United States or Maldives ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vieno tuuli tuuditteli Pohjanlahden aaltoja, ja vähäinen vene näkyi laineilla liikkuvan. Yksinäinen vanha mies istui veneessä, hän souteli hiljaa rantaan päin. Rannalle tultuaan hän veti veneensä maalle. Veneestä hän otti ongen ja vähäisen koppasen, jossa oli kaloja, ja istahti sitte nurmelle. Vanhus istui siinä vaiti, ikäänkuin syviin mietteisiin vaipuneena.
Parooni vaipui aina hänen mentyään syviin mietteisiin. Epäilemättä oli hänenkin mielestään valtiossa ja yhteiskunta-järjestyksessä paljon parannettavaa. Maailma ei ollut hänelle paras mahdollinen. Mutta hän mietti enemmän itse elämän suurta ongelmaa kuin sen muotojen osittaisia arvoituksia. Kuitenkin kaikitenkin oli elämä itsessään ensimmäinen ja suurin armo-luojan antimista.
Ja kun he eivät pitkään aikaan mitään virkkaneet, oli Ellillä aikaa mietteisiin. Hän näki, ettei hän ollut saanut häntä vakuutetuksi, niinkuin olisi tahtonut. Olavi näytti yhäkin tyytymättömältä, ja hän vastasi hänen katseeseensa kylmällä epäilevällä silmäyksellä. Ja Elli aavisti hämärästi, mitä hänessä liikkui... Hänen suostumuksensa ei ollut vapaaehtoinen.
Ei hän voinut aikamiestä kääriä pumpuliin ja asettaa lasikaappiin! Täytyihän Hartin saada vapaasti liittyä kehen tahtoi . Anna vaipui mietteisiin, jotka tekivät hänet yhä levottomammaksi. Ei, huomenna hän aikoi pyytämällä pyytää Hartia auttamaan häntä täyttämään kaikkia noita pikku velvollisuuksia vieraita kohtaan. Se oli luonnollista. Se oli tervettä.
Istuessani siten syviin mietteisiin vaipuneena tohtori Leeten kirjastossa, aloin yleensä yhä selvemmin ja yhtäjaksoisemmin käsittää omituista näytelmää, jota katselemaan olin niin kummallisella tavalla joutunut.
Kapteeni seisahtui akkunan eteen. Hänen piippunsa oli kauan sitte sammunut ja hajamielisenä laski hän sen kukka-astiaan. Kauan seisoi hän mietteisiin vaipuneena, ne tulivat aina syvemmiksi ja syvemmiksi. Monenlaisia olivat hänen ajatuksensa, ne kävivät pitkässä rivissä läpi hänen sielunsa.
Näiden joukossa ilmestyi Susannankin hento olento, jonka minä välistä näin liitelevän suoraan minua kohti, ilman että kuitenkaan koskaan sain selvästi nähdä hänen kasvojaan. Toisen vuoden kevätpuolella istuin kerran keskipäivällä tuollaisen sairaaloisen mielentilan valtaamana kirkossa eräällä pääalttarin lähellä olevalla korokkeella, mietteisiin vaipuneena Susannan sininen risti kädessäni.
Hän seisoi hetken mietteisiin vaipuneena, silmät luotuina maahan, ja jatkoi sitten: "mutta taivas, joka tuntee puutteellisen luontomme, vastaanottaa vaillinaisen tottelevaisuutemme ja on toistaiseksi lykännyt, vaikkei pois kääntänyt, uskaliaan elämäsi verisen lopun.
Ainakin hän valitti valittamistaan: Minä rakastin muoria äitinäni ja kun hän on poissa, mitä voinkaan tehdä, mitä toimittaa? Isäni kun suree myöskin, tuskin voimme kauan elääkään, pian kuolemme molemmat. Tuon pidin mahdottomana, sillä olin itse nähnyt, että katkeroidenkin aikojen läpi voipi elää. Sen kokemuksen toivoin Loviisankin saavan; mutta ei nyt ollut aikaa pitkiin mietteisiin.
Eiväthän kuitenkaan ole vaivaseksi saaneet, vaikka paljonkin ovat repineet. On terve ruumis. Ja silloin ei sitä ole hätää. Nyt minä rupean oikein omasta halustani työtä tekemään. Niihin mietteisiin nukahdin. Lapsuuteni aika oli loppunut. Oikea Siionin veisaaja. Nyt kun pääsin vapaampaan maailmaan, rupesin tekemään työtä oikein innolla ja voimani rupesi karttumaan päivä päivältä.