Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Loi on silmät sillan päälle: silta kaikki siivomatta. Tuosta tunsi tultuansa: ei ole sisar elossa. Vieri valkamavesille: ei venettä valkamassa. Tuosta tunsi tultuansa: ei ole veli elossa. Loihe siitä itkemähän; itki päivän, itki toisen. Itse tuon sanoiksi virkki: "Oi on ehtoinen emoni! Mitäs mulle tänne heitit eläessä tällä maalla?
Hän kiroo nyt sielunsa ylintä, suurinta iloa, tuota sotahaluansa, joka ennen aikaa on saattanut hellän äidin Tuonelan synkille tuville. Hän vaikeroipi: »Jo olet kuollut, kantajani, Mennyt, ehtoinen emoni! Kostohon minäkin koito, Kostohon kova-osainen Mittaelin miekkojani Noilla Pohjolan tuvilla, Surmaksi oman sukuni, Kateheksi kantajani!»
Samat inhimilliset heikkoudet seurasivat häntä vielä harmaahapsenakin. Talon iloinen isäntä ja ehtoinen emäntäväki ottivat Väinämöisen vastaan mitä ystävällisimmin, saattoivat hänet saunaan ja antoivat pihan toisella puolella olevan uutispirtin hänelle avaraksi asuinsijaksi.
Jo olen uinut yöt ja päivät meren aavan aaltoloita, joka tuuli turvanani, meren aallot armonani." Tuopa ehtoinen emäntä meni aittahan mäelle, vuoli voita aittasesta, sirusen sianlihoa; sen panevi paistumahan syöä miehen nälkähisen, tuopi tuopilla olutta juoa uinehen urohon. Antoi siitä uuen purren, varsin valmihin venehen, mennä miehen muille maille, kulkea kotiperille.
"Vielä kiitän veikkoseni, veikkoseni, siskoseni, kostelen koko perehen, kaikki kasvinkumppalini, joien joukossa elelin, kasvoin kanssa kasvinaian. "Ellös nyt, hyvä isoni, ellös, ehtoinen emoni, tahi muu sukuni suuri, heimokuntani heleä, tuosta huolelle ruvetko, saako suurelle surulle, jos menenki muille maille, kulkenen johonkuhunki!
Ei kokko mitänä muista eikä tunne tuhma lintu: kokko tiesi kuolleheksi ja kaarne kaonneheksi, miekalla menetetyksi, tapetuksi tapparalla. Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Ohoh kaunis kantajani, ihana imettäjäni! Jo olet kuollut, kantajani, mennyt, ehtoinen emoni, liha mullaksi lahonnut, kuuset päälle kasvanehet, katajaiset kantapäihin, pajut sormien nenähän!
Ja hän »loihe itkemään», itkee päivän, itkee toisen, yli muiden hän äitiänsä itkee. Tuskassansa on hänellä aina vaan äitinsä mielessä; hän ei voi uskoa, ettei hänen hellä kantajansa olisi poismennessään jättänyt hänelle toki jotain lohdutusta. Hän huudahtaa: »Oi on ehtoinen emoni, Mitäs mulle tänne heitit, Eläessä tällä maalla?» Samassa kuitenkin hänelle tämän kysymyksen turhuus juohtuu mieleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät