Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. huhtikuuta 2025
Ei työ lie suuri näitten vainajain he vapauden eestä kuoli vain. Ken tuntee heidät kaikki! Jokaiselle meistä lie sentään kallis ollut joku heistä. Kun vuosi sitte vielä kohdattiin, ei tietty kuinka meistä moni niin, niin moni, kulki kuolon merkit otsallansa vain vartoin päiväänsä ja tuntiansa. He poissa on. Ja ylle hautojen pian elämä luo unhon kattehen. Niin käy. Niin täytyy käydä.
Ratsut raisut ain on meidän ynnä vainajain, sun tänään vielä, lupaan, vien hiljaiseen häätupaan.» »Tuo tupa miss' on, millainen? Häävuotees missä piilee?» »Etäällä! Lautaa kuus! Mut sen on suoja tyyni, viilee.» »Ma mahdunko?» »Me kumpikin! Mut joudu, juokse, armahin, häävierahat jo hartoo, häävuode meitä vartoo.»
ja maasta huutaa tomu vainajain: »ei sillä kotoa, ei kansaa lain, ken pettänyt on isäin muistot, tavat!» Arvostelija-ystävälleni »Tää liiaks ajatellulta jo näyttää.» Niin viisaasti neuvot sa sinne ja tänne. Mut aatos ja tunne ne toisensa täyttää kuin jousi ja jänne. Siis laatkosi aatosta ahdistamasta, niin säästät sa itseltäs harmin ja huolen.
Apulainen ojensi hänelle kätensä. He ymmärsivät toisensa. Ensi sunnuntaina apulainen, tehdessään kiitosta kuolleitten edestä, mainitsi muitten vainajain joukossa myöskin: "entisen ylioppilaan Elias Strand'in." Vainajan ruumista saattoi hautaan koko kirkkoväki. Sanoma Antin pelastuksesta ja Ellun kuolemasta oli tuulen nopeudella kulkenut ympäri pitäjän.
Tämän uskonsa mukaan egyptiläiset pitivät erityistä huolta vainajain ruumeista, jotka hyvin huolellisesti palsamoitiin ja sitte säilytettiin lujissa hautakammioissa. Kun joku kuoli, annettiin ruumis heti palsamoitavaksi. Talon erilaisen varallisuuden mukaan valmisteltiin ruumista kolmella eri tavalla.
Kuin kahden puolen tien nyt puut ja pensaat, kummut kiitää; kylät ja kaupungit ja muut asunnot ohi liitää! »Kuu kirkas on! Ah armahain! On raisut ratsut vainajain! Sua kammottaako kuolleet?» »Ah! Jätä maahan kuolleet!» Kas, kas! Tuoll' yössä tanhu käy kuin ratas kehräpuinen, se milloin näkyy, taas ei näy, on joukko omituinen. »Hihhei!
Tällä nimellä näkyy alkuaan tarkoitetun vainajain sieluja, joita kuvailtiin pienen pieniksi siivellisiksi olennoiksi. Homēroksen runoudessa Kēr on kuolema, kuolon kohtalo; välistä Kerit ovat eri kuolintavat.
Mutta, usko minua, kuinka rohkeasti siipeni levitänkin, aina palaan kuitenkin takaisin häkkiini. Niinpä uhmaan minäkin menneisyyttä! Kas tässä, ota tämä sormus; ja ole minun Jumalan ja ihmisten edessä, minun, vaikka vainajain uni siitä häiriytyisi Sinä peloitat minua. Miksi sanoit sinä ? Ei se ollut mitään. Tule nyt; anna minun asettaa sormus sormeesi. Kas niin; nyt olen kihlannut sinut!
Damikaan ei tahtonut ottaa vaatteita vastaan, mutta hänen täytyi antaa myöten. Hänen kohtalonsa muka näkyi olevan semmoinen, että hänen täytyi elää koko aikansa kaikenlaisten vainajain vaatteissa.
Lempeen, ei mut' vihaamahan suokoon luoja halun pahan. Muuten ei voi kirota: sakramentit, jumala! Ei huokailla, on silmä kuiva ja nauretaan ei naurua. Ei katsehet ja kasvoin sävy salaisuuttamme ilmoita. Sen mykkä tuska rintahamme luo pohjatonta polttoaan. Ja vaikka sydän riehuu, huutaa, suu vaiti-oloin suljetaan. Sä kysy kehtolapsoselta tai käänny puoleen vainajain.
Päivän Sana
Muut Etsivät