United States or Azerbaijan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pian vaihtui hämärä yöksi, ja pian nukkuivat Kivimäen pirtin väsyneet asujamet. Uni ei kumminkaan ollut määrätty olemaan pitkällinen. Puolen-yön aikaan rupesi kuulumaan haikeata valitusta. Ellun tila oli äkkiä pahentunut. Ankara kuume oli hänessä nyt ja hourauksessaan mies vuoroin puheli kummallisia sanoja, vuoroin valitteli. Ihmiset heräsivät. Sytytettiin valkea.
"Herra Jumala!" kiljasi hän tupaan tultuaan, ja vaipui lavitsalle, voimatta sanaakan sanoa enempää. Ellun käsi hervahti alas. Kaikki riensivät Eevan luo. "Mitä nyt? Mitä nyt? Puhu, Eeva!" "Voi hyvä Jumala! Antti..." Nyt muistettiin Antin karanneen ulos, kun oli heittänyt Ellun tupakkikukkaron uuniin. "Mikä on Antin?" kiljasi pojan äiti ja tarttui kiivaasti Eevan käteen. "Sano missä on Antti?"
Se vavahtaa, se värähtää, se kääntelekse ja vääntelekse tuskissaan, ja niin se vihdoin tässä tuskassansa synnyttää suloisen hedelmänsä, ja sitä sanotaan kyynelten virraksi. Samoin oli Ellun laita. Hänelläkin oli nyt tuommoinen hetki, jolloin hän eli kappaleen entistä elämäänsä. Hän näki siinä oman itsensä, nuorena, elämän haluisena miehenä, arvossa pidettynä miehenä, josta toivotttin niin paljon.
Mutta minnekäs poika on saanut?" Sairas myhähti ja osoitti sanaakaan sanomatta viereensä. Lapsi parka oli kenenkään huomaamatta kiivennyt Ellun vuoteelle. Selittämätön tunne lienee vetänyt lasta hänen pelastajansa puoleen. Sinne oli Antti hiljaa noussut ja laskenut kiharaisen päänsä Ellun terveelle käsivarrelle. Siinä lepäsi hän nyt lapsen viatonta unta.
Apulainen ojensi hänelle kätensä. He ymmärsivät toisensa. Ensi sunnuntaina apulainen, tehdessään kiitosta kuolleitten edestä, mainitsi muitten vainajain joukossa myöskin: "entisen ylioppilaan Elias Strand'in." Vainajan ruumista saattoi hautaan koko kirkkoväki. Sanoma Antin pelastuksesta ja Ellun kuolemasta oli tuulen nopeudella kulkenut ympäri pitäjän.
Hänen tottunut silmänsä sattui kumminkin pian Ellun sidottuun käsivarteen, ja sanaakaan sanomatta astui hän Ellun luokse. "Teillähän on ollut kamala kohtaus", virkkoi lääkäri, istahtaen sairaan viereen. "Kuinka te voitte?" "Hyvin voin, herra tohtori, varsin hyvin", vastasi sairas. Lääkäri päästi siteet auki ja tutki tarkasti haavat.
Verkalleen astui Antti Ellun luokse ja ojensi hänelle pienen uuden piipun, tuommoisen hauskan äkkiväärän, valkopesäisen ja messinki-helaisen, ja piipun mukaan korean, punaisen uuden uutukaisen tupakkikukkaron. "Olkaa niin hyvä, älkää pahaksi panko ja ottakaa omaksenne, niin käski Mikko sanoa", puhui lapsi viattomasti. Omituinen ilon väre sävähti sairaan silmissä, mutta katosi heti.
Hän hiipi salaa Ellun taakse, ja juuri kuin ukko oli saanut rakkaan tupakkimassinsa esille ja oli juuri pistämäisillään piippuun, syöksi Antti hänen luokseen, sieppasi kukkaron ja heitti sen tuleen. Tuo nyt oli jo muittenkin mielestä sentään liikaa. Ei se ketään naurattanut. Paavo isäntä se yksin vaan koetti nauraa, mutta hänenkin naurunsa oli väkinäistä.
Aamuruskon siivillä lensi Ellun paljon kokenut ja paljon kärsinyt sielu sinne, missä ei kärsimistä ole. Tuossa hänen ruumiinsa nyt lepää vuoteella, niin rauhallisena. Kuolon kamppaus ei ole jättänyt jälkeäkään hänen kasvoilleen.
Pirtissä nousi häly ja puuha, miten muka Ellun haavat olisivat sidottavat. Siinä tiesi kukin keinoja, joita piti koetettaman. Ken siinä ehdotti viinaa ja sokeria, ken vaati yhdeksää sorttia pantavaksi; joku tiesi rintamaidonkin hyväksi; muuan ehdotti lukuakin käytettäväksi.