Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. lokakuuta 2025
Oi, mun armahain, taas sun nähdä sain! Sinun luonasi kaikkoo kaihoni, riemuisasti sydän sykkii. Armahansa kai kohdata hän sai! Usvat kaihoilun vaihtui riemuhun. lemmestä vain sydän sykkii! NELJ
Kai ihmettelet sinä itsekses, miten paljo ma sentään kestin, miten kestin ma nauruas, pilkkaasi, sen ennen kuin erolla estin. Minä näin, miten silmäsi puhuivat: »Tuolla miehell' on kova pinta!» Siin' oikein sa arvasit armahain, kova onpi se köyhän rinta. Se mies, joka kuullut ei ijässään ole kultaisen naurun soivan, mitä huolii hän, vaikka hän huomaa sen hälle itselleen salamoivan.
Meill' on nuori neitonen, Nuori neito suloinen, Sekä tanssin, jotta taidan, Kyllä huolin, kyllä voin, Lämmin käsi, lämmin jalka, Lämmin kaikki katsanto. Hyvä ilta, lintuseni, Hyvä ilta, armahain, Hyvä ilta, kultaseni, Hyvä ilta, sanon vain. Anna kättä, lintuseni, Anna kättä, armahain, Anna kättä, kultaseni, Anna kättä mulle vain!
Minä olen kuin metsien indiaani, sinä valkoinen, jonk' olin ma ryöstänyt majahani, joka jätti sen. Minä juoksen ja uin ja tahdon kiini taas valkoisein. Tuost' astunut pieni on mokkasiini yli sammalein. Hän täst' on tullut ja tuosta mennyt, sen tiedän vain. Mut mist' on tullut ja minne mennyt mun armahain? Jo kansa kaikki rauhassa makas majoissaan, mut murhe oli rinnassa kuninkahan.
He ottivat molemmat Ellin keskeensä ja vetivät hänet saliin, jossa pian muodostui pyörivä ja laulava kehä. Arthur pyysi Ellin ensiksi piiriin ja muut lauloivat: »Ole sinä vain minun armahain, sinua minä rakastan». Elli oli yhtäkkiä ihan huumaantunut. Kaikki unohtui, entiset ikävyydet, kömpelöt kengät ja huonot vaatteet ja se, ettei osannut tanssia.
AINA. Myös Luojan kaikkiin luotuihin. KILPI. Voi olla mahdollista! Ompikin Se aivan varmaa. Vaari, jospa sa Tietäisit, kuinka linnut kukertaa Ja suullaan toinen toista suutelee! Oi, metsä kaikki silloin kaikuilee! Sun sydämessäs, Aina armainen, Kuin kauniisti soi kaiku luontainen! AINA. No, vaari... KILPI. Mitä, Aina armahain?
Kaunis ja soinnukas myös On rastahan raikas laulu Pohjolan kevään vilpeessä yössä Kauniimpi soinnulta vain On ääni mun armahain, Kun lahdella iltasin soudellaan Ja vaarojen kaikuja kiusaillaan. Kirkas ja hempeä myös On vilkkuva ehtoontähti, Mi kuutamon kilvalla taivaalta välkkyy Kirkkaampi, hempeempi vain On silmä mun armahain, Kun koivujen kalveessa kisaillaan Ja lempemme tunteita kuiskaillaan.
Sua silmihin katsoa tohdi en, vaan katselen maahan ja mairittelen. Sinä poljit mun pikku ylpeytein ja viekas on orjan kieli. Se oli niin pieni, niin pieni vain, mut se oli sentään mun ainoain. Sua soimaa en, sua heitä en mut se kävi niin syvälle sydämehen. Ja jos mua lemmit armahain, niin tehkäme liitto ja vakaa, että ensi kekrinä tämäkin poika jo kultansa rinnalla makaa.
Ah armahain, on raisut ratsut vainajain, sua kammottaako kuolleet?» »Ah, ei! Mut jätä kuolleet!» Mi tuolla laulu, soitto soi? Nuo kaarneet niitä tuumii? Soi kellot, kuolinvirsi, oi: »Me hautaan viemme ruumiin!» Jo saapuu kalmansaatto luo ja paarit, arkun tuopi tuo; kuin kurnu sammakoiden on laulu kantajoiden. »Kesk'yöllä ruumis haudatkaa, te soiden laulun, surun!
Päivän Sana
Muut Etsivät