United States or Madagascar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ne turhaan merkkiä etsivät, mitään ei näy, ei majakan välkettä mistään pimeytehen. Mun laskinluotini pohjaa tapailee. Mihin käy se? Ylt'ympäri ulapat vaikenee. On vastaus haudattu mykkään syvyytehen. En jaksa ma enää katsoa itseäin, en kuulla kaipuun vuota mun sisässäin, joka lakkaamatta mun sieluni yössä pauhaa.
Eik' itseään paremmaks katso, Kuin niitä, joita hän kiroo." Niin, Herra, mä ylistän nimeäs, Enk' itseäin paremmaks katso, Kuin niitä, joita mä kiroon. Mutta mä kiroon niitä. Mikä se on, joka piinaa mua Ja käskee hurjiin kostonhuutoihin? Ne vaijenna, Herra! Anna mun kuolla kuin poikas, Joka rukoili pyövelein eestä! Ei, min' en voi. Kostoa, kostoa!
Herra, tee minut lapseksi jälleen! Minä tahdon soittoni särkyneen viedä suurelle virittäjälleen. Mua pelottaa, mua pelottaa, mua pelottaa tämä erämaa, mua pelottaa nämä ihmiset, nämä katsehet niin oudot ja kylmät ja kylläiset. En tunne ma muita, en itseäin. Miten outojen joukkoon ma jouduinkin näin? Toki jossakin muualla parempi ois? Kun huoata vois tai nukkua, nukkua nuorena pois!
Minä rakastin yötä ja päivää myös, nyt rakastan häntä ma vain, hän, hämärän impeni ihmeellinen, niin vieno, mut väistyvä ain. Minä rakastin muita ja itseäin, nyt rakastan häntä mä vain, hän on mulle minä, hän on mulle muu, hän on minun armahain. Se oliko kieli, jok' katkesi? Niin oudosti ilmassa helähti. Miks tyttöni kasvosi käännät sä pois? Vai sydämen kielikö ollut se ois?
Tartun elon sorjan tukkaan, pidän kiinni enkä päästä, sääli muita en, en itse myöskään itseäin mä säästä. Kiitän joka tuokiosta, kiitän Sallimusta syvää, minkä elää vielä salli, minkä antoi pahaa, hyvää. Teen sen itsetietoisesti: rikon taikka kärsin, kestän, noin ma pelon peikot torjun, noin ma kuolon kauhut estän.
Sa viljo veikko, kättä lyö ja kouraa kämmentäin; ja reilu ryyppy otetaan taas pitkäst' aikaa näin. Kai täyden tuopin kestät, mies, voin taata itseäin: hei, muistoin malja otetaan taas pitkäst' aikaa näin! Taas pitkäst' aikaa tavattiin, taas pitkäst' aikaa näin; hei, muistoin malja otetaan taas pitkäst' aikaa näin! Ei ketään.
Sua muistuttaahan voisin, mit' yhdessä me teimme missäkin. Sua voisin nuhdella, ett' yhden seikan oot multa peittänyt, ett' yhden oot pitänyt salaisuuden: niinpä voisin, jos itseäin en näkis, sinut vain. Mut olkoon! Tässä kauniiss' unelmassa sen verran ain' on totta, että mulle uus Assad vielä versoo syksyssäni. Kai siihen tyydyt, ritari?
Vaan, myöntänenpä, tässä kumminkin On teitä suosiellen ääni soinut; Kovinpa itseäin vaan vihasin, Kun teit' en oikein vihata ma voinut. FAUST. Oi armas! MARGAREETA. Laskekaa! FAUST. Mitä siitä? Vihkonen? MARGAREETA. Se leikki vaan on. FAUST. Kuinka? MARGAREETA. Mulle nauratten. FAUST. Mitä kuiskit? Lempii empii... FAUST. Oi taivaan hempi!
Mut joka huomaa, että leimat kaiken kauneuden yltyy ylemmäksi nousten ja etten silmiään viel' ollut nähnyt, suo anteeks, mistä itseäin ma syytän syyn torjuakseni, ja myöntää totta mun haastavan; näät täällä pyhä ilo ei pääty, vaikka puhdistuu se nousten. Viidestoista laulu Nyt hyvä tahto, jok' on tunnusmerkki rakkauden oikean ja suoran, kuten on väärän tunnus omanvoiton pyynti,
Mut joka huomaa, että leimat kaiken kauneuden yltyy ylemmäksi nousten ja etten silmiään viel' ollut nähnyt, suo anteeks, mistä itseäin ma syytän syyn torjuakseni, ja myöntää totta mun haastavan; näät täällä pyhä ilo ei pääty, vaikka puhdistuu se nousten. Viidestoista laulu Nyt hyvä tahto, jok' on tunnusmerkki rakkauden oikean ja suoran, kuten on väärän tunnus omanvoiton pyynti,