Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Sana Ainon kuolosta viedään hänen kotiinsa. Nyt äiti huomaa suuren, turmiollisen erhetyksensä ja suree kaiken ikänsä sitä, että oli yrittänyt pakoittaa lastansa vasten sen omaa mieltä miehelään. Kuinka hellästi on Suomen runotar kuvannut tätä surua!
Lohdutus, jonka Wäinämöinen Ainon kuolon jälkeen saapi äidiltänsä, sitoo taas Aino-runot Sampo-runoin alkuun; sillä tämä lohdutus sisältää sen kehoituksen, että hän menisi Pohjolaan toisen morsiamen katsontahan. Ensimmäisessä Sampo-runossa löytyy sitten tavallansa vielä yksi viittaus luomis-taruun.
Tämä tunne hämärästi valtasi Ainon sydämmen hän katselemistaan katseli, kunnes kirkastettu ilo säteili hänen kasvoistaan, hänen rintaansa palasi riemu ja rauha. "Minä olen saanut anteeksi," hän sammalteli ja niin riensi kukkasen luokse, suuteli sitä, suuteli hellästi, lausuen: "Hänen tähtensä kaikki!" Kukan otti hän käteensä: "Sinä et saa surra, et sureksia jää hyvästi!
Kuinka merkillinen tuo Ainon itsessään vähäpätöinen teko: koristeensa poistaminen!» huudahtaa Perander ja vähän päästä sanoo hän: »Väinämöisen sanat, joilla kehoitti Ainoa vast'edes kantamaan koristeitaan ainoastaan hänen ihailustaan varten, teki Ainon mielen kuten luonnollista katkeraksi ja närkästyneeksi.
TAINA. Näkisit hyvinkin, luulen, Kun tietäisit tyttäresi Kanneksivan kaulallansa Lempilahjan laulajalta. JOUKO. Suvannonko sulho ? TAINA. antoi Lahjaksi korut tytölle, Ainon itse tietämättä. Kevätjuhlassa kedolla Kävelimme, niin pujotti Väinö noin käteeni lahjan, Lausui: annahan tytölle. JOUKO. Se oli suuren miehen lahja. TAINA. Jota ei hylätä henno. Mutta nyt sisälle käymme.
Ja äitini hän antoi tietysti omansa kaksi tusinaa hopealusikoita, niin, ja kultakantisen raamatun. Enon rohkeus minua kummastuttaa. Antaa alastoman naisen kuvan, Takasen Ainon. Kyllähän sen äidin teki mieli jotain sanoa, mutta ei kehdannut. Pilkallisesti. Onhan se kauheata, alastoman naisen kuva! Vakavasti. Jos olisi miehen edes, se nyt ehkä oudolta tuntuisi! V:s KOHTAUS.
"Niin, te ette sitä usko; mutta minä olen ajatellut teistä niinkuin kaikista muistakin naisista; olen luullut, ett'ei teillä olisi mitään korkeampaa pyrintöä, että olisitte kuin leikkikalu, hetken huviksi ja sitten heitettäväksi pois seuraavassa silmänräpäyksessä". Ylioppilas hengitti syvään, katsoi suoraan Ainon silmiin ja sanoi tyynesti, mutta lämpimästi: "Ja sitten, sitten huomasin minä kerran erehtyneeni ja joutuneeni omiin pauloihini.
Hyvän päätöksen nyt tein, ajatteli Väinämöinen, mutta onnelliseksi hän ei tuntenut itseänsä. Sillä Ainon katseessa oli ollut jotakin salaperäistä, jonka perille hän ei vieläkään ollut päässyt... Vaan sekin selveni aikoinaan. Ja selveni suuremman surun ohella... Mitä kummia nyt kuuluu, mitä viestejä tuodaan?
Nyt laulaa hän 'Lammermorin morsiamesta', 'Trubadur'ia' ja kaikki Erik Bögh'in laulut." "Sitä en epäile", vastasi ylioppilas lyhyesti. Kotimatkallaan tapasi hän Ainon, niinkuin pastori oli sanonut. Tämä tuli häntä vastaan, mutta huomattuaan ylioppilaan, kääntyi hän takaisin astumaan saman tietä, mistä oli tullut, ja oli etsivinään jotain.
Hänen sielunsa ihanne oli pitkänsolakka, harteikas, mustaviiksinen mies, kolmannella kymmenellä oleva, lempeäsilmäinen, sukkelakielinen. Akseli hän oli nimeltään, ja hän kävi usein Ainon kodissa, sangen usein, ja oli aina kohtelias ja ystävällinen, puhutteli Ainoa neidiksi ja puristi kättä lämpöisesti, niin ainakin Ainosta tuntui.
Päivän Sana
Muut Etsivät