United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ukko oli pojalle erittäin ystävällinen ja hyvä; pojalla taas oli totinen, rehellinen ja hellä luonto. Tytyväiset olivat, syöden leipää ja kaalia ja anoivat sekä maalta että taivaalta ainoastaan yhtä asiaa että Patras jäisi heidän kanssansa, sillä mihin joutuisivat he hänettä? Patras oli heillä kaikki kaikessa, heidän aarteensa ja kassansa, heidän palveliansa ja ystävänsä sekä ainoa lohduttajansa.
Se vaikutti ettei hän taitanut löytää lohdutusta siinä että olisi vaimonsa kanssa puhunut ajatuksensa alituisesta esineestä. Kamreeri oli siis kauvan miettinyt ottaakseen jonkun köyhän lapsen, ja oli sitä varten käynyt melkeen kaikkein äitien luona, jotka anoivat yleisön apua omillensa; mutta, Jumala nähköön, kaikkialla kohtasi hän vasten-mielisyyttä.
Talon emännät, yksi toisensa perästä, katsottuansa aidan yli naapurinsa kryytimaahan ja nähtyänsä mitä he sinne istuttivat ja kylvivät ja kuinka he askaroitsivat, anoivat heiltä itsellensä istukkaita ja siemeniä ja kyselivät neuvoa. Sitten, syksyn tultua, moni talonpojan vaimo vei kaupunkiin myydäksensä kryytimaansa tuloja, mitä oli yli oman tarpeensa, ja kotia kauniit rahat.
Leptiläiset olivat näet jo Jugurthan sodan alusta asti lähettäneet Bestia konsulin tykö ja sittemmin Romaan ystävyyttä ja liittoa pyytämään. Sitten, kun olivat saaneet sen, he aina pysyivät rehellisinä sekä uskollisina ja olivat innollisesti toimittaneet kaikki Bestian, Albinon ja Metellon käskyt. Siksipä suvaitsikin heille ylipäällikkö helposti, mitä anoivat.
Elina oli laihtunut ja niin olin myös minä. Lapset anoivat leipää mitään saamatta. Ainoa ruokamme oli suola ja perunat, vaan ei niitäkään ollut tarpeeksi. En minä ole koskaan epäillyt taivaassa olevan armahtavan isän; mutta nyt minä rupesin epäilemään. Kaikki näytti niin synkeältä ja pimeältä. Minä ajattelin sinne ja tänne parempaan maahan tietä löytämättä.
Luulit heidän huvikseen huhuavan, ja he vain kiviä kantoivat yhteisen pesämme perustukseksi ja almuja anoivat isänmaan alttarille. Seinät nousi, katto kohosi, ja pian liehui valistuksen lippu tuhansien kotien harjoilla. Särkyi Suomelta pesänsä ... puhkesi pohja... Eikä ennen särkyä ehtinyt, kun jo taas raikuu kunnailta rakentajien laulu...
Tuo oli morsian, kahdenkymmen-vuotias vaaleanverevä, laihanläntä, sinisilmäinen, jäykkä nainen. "Tarinasi ovat minun mieleisiäni," lisäsi hän. Sulhanen katsoi häneen, isänsä taas edellisen. "Niin, Nordhoug'in väkeä ovat tarinani aina huvittaneet," sanoi Aslak. "Onnea heille!" örisi hän, tyhjentäen erään nuodemiehen ojentamaa maljaa. "Päästäpä nyt suustasi!" anoivat moniaat.
Hänellä oli tämä lahkolaisjuttu tuoreessa muistissa ja yksi heidän anomuksistaan oli jo saapunut hänen käsiinsä. Nämät isät ja vaimot nyt anoivat, ettei heitä näin eroitettaisi. Toporof muisti jo silloin kuin tämä juttu jo ensi kerran oli ollut hänen käsiteltävänään epäilleensä eikö olisi sittenkin ollut parasta jättää se sikseen.
Nainen vaelsi ja vaikeroi, tuli tuvalleen, hoippui sisään ovesta onneton Ojentuivat kädet kuivettuneet äitiä vastaan, anoivat silmät sanattomat vieraalta apua. Mutta ei äidillä mitänä antamista eikä laululinnulla liioin. Pakotti sydäntä, kun paluulle lähti, kouristi rintaa, kun takaisin riensi, itkuun tyrehtyi, kun entiselle iloaholleen ehti. Nälkään nääntyvät, kurjuuteen kuolevat!
Toukok. 31 p, 1693 siirtolaiset kirjoittivat vastauksensa, pyytäen kaksi Ruotsalaista pappia, joita lupasivat palkata, ja joukon hengellisiä kirjoja, joista lupasivat hinnan maksaa. He muutoin sanoivat elävänsä onnellisina maanviljelyksensä tuotteista, hyvässä sovinnossa hallituksensa ja naapuriensa kanssa. Ainoastaan hengellisissä tarpeissa oli heillä puute, jonka nyt anoivat saada autetuksi.