United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta nuo lapset olivat kasvaneet niin totisiksi kuin vesat jylhässä hongistossa, että he luonnollisen ilon keskessä muuttuivat alakuloisiksi aivan niinkuin minä olin synkistynyt sen puutteessa. Kun iltasen jälkeen alkoi nuorten keskellä leikki ja tanssi liehua, niin tuli Elias poika surumielin luokseni ja pyysi: Lähdehän, hyvä Paavo, kotiin maata, että jaksat nousta aamulla ahdokselle.
Siis tähän Nyt jäämme. KAARLO. Kolkutanko ovelle? PISPA HENRIK. Tee niin mun poikaseni. Mieleni On eriskummallisen synkistynyt Ja elämäni oudon raskaaksi Ja tukalaksi tuntuu, ikäänkuin Ois sydämestän' elon enkeli Jo luopumaisillaan! Tää yks' on niistä Hetkistä, joina kaikki puuhamme Ja pyrintömme täällä maailmassa Mitättömiksi meille näyttävät Ja turhamaisiksi.
Junnu on laihtunut, koukistunut ja kalvennut. Otsa on synkistynyt ja samennut, posket käyneet kuopille ja jäykistyneet, niin että näyttää siltä, kuin hän lakkaamatta purisi hammasta. Silmät ovat painuneet päähän, mutta välähtävät välistä salavihaisesti. Ei oikeuden edessä, ei vankilassa, ei sieltä palatessakaan tutun vanginkuljettajan kanssa hän ole monta sanaa vaihtanut.
Mutta hän on jo ehtinyt liian kauas tyylittelyyn: siitä syntyy siro, muotokaunis salonkikertomus, jossa, paitsi sen taiturillista tekotapaa, kiinnittää kenties enimmän huomiota tekijän uusi, synkistynyt käsitys uuden ja vanhan ajan yhteentörmäämisestä. Monet muutkin muistot entisiltä ajoilta heräävät hänen mielessään.
"Ainakin kaksikymmentä kertaa olen puhunut hänelle. Hän ei kuule enää minua. Hän on väsynyt ja tahtoo kuolla. Hänen sielunsa on synkistynyt, en tiedä mistä varjoista. Mitä mietit, Hildebad?" "Minä mietin", sanoi tämä ojentautuen pystyyn, "että varustamme kaksi sotajoukkoa niin pian kuin vanha leijona on ummistanut silmänsä.
Syksy tuli, talvi läheni nytkin, mutta Jaakon mieli ei nyt synkistynyt. Hänellä oli kaksin kerroin syytä iloita, sillä kaksin kerroin oli hänellä nyt rakkaita omaisia, joiden eduksi hän tunsi olevansa kaksinkerroin velvollinen uhraamaan neronsa ja voimansa, kaksin kerroin oli myös Jumala siunannut hänen työnsä ja antanut runsaan hedelmän.
Mutta sekään ei enää naurattanut. Alakuloisuus oli vallannut mielet. Jokainen tunsi että nyt oli ainiaaksi jäämäisillään paljon rakasta ja pyhää, joka oli syöpynyt heidän sydänjuuriinsa saakka niin he tunsivat. Taivas oli synkistynyt. Päivän itkuinen ilma kyyneltyi utusateeksi, joka kääri erä erältä kaikki harmaaseen vaippaansa. Selvempänä kajasti enää vain lokainen tie.
"Minun luullen saisitte jättää koko asian, joka suoraan sanoen minusta näyttää vähän kummalliselta", sanoi herra von Weissenbach, jonka otsa oli huomattavasti synkistynyt tämän keskustelun ajalla. "Ei, ei", huusi Roosa innoissaan, "hänen pitää, hänen pitää! Juuri sentähden täytyy hänen, että hän julki järki aivan kieltämättä pelkää.
Sitä itkettiin, sitä huokailtiin ja nyyhkyteltiin. Mutta vihdoin oli asia eräänä aamuna kaikessa kaameassa ankaruudessaan myös kuninkaalle kerrottava. Se teki ihmeellisen vaikutuksen häneen. Sensijaan että hän olisi suuttunut, synkistynyt tai puhjennut kyyneliin, hän ryntäsi ylös vuoteeltaan, heitti nurkkaan yömyssynsä ja huusi: Unienselittäjät! Missä ovat minun unienselittäjäni?
Kaino pakoni hänen lähestyessään, alasluodut silmäni hänen minua puhutellessansa, äänettömyyteni, kaikki jäi häneltä huomaamatta hän puhutteli minua muuttumattoman hellästi, eikä hänen kirkas otsansa enää synkistynyt. Hän piti lujasti minusta kiinni, minuun koskematta, ja lupauksensa, että hän tietäisi minua suojella, täytti hän kaikin puolin.