United States or Guam ? Vote for the TOP Country of the Week !


Vierivät vesipisarat rannalle meren sinisen, rannalta meren sinisen alle selvien vesien. Olipa sorea sotka ve'essä vilvoitteleiva rannalla meren sinisen; sanoi vanha Väinämöinen: "Usein utuinen sotka suullasi sukelteleihet alle syvien vesien, käyppä poimi kyyneleeni alta selvien vesien, annan sulle sulkaturkin."

On noita itselläniki joka soimi solmieltu, joka tanhua taluttu: vesi selvä selkäluilla, rasvalampi lautasilla." Lauloi nuoren Joukahaisen, lauloi siitäki syvemmä. Sanoi nuori Joukahainen: "Oi on vanha Väinämöinen! Pyörrytä pyhät sanasi, peräytä lausehesi! Annan kultia kypärin, hope'ita huovan täyen, isoni soasta saamat, taluttamat tappelosta."

Silloin Väinämöinen vakavana ja synkkänä, mutta ääni salaisesti murheen murtamana, langetti tuomionsa: Tutkivan ankarana ja voimakkaan loihtivana lepäsi lapsessa vanhan tietäjän katse. Syntyi syvä hiljaisuus, odotuksen, tuskan, toivottomuuden hiljaisuus.

Miten lienee; vaan vähä kyllä taitaakin kehumisesta töille apua eli kaunistusta tulla, jos ilman eivät ole hyvät ja kauniit. Työlle saattoi Väinämöinen, lauloa lotaisemahan. Sanovat toisinaan laulajat niitä vastaan, jotka soimaavat heitä aikansa tyhjissä loruissa kuluttamasta, niin laulujansakin työksi vertaillen.

Kun nyt Väinämöinen edustaa Suomen kansallishenkeä, merkitsee tämä, paitsi että Väinämöisessä on personoitu Suomen kansan sieluelämä, myös, että Väinämöinen, runojen ja vanhan uskon ja Kalevalan Väinämöinen, on se suojelusenkeli, joka Suomen kansalle on annettu. Milloin Väinämöinen tässä merkityksessä Suomen kansan kohtaloon liitti omansa, emme osaa tarkalleen sanoa.

Yhdesviidettä runo Vaka vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, sormiansa suorittavi, peukaloitansa pesevi. Istuiksen ilokivelle, laulupaaelle paneikse hope'iselle mäelle, kultaiselle kunnahalle. Otti soiton sormillensa, käänti käyrän polvillensa, kantelen kätensä alle. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tulkohonpa kuulemahan, ku ei liene ennen kuullut iloa ikirunojen, kajahusta kanteloisen!"

Näin Kalevalan kansa voittoisana oli lähtenyt taistelusta. Vanhan kanteleen sijaan, joka myrskyyn oli hävinnyt, laittoi Väinämöinen uuden; kopan teki hän koivusta, naulat kullasta, joka kumpusi käen suusta, ja kielet nuoren neitosen hiuksista, joka ilon ja surun vaiheilla sulhastansa odotteli. Mutta uudet vaarat uhkasivat Kalevalan rauhaa.

Hänen äitinsä Deevaki puhuttelee häntä sanoilla »sinä jumalien jumala, joka olet kaikki kaikessa». Egyptissä Osirista ja Horusta kutsuttiin »kuninkaitten kuninkaaksi» ja »herrojen herraksi», Osirista myös »koko maan herraksi». Historiallisena henkilönä Väinämöinen tietysti oli syntynyt ihmisten tavalla, mutta Väinämöinen jumalana ja aurinkologoksena oli ilman korean immen poika. LUOMISTY

Veisti muinen Väinämöinen, Lauvisti Suvannon sulho Hauinluusta soittoneuvon, Kalanluusta kanteloisen Itselle ajankuluksi, Kansallensa koetteheksi.

Voi, jos oisi Väinämöinen, Ukko entinen elossa, Kyllä sitten kuulisitten, Saisitte kyllältä sanoja, Suomalaisen Suomen kieltä, Sekä soiton että laulun, Joka luonnon liikuttaapi, Kaikki veessäkin kalatkin, Kaikki metsän kiipiätkin, Yksin ilman lintusetkin.