United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Cineas oli niinikään siellä, siltä hän oli tullut katsomaan sen viimeistä lepopaikkaa, jonka kohtaloon hän niin hellästi oli ottanut osaa. Philo oli myöskin siellä, yhä surusta sortuneena ja äänettömässä tuskassansa maaten polvillansa paarten vieressä. Mutta siellä oli yksi, jonka kasvoista korkea into oli poistanut kaiken synkeyden.
Hän ei voinut pidättää epätoivon huudahusta; ja kun hän ajatteli, että hän nyt oli kaukana kaiken inhimillisen lohdutuksen ja osan-oton, jopa kaiken inhimillisen avunkin tuolla puolen, hänen järkensä näytti hetkeksi jättävän hänet, ja hän väänteli käsiänsä yksinäisessä ja melkein mielettömässä tuskassansa. Kauheata on kun mahtavan hengen voima pettää.
Mutta onnettomuuden lisäksi tapasi portissa leski-pormestarinna Degermannin, joka kumarrellen tervehteli ukkoa, niin että tämä oli kuin kuumilla kivillä, peljäten puolisonsa äänen häntä takaisin kutsuvan, ennenkuin joutuisi pois. Tuskassansa rohkeni pormestari keskeyttää kaikki koreat puheet lauseella: "antakaa anteeksi, mulla on pieni asia toimitettavana, mutta tulen heti takaisin."
Se vavahtaa, se värähtää, se kääntelekse ja vääntelekse tuskissaan, ja niin se vihdoin tässä tuskassansa synnyttää suloisen hedelmänsä, ja sitä sanotaan kyynelten virraksi. Samoin oli Ellun laita. Hänelläkin oli nyt tuommoinen hetki, jolloin hän eli kappaleen entistä elämäänsä. Hän näki siinä oman itsensä, nuorena, elämän haluisena miehenä, arvossa pidettynä miehenä, josta toivotttin niin paljon.
Ja hän »loihe itkemään», itkee päivän, itkee toisen, yli muiden hän äitiänsä itkee. Tuskassansa on hänellä aina vaan äitinsä mielessä; hän ei voi uskoa, ettei hänen hellä kantajansa olisi poismennessään jättänyt hänelle toki jotain lohdutusta. Hän huudahtaa: »Oi on ehtoinen emoni, Mitäs mulle tänne heitit, Eläessä tällä maalla?» Samassa kuitenkin hänelle tämän kysymyksen turhuus juohtuu mieleen.
O Herra, siunaa Suomen kansa, suo sille armos runsaus, suo sille lohtu haavoissansa ja tuskassansa unohdus. Pois pyyhi vedet silmiemme, pois veritahrat tannertemme. Sun voittos päivän huomenessa suo että suureks Suomi sais, suo että kahleen kirvotessa myös orjan mieli kirpoais, suo meille voima voimastasi ja valkeus sun valostasi.
Oliko hän siis ainoa koko kaupungissa, joka valvoi suruisena ja pelonalaisena? Vihdoin viimein hän saapui kirkolle. Se oli vielä kolkompi ja yksinäisempi kuin huoneet, ja se näytti pimeydessä niin kummallisen uhkaavaiselta. Hän meni sykkivin sydämin lähemmäksi miten hän tällaisessa pimeässä löytäisi alttarille? Mutta avain! Sitä hän tuskassansa oli kokonaan unohtanut. Oi, kaikki oli turhaa!