United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Patras oli syntynyt vanhemmista, jotka tekivät työtä koko elämänsä ijän, erilaisten kaupunkien terävillä kivillä, ja noilla väsyttävillä Brabantin ja Flandrian teillä. Hän syntyi kokemaan vaivaa ja murhetta. Hän oli lyömisien ja kirouksien ruokkima. Penikkana sai hän tuntea kärryjen ja kaula-kuristimen koko jykeyden.
Työnsäki loppui kello 3 tahi 4 jälkeen puolen päivän ja sen perästä oli hän vapaa; hän sai joko venyä päivänpaisteessa, juoksennella niityillä ystäväinsä koirain tahi lapsen parissa. Patras oli aivan onnellinen. Hänen vanha isäntänsä oli murhattu eräässä markkinatappelussa eikä kukaan häirinnyt koiran onnellista elämää uudessa, armaassa asunnossa.
Tästä saakka täytti Patras tämän velvollisuutensa joka päivä. Talven tultua, kiitti ukko Jumalaa ja kohtaloansa, jotka saattivat hänen Löwenin markkinapäivänä löytämään tuon kuolevaisen koiran. Nyt oli hän hyvin vanha, voimansa heikkonivat vuosi vuodelta; hänelle olisi ollut kovin työläs vetää kärryä lumikinoksia tahi likaisia ja liukkaita teitä ilman voimakkaan ja kärsiväisen elukan avutta.
Nello oli huolissansa, kummallinen oli näkönsä, hänen poskensa olivat joko lumi-vaaleat tahi loistavan punaiset joka kerta, kuin hän tuli kirkosta; kotona hän tavallisesti näiden käymisien jälkeen istui hiljaisena ajatuksiinsa vaipuneena; ei hän iloinnut, ei leikkinyt, katsoi vaan suruisena kaukaisuuteen. Mitähän se voisi olla? ihmetteli Patras.
Patras venyessään kivillä rautaisen portin luona haukotteli, huokaili ja toisinaan ulvoiki: kaikki kuitenki turhaan siksi kunnes kirkon ovet suljettiin. Silloin kirkosta tuli Nelloki ulos ja puristaen käsillänsä koiran kaulaa sekä suudellen sen kuonoa, aina kuiskaili sille nuo yhdet ja samat sanat: Jospa vaan saisin nähdä niitä, Patras! Jos vaan saisin nähdä!
Nello ja Patras toimittivat hyvästi ja vireästi työnsä. Kesällä, kun Jean Daas tunsi itsensä terveemmäksi, meni hän ulos, istuutui tupansa kynnykselle, lämmittelihe auringon paisteessa, torkkuessaanki rukoili, ja havahtui kellon lyödessä kolme, jolloin tavallisesti ystävänsä palasivat kaupunki-retkeltään.
Hänessä syntyi voimakas rakkaus, joka uskollisena paloi hänen sydämessänsä kuolemaansa asti. Patras oli kiitollinen, niinkuin kaikki koirat. Hän loikoi ja tarkasteli vakavilla, viisailla, ystävällisillä, tummilla silmillänsä kaikkia ystäväinsä liikuntoja.
"Ei kukaan saa levätä, ennenkuin kuolee" ajatteli Patras ja toisinaan näytti, että tätä levon aikaa ei hänen tarvinnut kauvan odottaa. Näkönsä heikkoni, voimansa alkoi uupua; aamulla ylösnousu alkoi tuntua raskaalta, vaikka hän ei hetkeäkään viivähtänyt vaan nousi ylös olki-vuoteeltansa niinkohta kuin kappelin kello löi viisi, ilmoittaen työn alkua.
Ainoa apu, jota hän vastaanotti ja myönsi oli kärrin työntäminen takaa, silloin kuin se hitaasti kulki jäätyneellä, kuoppaisella tiellä. Patras eli valjaissa ja pöyhkeili siitä.
Se on Jumalan rangaistus siitä pahasta, jota olemme sinulle tehneet". Nello laski kukkaron hänen käteensä sekä kutsui Patrasin taloon. "Patras löysi nuo rahat", sanoi poika kiireesti. "Sanokaa tämä Baas Hogesille minä luulen hänen ei kieltävän vanhalta koiralta kattoa eikä ruokaa. Katsokaatte, ettei hän juoksisi jälessäni; vielä rukoilen teitä, olkaa ystävälliset hänelle".