Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. toukokuuta 2025
Nyt nuorten haudalla lehmus nuokkuu, Siell' laulaa linnut, ja tuulet huokuu; Sen suojaan istuvi siimekseen Tuo mylläripoika armaineen. Ja tuulet ne henkivät murheisin mielin, Ja linnut ne laulavat kaihoisin kielin, Käy veikeät nuoret jo miettiviks, He itkevät, eivätkä tiedä, miks. Kaikkoo pois! On päivän lemmikki synkkä yö Ja kevään lemmikki talvi. Elo lempivi kuolemaa Ja, oi, sa lemmit mua!
Into jos ennenkin jo ol' iliolaisien kimppuun, kolmin verroin vielä se kiihtyi; kuin jalopeura syöksyissään pihatarhaan, kun sitä iskevi paimen, villavan lauman vartia, ei toki kuolemanvammoin, vain väkevämmäks yltyy; ei voi torjua, piilee vain vajan suojaan mies, sitä kaikkoo turvaton lauma, kohtapa kooss' ovat päällekkäin elotonna jo lampaat, hyppää vimmoissaan peto pois yli korkean aidan: vainosi urhea noin Diomedes miehiä Troian.
Kuuluvatpa tottelevan. Kun kirkonkellojen soidessa karjan ensikerran laitumelle lasket, kaikkoo karhu sinä kesänä kirkonkellon kuuluvilta. Ei tarvitse kelloakaan, kun uskoo ja Ristin-Kiesuksen nimeä hokee. Huonot taiat! hymähti Panun mies. Käyhän kirkkoon, niin kuulet. Oliko uhrit isot Vienassa viime kesänä? kysyi Panun mies. Sata poroa tapatti Jyskyjärven rikas.
Oi, mun armahain, taas sun nähdä sain! Sinun luonasi kaikkoo kaihoni, riemuisasti sydän sykkii. Armahansa kai kohdata hän sai! Usvat kaihoilun vaihtui riemuhun. lemmestä vain sydän sykkii! NELJ
Ma lepään rannalla ruohistossa ma kuulen kaiken ja nään tuon kaiken ja kiihkeän kuumina valtimot tykkii ja jänteistä velttous kaikkoo: ma olen kuin nuortunut metsän peikko tai satujen saartama Lemminkäinen, jok' katsovi leikkejä saaren impein ja tuntee suonissa tulisen kiihkon nyt Kyllikin joukosta riistää.
Tuo otsa korkea luo varjoon piirteet ohimoin, Ja vienon kaihoisa on suu, min sulkee nuorukainen. Mut tuskan aavistus se valtaa emo-luonnon armaan, Mi ihanimman kauneensa jo kadottava on, Ja luonnon tytär mykkä kaikkoo kauas salohon Ja suree armastaan, mi tuossa riutuu, riutuu varmaan. Mut yli lähteen nojauneena hän vain seisoo siellä Ja vesiin katsoo, elää mietteissään ja unelmoi.
Jo kevät riemuisa saapuu hymyin, ja kaikkoo talvi tuittupää; sulo taivas siintää, ja pilvet poutii, veet kirkkaat rinteiltä syöksähtää. Säde vuorten huipuilla illoin valvoo, meri päilyy hohteess' aamukoin; koko luonto riemuiten päivää palvoo, ma omaa Bellaani jumaloin.
Mua lemmit, oi! Sua kourivat Nuo kauhistuttavat varjot, Jo kuihtuu nuoruutes, Ja tyhjiin sielusi haipuu. Oi, kaikkoo pois ja lempiös Vain hilpeitä perholoita, Jotk' auteress' ilakoi, Mua kaikkoo, kaikkoa turmaas! Rouva Märtha. Kreiv' Bender ja Pietari istui ja joi. Kreiv' Bender tunnusti herttaa: "Jos laulullas valloitat kaiken maan, Et voita sa rouva Märthaa."
Milloin tahansa olisi Jorma saanut sen nuolella makuukseensa kolkatuksi, mutta ei kolkannut asentojänistä, jolla oli siinä kotonsa; ja hän alkoi uskoa, että se on haltijan jänis, kun ei pyydykseen mene, saattaa olla haltija itsekin, jota jos hätyyttää, kaikkoo muille maailmoille ja vie kaiken riistan mukaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät