United States or Senegal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä olen kadottanut, mikä minulle on kalliinta, ja etsin nyt sitä. Andrei. Oletko jo paljon maata mitellyt? Audotja. Paljon, paljon, poikaseni, enemmän kuin te kaikki yhteensä. Täälläkös nuoria paljon! Olen minäkin ollut nuori, kaunis ja iloinen mutta siitä on jo pitkä, pitkä aika. Mari. Oletko ensi kertaa täällä meidän puolella? Audotja. En suinkaan.
Voitkos sinä luulla, että minä pahassa tarkoituksessa kielsin teidän aikeenne? En suinkaan! Kyllä minulla oli syitä siihen ja päteviäkin ... mutta koska minä näen, että sinuun asia kipeästi koskee, en minä voi olla suostumatta. Tehkää, niinkuin itse tahdotte! Anni. No, Andrei! Nyt on isäni suostuvainen! Andrei. Ei, Anniseni! Isäsi suostumuksen kautta ei asia tule paremmaksi.
Minä puhuin, mikä on totta. Anni. Sinä siis... Andrei. Minua on täällä kohdeltu tavalla, jota en voi anteeksi antaa. Isäsi käytös minua kohtaan on ollut sellainen, ett'en hänen kanssaan saata sukulaisuutta tehdä. Minun täytyy sinusta erota, niin raskasta kuin se minusta onkin. Anni.
Dubrovskijn poika kasvatettiin Pietarissa, Kirila Petrovitschin tytär taas kasvoi isänsä holhottavana, ja Troekurov sanoi usein Dubrovskijlle: "Kuulehan, veliseni Andrei Gavrilovitsch, kun sinun Volodkasi tulee mieheksi, niin annan hänelle Maschani vaimoksi siitä huolimatta, että poikasi on köyhä kuin kirkkohiiri". Silloin oli Andrei Gavrilovitsch tavallisesti pudistanut päätään ja sanonut: "ei niin, Kirila Petrovitsch, minun Volodkani ei ole Maria Kirilovnan sulhanen.
Sanon sinulle peittelemättä, että pidän suuresti sinusta. Poissaollessani olet Juhanan kanssa pitänyt oivallisesti huolta talon askareista. Tyhjin kourin en lähetä sinua talosta. Olet kelpo poika. Andrei. (Itsekseen). Nyt pitää käyttää tilaisuutta. (
Koettaa meidän pitää. Minä tiedän, mikä meidät uhkaa eroittaa, mutta me voimme senkin esteen poistaa, jos molemmat tahdomme. Sano, Anni, suostutko minuun, jos isäsi siihen suostuu; sano suoraan! Jos sinä kerrankin suoraan puhut, voin minä päästää sinut tästä tukalasta tilasta, sekä päästä siitä itse. Annatko minun puhua asiasta isällesi? Anni. Isäni ei suostu siihen ikinä. Andrei.
Siitä on jo 15 vuotta, kun sen viimeksi tein, ja se oli juuri silloin yöllä maantietä pitkin kulkiessamme, joka sinunkin muistiisi on jäänyt. Sinä kamalana yönä juuri sinut hylkäsin. Rakkaudesta sinut hylkäsin! Andrei. Mihinkä veit sinä silloin minua? Audotja. Viisi vuotta ennen tuota tapausta oli haltijanamme vanha, virasta eronnut kenraali.
Ei minunkaan mielestäni tuo ole oikeata häveliäisyyttä, että päivällä vanhempien ihmisten näkyvissä melkein pelätään poikia, mutta annas olla, kun ei päivän valo ole todistamassa... Mari. Mitä! Sinäkin, aina järkevä ja älykäs poika, yhdyt tuon liehakon väitteeseen. Andrei. Pidä puoliasi, Mari! Sinä olet oikeassa. Häveliäisyys on immen parahin koristus.
Enkä hänestä luopuisi, ennenkuin olisin hänet hautaan laskenut ja hautakumpunsa kukilla koristanut! Mutta minulle kurjalle ei ole sallittu sitä onnea, minulla ei ole äitiä. Audotja. Usko minua, poikani! Sinä löydät hänet. Andrei. Mistä? Puhu! Audotja. Tuntisitko hänet, jos hän eteesi tulisi? Andrei. Aina hänen kuvansa edessäni hämärtää.
Ja äpärälle muun hyvän päälle! Roponen. No, älkäähän häntä niin ankarasti tuomitko! Jos tahdotte tietää, mikä on pääsyynä kieltooni, niin kuulkaa! Kipuna. Kuulkaa! Roponen. Hän ei kuulu meidän luterilaiseen kirkkoomme, enkä minä koskaan aio sallia sitä, että sukuuni yhdistetään vieraaseen kirkkoon kuuluva henkilö. Siis se asia on päätetty. Andrei. Et siis suostu? Roponen. En! Andrei.