United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mull' voimaa eikö ja mahtia myös, Mi vallita voipi metsien yöss' Ja hallita kankahat, kummut? METS
Kas Kanavuorta tuolla, Mi siintää silmihin; Sen kummallakin puolla On seutu herttaisin. Ja Haapakosken pauhun Sen kuulen tännekin: Oi, Luoja, voimas laadun Näen luomastasikin. Kuvana lempeästä, Mi mielet lumoilee. Ja luonnon liepehestä Kuin lapsi hymyilee Nään Lohikosken lehdot Ne ihmeen ihanat, Sen kummut, kukkakehdot Ja rannat vihannat.
Nämä pienoiset kummut kylmää maata harmaine ja sammaltuneine, kiiltävine ja loistavine hautakivineen, joita kaikenkieliset kirjoitukset kaunistavat kuinka suloisia elonkukkia ne kätkevät! Täällä kodosta kaukana, kaukana kaikista rakkaista ne lakastuivat. Kuinka monta niistä, jotka aikakirjoin lehtiä kunnioittavat, nämä nimet muistoon herättää!
Vielä huutaa hurme maasta, Kummut kutsuu vannomaan,
Kuin kahden puolen tien nyt puut ja pensaat, kummut kiitää; kylät ja kaupungit ja muut asunnot ohi liitää! »Kuu kirkas on! Ah armahain! On raisut ratsut vainajain! Sua kammottaako kuolleet?» »Ah! Jätä maahan kuolleet!» Kas, kas! Tuoll' yössä tanhu käy kuin ratas kehräpuinen, se milloin näkyy, taas ei näy, on joukko omituinen. »Hihhei!
"Germanilaiselle kouralle ei tämä sievä pikku kalu todellakaan olisi ollut kylliksi vahva, se olisi heti musertunut... Ja yhtä vähän on germanilainen käsi valmistanut tuon heikon hopeakalun, joka teillä on kädessä, herra professori... Ja tohtori von Sassen on kun onkin oikeassa, väittäessänsä, että nämät kummut ovat foiniikkialaisten päällikköjen hautoja." Tohtori von Sassen!
Itse paikka oli alhainen kenttä, jota etelässä ja pohjoisessa rajoittivat kummut ja idässä vuolas, liejurantainen joki. Joen yli johti silta, suojeltu paaluaidalla, jota tarpeen tullessa voitiin avata niille, joilla oli oikeus kulkea sen kautta.
Vaan virsi varttuu, se soi kuin värttinä suuri vääntyis, se kasvaa, karttuu, kuin langat harmajat laulain ääntyis; jo hyytää harmaus Olympon kukkivan onnen kummut, maan tummuu armaus, inehmoin kuolevat unten ummut.
Ruohot, kukkaset, kummut, kunnahat, jylhät vuoret ja hymyilevät laaksot, kaikki ne hänelle puhuivat kieltä, joka, samalla kuin se oli outoa ja salaperäistä, valtavasti viehätti hänen mieltänsä ja herätti hänessä aavistuksen siitä voimasta, joka kaikessa kätkettynä vaikuttaa, johon verraten ihmisnero käy mitättömäksi kuin maassa mateleva mato.
Tuo päreä Päivän poika, pani sormet soittamahan, laaja laikkui Väinön laulu, virsi Auringon virisi; kuni soitti Päivän poika, sini sankarit heräsi, loimusi väkevä loihtu, kummut kuolleiden kumisi.