United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta, vaikka ei sankari, on Ilmarinen sen sijaan omassa työssään, ammatissaan verrattoman taitava, kuuluisa siitä ympäri koko maailman. Missä vaan jotakin kalua on tarvis, Pohjolassa niinkuin Kalevalassa, Sammosta tavalliseen miekkaan, jopa haravaankin saakka, käännytään aina, joka kerta hänen puoleensa.
Nyt nousee tappelu, sampo suljahtaa mereen, Louhi saa siitä ainoastaan tyhjän kannen, Wäinämöinen kerää tarkkaan sammon murut rannalta. Tämän jälkeen varallisuus katosi Pohjolasta ja karttui Kalevalassa. Louhi lausui tappelun jälestä: "Jo minulta valta vaipui, Jo aleni arvioni, Eloni meni merehen, Sampo särkyi lainehihin." Ja runo laulaa tästä tapauksesta
Suvanto myöskin on likellä, kaikki semmoisia paikkain nimiä, joita Kalevalassa nimitetään, sillä minä sen muistan aivan selvään, että joka paikassa sekä Wenäjän Karjalassa että Suomen puolella aina runoissa sanottiin Päivilä, niinkuin se vanhassa Kalevalassa läpensä onkin pantu, ehkä se uudessa Kalevalassa siitä on tullut muutetuksi toisin kuin laulajat sitä yleisemmin ovat käyttäneet, nimittäin Päiväläksi.
Jos vertaamme sitä runollista katsantotapaa, joka Kalevalassa ja Kantelettaressa ilmaantuu, nykyajan runollisissa tuotteissa vallitsevaan, niin huomaamme, että kertomarunomme aikuiset ihmiset "mielessään vetivät koko luonnon seuraansa," niinkuin Kantelettaren alkulauseessa mainitaan, "kaikille turhimmelleki aineille hengen ja elämän mielen ja kielen kuvaellen.
Minun täytyy, hän virkahti vain huulet yhteen puserrettuina. Ellen minä ole juuri määräpäivänä ja määrähetkellä Kalevalassa, tapahtuu maalle ja kansalle suuri onnettomuus. Mikä tuo onnettomuus olisi, sitä hän ei tiennyt itsekään.
Jo v. 1853 painatti professori Cygnaeus nerokkaan selityksensä Kullervosta kirjoituksessaan »tragillisesta aineesta Kalevalassa». Nykyisimpinä aikoina on sitten ylimääräinen professori Fr. Perander uudestaan tutkinut Kullervon luonteen ja sen lisäksi vielä kirjoittanut syvälle tunkeuvan selityksen Aino-runoista.
Kansalle ei ole annettava ainoastaan kieltä ja kaikkea sivistystä ja opetusta ja edistystä ja helpotusta siihen, vaan sille on annettava myöskin sen entinen henki, sen vanha kulttuuri, joka on ilmoitettu Kalevalassa ja Kantelettaressa ja Sananlaskuissa.
Vielä oudommalta tuntuu, jos, niinkuin Kalevalassa joskus tapahtuu, noilla suurilla puuhilla valmistettu pääteko ei olekaan mikään todellinen, suuri sankarityö, niinkuin se toki oli yllä esiintuoduissa esimerkeissä, vaan aivan tavallinen, arkipäiväinen askare.
Kalevalassa sitä vastaan tapaamme paljon useampia, toisistaan tarkkaan erotettuja luonteita; ei olisi mahdollista panna Kullervon nimeä Joukahaisen töihin, tai asettaa Ainoa Pohjolan neidon sijaan. Vielä vähemmin voipi hetkeksikään sekoittaa Wäinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen keskenänsä.
Se on kertomusta sen suomalaisen kansansielun haarautumisesta yhä yksilöllisempiin aines-osiinsa, joka vielä esiintyy niin eheänä ja yhtenäisenä Kalevalassa sekä sen nerokkaan sommittelijan Elias Lönnrotin omassa humaanisessa, sopusointuisessa olennossa.