United States or Faroe Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuningas itse oli tapansa mukaan ensimmäisenä vaarassa, vähän matkan päässä työpaikalta. Rakuunat alkoivat silloin haastella keskenään, kun ei heillä ollut muutakaan tekemistä. Bogatir on aika tavalla laihtunut viime aikoina, sanoi eräs partaniekka ratsumestari Kustaa Bertelsköldille, joka oli seisauttanut hevosensa hänen kohdalleen.
Herra katsoo väärin ... kaikki muut sanovat, että minä olen laihtunut... Kuka sanoo? Hyvin moni sanoo ... mitä herra tahtoo? Ja neiti koetti irtautua. Moni sanoo, matki Kalle ja löi häntä keveästi poskelle. Tuo kaksi lasia totia! Se on mainio pitämään karvansa tuo Lotten. Kuinka niin? kysyi Antti, jonka kasvoille oli noussut hienoinen puna.
Elina oli laihtunut ja niin olin myös minä. Lapset anoivat leipää mitään saamatta. Ainoa ruokamme oli suola ja perunat, vaan ei niitäkään ollut tarpeeksi. En minä ole koskaan epäillyt taivaassa olevan armahtavan isän; mutta nyt minä rupesin epäilemään. Kaikki näytti niin synkeältä ja pimeältä. Minä ajattelin sinne ja tänne parempaan maahan tietä löytämättä.
Eugen ja Dora olivat ainoat, jotka eivät itkeneet hautaustoimituksen aikana. Dora oli kalpea ja laihtunut, ja hänen kauas tähtäävä katseensa, joka ei näyttänyt huomaavan ympärillä olevia esineitä, kuvasti sanomatonta surua. Eugen seisoi liikkumattomana; hänen hienot, tuhkanharmaat kasvonsa olivat kuin kiveen veistetyt.
Täältä ei häntä tosin poisajettu, mutta jo sisäänastuessaan hämmästyi hän sitä muutosta, joka tohtorin ulkomuodossa oli tapahtunut tällä lyhyellä ajalla. Kuoleman leima oli ilmeisesti painettuna hänen kasvoilleen. Tuo voimakas, verevä mies oli käynyt aivan kelmeäksi; hän oli laihtunut, tukka oli lähtenyt hänen päästänsä, ja hän oli vanhentunut melkoisesti.
Hänen perin laihtunut ruumiinsa vavahti kuin kuolinkamppailussaan. Jaa, kuiskasi hän. Nouskaa sitte, sanoin ja nousin itse. On jo aika. Hän nousi. Istukaa, sanoin. Ja hän istuutui. Kuuletteko, mitä sanon? kysyin seisten hänen edessään. Minun katseeni oli temmannut hänen katseensa mukaansa. Jaa, minä kuulen. Ja ymmärrättekö minut? Hän pani kätensä pöytänsä reunalle ikäänkuin siihen nojatakseen.
Nimismies oli näet kesän kululla laihtunut lähes puolitoista leiviskää ja alkoi jo käydä harmaaseen, kun ei Jaakon olinpaikasta ollut selkoa saanut. H
Se jotenkuten arkailee, pelkää, ehkä uskoo, että häntä epäilen, syyttelen. Voi, kuinka on laihtunut ja surkastunut! Missä lie ollut? Mitenkähän lienevät häntä kiusanneet? Ei sanonut mitään, ei silmiin katsonut. Mitä turhia pelännee? Oli raukka, niinkuin olisi pelännyt minuakin. Oli, kuin ei olisi uskaltanut kättäkään antaa. On onneton niinkuin metsän peitosta kotiutunut lammas.
Tuskin oli hän etehiseen ehtinyt, kun jo alkoi ihmetellä, miten suureksi ja kauniiksi Eevi oli kasvanut ja muiden huomaamatta kiiruhti hän hänelle kuiskaamaan, että »nyt saavat pojat sydäntään varoa». Tuli sitten vieraita toinen toisensa jälkeen: laihtunut opettajatar silmälasit nenällä, nuori muodinmukainen postineiti, varakkaita ja juhlallisia talollisia, leikkisä nimismies rouvineen ja lopuksi pitäjän tuomari perheensä kanssa, rouva sähisevässä silkissä ja neitoset kaikkia muita hyvän verran hienompina.
Ruskea, paljas jalka näkyy hameen alta ja silmä katsoo surumielisesti sinitaivasta kohti. Hän on laihtunut sitten kun viimeksi hänet näimme ja näyttää väsyneeltä, uupuneelta. Vaan siitä asti kuin lehdet rupesivat puhkeamaan onkin hän kuljeskellut paikasta toiseen, talosta taloon lapsi selässä, kysellen Aslakia.