United States or Martinique ? Vote for the TOP Country of the Week !
'Silloin on sinunkin sydämmesi kovan vamman saava, ja sinun korkea latvasi kaatuu'. Niin, se kaatuu», lausui ukko ja nousi istualta. Samassa kuului ratasten jyrinä, se läheni, ja jopa tulivatkin rattaat pihaan. Rattailta hyppäsi vaimo, jonka Niemen ukko heti tunsi kraataritädiksi, vaan täti ei ukkoa tuntenut, sillä ukko oli vanhentunut tuntemattomaksi.
Tuli sitten ja istui minua vastapäätä, pöydän toiselle puolelle. No niin, nyt saamme rauhassa jutella, sillä välin kuin kahvi kiehuu, hän hymyili. Jumalan kiitos, te näytätte vallan tyytyväiseltä, melkein iloiselta, huudahdin minä ehdottomasti häntä katsellessani. Paljon hän oli vanhentunut, hiukset olivat harastuneet, kasvot ryppyiset, liikkeet vaivaloiset.
Hän oli saanut luottamusta Sérafineltä, joka oli lähennellyt sukulaisiaan ja oli nyt usein niin sairas, niin väsynyt ja vanhentunut, että hän mielukkaimmin jäi toisten luokse kuin istui yksinään kotonaan.
Vähän ajan kuluttua hän tuli minua kättelemään. Hän oli paljon vanhentunut sitten viime näkemän, eikähän se kummaa ollutkaan, kun en minä tässä talossa ollut sen koommin käynyt, kuin silloin kerran lähdin. Mitä Sampalle kuuluu? kysyi hän, kun oli kätellyt. Vieläkö se emäntä minut tuntee? kysyin minä kummastellen.
»No ette te ole entisestä muuttunut, vaikka onhan siitä jo mitä lieneekään aikaa, kun minä olen teitä näin käsistäni katsellut», alkoi vieras heti puhella. »Ette ole vanhentunut, ja jos ette pahastuisi, niin sanoisin suoraan, että olette puolikymmentä vuotta nuorentunut. Ja minä luulin teidän kuivettuneen kolmeen sykkyrään kangaspuittenne ääressä, mutta eläpäs: on entistä pystympi.»
En ollut niin kauvan pitäjästä poissa ollut, etten olisi palattuani tuntenut joka ikistä ihmistä, jotka olivat jo aikaisia lähteissäni. Eräänä päivänä tuli eräs tuttava talon vanhus luokseni. Hän oli jo vanha mies, kun lähdin kotipitäjästä vieraisiin paikkakuntiin. Mutta tällä välin oli hän niin vanhentunut ja rapistunut, etten ollut häntä tunteakaan.
Eukko Moineaud, joka pikimiltään oli tullut tervehtimään tytärtään, istui tuolilla kädet esiliinan alla; hän näytti yhtä säälittävältä kuin ennenkin ja viime vuosina oli hän vanhentunut paljon.
Eikö poskipäät päreät? Lienen varsin vanhentunut. Sano: olenko, olenko, sano, sano kulta, kulta Ruotus! RUOTUS: Joutavia! RUOJA: Jos olen vanha, sie älä sillä silmällä minua katso! Jos rypyn posella näätkin, sie se suutele sileeksi! Jos lie sylini kylmä, sie se kuumaksi syleile! Katso, minuss' on nuoren tuli, nuoren hehku ja halutkin. Elä etsi kylän iloja! On sinulla iloja koissa.
Eihän tämä ole forstmestari, jonka ryhti on ylpeä, katse terävä, ääni jyrähtelevä ja sanat kuin vasaran iskut naulankantaan, se forstmestari, jota hän kunnioitti vielä enemmän kuin pitäjäläiset ja pelkäsi vielä enemmän kuin palvelijat. Tahi jos on se, niin on yhtäkkiä vanhentunut, sitten eilisen muuttunut ukoksi. Untako? Varmasti unta! Esteri säikähti omaa kuiskaustaan: »Isä?»
Mutta Kerttu ei ymmärtänyt näiden sanojen tulleen Hanneksen itkevästä sydämmestä, vaan meni vähän kauemmas hänestä sekä pyysi istumaan. Kustaavalle, joka todella oli kovasti vanhentunut, ei Hannes myöskään sanonut muuta kuin: Se on hyvä.