Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Kun ylioppilas ensi kerran sen jälkeen tapasi Ainon, kysyi hän oliko tämä jo lukenut kirjan. Niin, sen hän kyllä oli tehnyt vaan ei kuitenkaan tarkkaan. "Mitä pidätte siitä?" kysyi ylioppilas. "Kyllä paljon mutta minä ymmärrän niin vähän sellaisia asioita", sanoi hän vähän ujosti. Ylioppilas katsoi häneen terävästi. "Te ymmärrätte niin vähän sellaisia asioita", toisti hän.
Näen Ainon ja immet muut, Urhot uhkeat, partasuut; Mutta muutakin paljon vielä Haavehissani näen siellä. Kuulen lainehen loiskivan, Kuulen kuusien huminan. Käki kukkuvi kuusistossa, Alli soutavi aallokossa. Näen kalliot, korpimaat, Näen lehdikot varjokkaat, Tunnen tuoksua tuhansista Kevättuomista kukkivista.
"Kuuleppas, lapseni", ja hän juoksi Ainon luo, "nyt täytyy sinun laulaa meille jotain iloista, etkä enää saa vinguttaa tuota u-u-u-u-, eikö sinulla ole nuottia tuohon 'Typerä tyttö'?" Ylioppilas katsahti hämmästyneenä pastoriin, joka luki sanomalehteä, sillä aikaa kuin nuoret puhelivat keskenään. Hän näytti vähän surulliselta, mutta ei sanonut sanaakaan.
Tämmöinen ajatussuunta kajasti Ainon varmassa katseessa, hän kulki tietään tyyneenä, huoletonna, aivan kuin eroitettuna häntä ympäröivästä surujen, kärsimysten, synnin ja taistelun maailmasta, jossa kuitenkin itää jumalainen elonsiemen monessa kurjassa ihmissydämmessä.
Tuo uusi havainto olisi Ainon kerrassaan murtanut, ellei se olisi häntä niin perin pohjin suututtanut, ettei hän kiukulta tuskaansa muistanutkaan. Hänkö lapsi, joka jo oli niin paljon kokenut ja kärsinyt sieluntuskia, ja kenen tähden kärsinyt? Oi sinuas, sinä kiittämätön sukukunta!... Ystävätär, asuntotoveri, matkusti pois, ja kohta Aino sai kihlakortin, hänen ja Akselin.
Uusi viehätys pitäisi tulla heidän elämäänsä, ettei heidän kävisi niinkuin Ainon. Onnelliset he, jos heillä on joku omainen, joku ystävä, jota voivat rakastaa niin, jota voivat oppia rakastamaan ja palvelemaan. Sillä tie talangista nerouteen on pitkä. Se on se tie, jota Aino ei jaksanut kulkea, vaikka hänen luontonsa sitä hänelle neuvoi.
Välistä luulee hän näkevänsä oman lemmittynsä, Ainon, viittaavan häntä luokseen, hän rientää eteenpäin, astuu hänen luokseen, tarttuu hänen valkeaan kätöseensä, mutta juuri kun hän on painamaisillaan sen huulilleen, herättää hänet unelmistaan akka, joka huomauttaa, että ensin on prenikka maksettava, ennenkuin sen suuhunsa saa pistää. "Uh, noita hävyttömiä!
Olisinko minä ymmärtämättömyydessäni myönyt hänen sielunsa hyvä Jumala, kuinka hirmuiset sanat, mutta tahdonpa kuitenkin odottaa siksi kuin saan nähdä, mitä hän kirjoittaa ja sitten sitten auttakoon Jumala minua!" Ainon ensimmäisen kirjeen sisällys oli seuraava: "Rakas isäni!
Wäinämöisen käsky, ettei hän saisi muita kuin häntä varten pitää nuot korut, tekee ne neidolle inhottaviksi. Ne ovat hänen mielestään saastuneet sen kautta, että Wäinämöinen niihin oli yhdistänyt rohkean, muka omistus-oikeutta ilmoittavan puheensa. Ne eivät Ainon silmissä ole enään yhtä kirkkaita, yhtä puhtaita kuin ennen; senvuoksi hän ei niitä enää voi kärsiä.
Sen kai minä valitsen, sanoi Uulo ovea kiinni painaessaan. Sittenpähän pääsee Aino emännäksi ja saa hallita ja toimia mielensä mukaan, sanoi emäntä. Ei ole meillä ollut tänä talvena sitä kohtaa, joka Ainon mielestä olisi ollut niinkuin olla pitää. Ei ole osattu syödä, ei käydä Ainon mieliksi. Voi Uulo parka... Onneton hän on tuon Ainon jäljissä.
Päivän Sana
Muut Etsivät