United States or Armenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Joku yksinäinen, eksynyt, joka vilua vaikeroi, jok' on kaislikossa kierrellyt eik' emoa löytää voi. Sun harmajata aaltoas olen katsonut kyynelein: ens surunsa itkenyt rannallas mun on oma nuoruutein. On syvään sun kuvasi painunut ja sitä ikävöin. Olen villisorsaa kuunnellut ma siellä monin öin... Iltaruskon loimu läikehtii, hetkeks veden pintaan vielä jää se.
Lakia suojella, ja huojentaa maan kuormaa, pyhä tehtävänsä on, siks ei hän päivin koskaan rauhaa saa siks yökin uneton. Näin kerran yksin virkahuoneessaan hän istuu kera kahden sihteerin; hän murtuneelta näyttää, vait on vaan; ja vaiti toisetkin. Lepoa ois hän suonut, hetkeks vaan; se liikaa on. Taas ovi avaantuu, ja, aseellinen joukko seurassaan soturi ilmaantuu.
Laskee kätensä hänen olkapäälleen ja katselee pilkallisesti häntä. Ol' viime yönä unesi kait makea? Sit' ensin rauhatonna sain ma hakea, ma ihan järkeäni pelkäsin; mut sitten puoleen päivään loikoilin. On niinkuin jokin ois sun hetkeks tuhonnut. Taas aamust' oon kuin terveyttä uhonnut.
Ken kirottu se tänne yöllä kulkee, Ja lemmen murhejuhlaa estää julkee? Kuin? Soihduinko? Yö, hetkeks minut peitä!
Vihdoin, haastaen hiljalleen, kuustoistias äänsi: »Kultani, huonees tää, salakätkösi sun, jätä hetkeks, katselemaan huvituksia käy, iloleikkejä pirtin; näät, miten aihe se pieninkin voi riemua tuottaa.
Niin monta ruhtinaall' on kaunista puutarhaa, linnaa, jotka vuodet umpeen on valmiina, ja tuskin päiväks sinne te pistäydytte, hetkeks ehkä vain. Niin, etäisin te niistä valitkaa, jot' ette vuosiin katsomassa käy ja joka nyt on hoidotonna ehkä: te sinne lähettäkää minut! Siellä mun suokaa olla teidän omanne!
Kun oma herrani siis olin, astuin luo luodun tuon, mi puhunut ol' äsken ja johon kiintynyt ol' huomioni. Ma lausuin: »Henki, joka kypsyt karsein ja teet, mit' ilman Luojan luo ei tulla, mun vuoksein hetkeks huoles suuri heitä! Ken olit, virka, ylöspäin miks selät makaatte, ynnä voinko eestäs mitään ma maassa, josta lähdin elävänä?»
Niin, kunnes meri virtaa pois, ja sulaa vuorten jää: Sua lemmin vielä, armahin, kun suljen silmät nää. Ja hyvästi nyt, lemmittyin! Hyvästi hetkeks vaan! Taas tulen luokses, lemmittyin, vaikk' äärest' ääreen maan. Hän veitikka on pieno. Hän veitikka on pieno, niin veikeä ja vieno; hän on niin hellän hieno, mun vieno armahain. Vaikk' kaino, täynnä tulta!
OTHELLO. Sult' en mitään Ma kiellä; mutta mull' on pyyntö sulle, Se täytä: jätä minut hetkeks yksin. DESDEMONA. Ma kieltäisinkö? En. Hyvästi, armas! OTHELLO. Hyvästi, Desdemona! Oiti tulen. DESDEMONA. Emilia, lähde. Tee mit' oikkus käskee; Mlk' olletkin, min' olen kuuliainen. OTHELLO. Olento armas! Hukka sielulleni. Jos en sua lemmi! Ja kun en sua lemmi, Palatkoon alkutyhjyys! JAGO. Mun herrani
Täll' erää tohtori on työstään vapaa; Te saatte mennä. Epäiltävä olet, Mut vikaa et voi tehdä. Kuule, sinä! En kärsi häntä. Saaneensa nyt luulee Ihmeellisen ja hivuttavan myrkyn. Ma hänet tunnen; moista hornan juomaa Niin häijylle en anna. Minkä sai hän, Se hetkeks tunnon turruttaa ja huumaa.