä verellä.
Sovittiin, ettei oteta tulta, mutta sen sijaan avattiin ikkuna. Martin kertomus oli näissä puuhissa häiriytynyt ja hän jatkoi sitä nyt vain heränneessä mielikuvituksessaan. Mutta Heinonen, joka oli tarkoin kuunnellut, muistutti: Noh, ja entä sitte? Sittenkö? havahti Martti. Ei mitään enää.
Kaikki nämä kärsimysten, taistelujen ja alennuksen kuvat tekivät häneen syvän vaikutuksen ja yhdistyivät hänen eloisassa mielikuvituksessaan niiden pyhien legendojen, ja tarumaisten kertomusten kanssa, jotka olivat hänen syvän, tuntehikkaan sielunsa ainoana henkisenä ravintona.
Metsänjumala soittoineen, puoleksi inhimillisine puoleksi eläimellisine muotoineen, vaikka olikin ainoastaan kipsistä, oli hänen mielikuvituksessaan elävä olento, yhtä todellinen kuin ihmeellinen, ja pysyi semmoisena, selittipä kandidaatti sitä sitten vaikka kuinka epäselvän mielikuvituksen luomukseksi, jolla ei ollut eloa eikä todellisuutta.
Silloin hän tunsi, mitenkä Robert kiersi käsivartensa hänen ympärilleen, mitenkä hän veti hänet luokseen ja matalalla, vapisevalla äänellä kuiskasi ne sanat, joita hän mielikuvituksessaan jo niin monta kertaa oli kuullut hänen lausuvan.
Pompeijilaiset kuten kaikkikin etelä-italialaiset peittivät mielellään polttavan taivaansa auringonvalon ja yhdistivät mielikuvituksessaan ylellisen hämärään. Vain kahdesta lasi-ikkunasta pääsi heikkoa epäselvää valoa; ja se pinta, johon oli käytetty eräs ikkuna-aukoista, oli koristettu suurella titaanien hävitystaistelua esittävällä korkokuvalla.
Yhtäkkiä, itsekään muutosta huomaamattaan, tunsi hän olevansa samaa lihaa, samaa verta tuon kansan kanssa, joka nöyränä, äänetönnä hänen puhettansa kuunteli. Ulkona nyt niin tavattomaan aikaan pauhaava lumimyrsky ja sen omituiset, peloittavat äänet muuttuivat hänen heltyvässä mielikuvituksessaan ikäänkuin välittömiksi Jumalan vanhurskaan vihan ääniksi.
Hän ei enää mielinyt alhaisien korvien kuultavaksi lausua nimeä, joka hänen polttavassa mielikuvituksessaan oli muodostunut pyhän ja jumalallisen merkiksi. Ione ei ollut enää vain kaunis nainen, joka oli kerran nähty ja jota intohimoisesti kaivattiin hän oli valtijatar, hänen sielunsa jumalatar. Kukapa ei ole samaa tunnetta kokenut? Joka sitä ei ole, ei se ole koskaan rakastanut.