United States or Papua New Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Haapa, jonka lehvät lepattavat niinkuin kuolleiden henget niissä kuiskaisivat, on toinen yhtä suosittu puu vainajain haudoilla. Nuo puiset ristit, jotka piipottavat niin avuttomina talvisten hankien keskestä, lisäävät vielä sitä haikean mielen tunnetta, joka niin likeisesti liittyy meidän käsityksiimme kuolemasta.
Vain joskus minuun katsahtain taas syttyvät silmät vainajain: öin neuvospöydässä kuninkaiden olen nyt minä valtias Levantin maiden, olen Jerusalemin ruhtinas, olen Syyrian, Kypron kuningas ja mun valtikkaani kumartaa koko Idän vanha ihmemaa.
Ei voi kieltää, että se vaikuttaa hiukan naurettavasti eikä oikein sovellu ainakaan meidän käsityksiimme kuoleman totisuudesta ja vainajain kunnioittamisesta. Meistä tuntuu oudolta varsinkin se, että sekä näissä että myöskin monissa muissa samanlaisissa vainajan sukulaiset, ne, jotka ovat tuon komean, kallisarvoisen patsaan pystyttäneet, näyttävät muistaneen itseään enemmän kuin kuollutta.
Mutta viime yönä seisoin sen onkalon reunalla, joka ympäröitsee asuntoani, toisessa kädessä pyhä talismani, johon tuo sanomaton nimi on piirretty, toisessa meidän hurskaan sukukuntamme mystillinen alkukirja. Mieleeni tuli, että olin kutsunut esiin henkiä, että olin keskustellut suurten vainajain kanssa ja että hohtavat taivaat olivat minulle ikäänkuin luonnollinen kieli.
Tilapää-runoutta.* Kaikenlaisia juhlatiloja varten oli tapana sepittää runoelmia, vieläpä monella eri kielellä; niin kirjoitettiin joukottain hää- ja hautajaisrunoja, jälkimuistoja vainajain kunniaksi, onnentoivotusrunoja kirjantekijöille tai yliopistollisissa väitöstiloissa, juhlarunoja kruunauksissa j. n. e.
Se karjui kuin vimmastunut jalopeura, ja minä pakenin perimmäisiin huoneisiin. Käskin kaataa sen maahan, ja palkkasin miehiä sitä hakkaamaan, mutta ne keksivät salaisia merkkejä sen kaarnassa ja sanoivat sitä karsikoksi ja vainajain puuksi, ja että kosto ja onnettomuus sitä kohtaa, joka siihen koskee. Silloin minä itse kävin sen kimppuun ja koloin sen salaa keväällä mehujen aikana.
Kohta tietäjä lyylin laittoi, saneli pyhäksi salmen suun, kummun kuusesta oksat taittoi, julisti vuorella Jumalan puun, lepikön aitasi Hiiden haaksi, asuma-ahoksi vainajain, nimitti niemyen Suomenmaaksi Ukolle uhreja teurastain.
Ystävät, naapurit ja köyhät sukulaiset itkivät, muuta he eivät osanneet näiden hyväksi tehdä. Makkonenhan oli ollut heidänkin parhaana tukenaan ja neuvonantajanaan. Pitivät kuitenkin huolen vainajain kunniallisesta hautaamisesta. Hautajaisiin saapui seurakunnan kunnioitettu pappi itse ja kysyi siellä: "kutka läsnäolevista tahtovat ottaa hoitaakseen pienokaisia ja heidän kotiaan?"
Ja rakkaitten vainajain muiston piti nyt myöskin olla läsnä juhlassa, tämän muiston piti tulla vainajille varatuille paikoille aivankuin he itse olisivat yhdessä päättäneet, että aika häitten pitoon oli tullut, niin että heidän kaipuunsa ei enään saisi himmentää kaikkein yhteistä onnea. Denisin tulo konetehtaasen oli tapahtunut aivan yksinkertaisesti.
Niissä piireissä, joiden elämänkatsomus kuvastuu Homēroksen runoudessa, uskottiin vainajain "haamujen" manalassa viettävän jonkinmoista tajutonta varjoelämää, jossa mistään rangaistuksista ei voi olla puhetta. Joka tapauksessa nämä poikkeukset edellyttävät haudantakaiseen oloon nähden toista, luultavasti vanhempaa kantaa kuin se, mikä eepoksessa muuten vallitsee.