Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Ei itke iso minua, Ei emo pane pahaksi, Ei kastu sisaren kasvot, Veikon silmä ei vettä vieri, Vaikka joutuisin jokehen, Elikkä vierisin vetehen, Kaatuisin kalamerehen, Sisareksi siikasille, Veikoksi veen kaloille. Koti toivoi kuolleheksi, Piha pitkin maanneheksi, Maja maani myöneheksi, Kartano kaonneheksi. Sukuhuni survelime, Heimohoni heittelime, Suku surmaksi rupesi, Heimo hengen kiertäjäksi, Kulkkuni kuristajaksi,
Viel' olet, emo, elossa, vanhempani, valvehella, kun jo luulin kuolleheksi, kaiketi kaonneheksi, miekalla menetetyksi, keihä'ällä keksityksi! Itkin pois ihanat silmät, kasvon kaunihin kaotin." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Viel' olen toki elossa, vaikkapa piti paeta, pistäitäni piilosalle tänne synkkähän salohon, korven kolkan kainalohon.
Ettäpäs elävin silmin näitä maita matkaelet, kun jo itkin kuolleheksi, jo kauan kaonneheksi! "Kaks' oli poikoa minulla, kaksi kaunista tytärtä. Niist' oli osattomalta kaksi vanhinta kaonnut: poika suurehen sotahan, tyttö tietämättömihin. Poikani tuli takaisin, eipä tyttö tullekana." Kullervo, Kalervon poika, itse ennätti kysyä: "Kunne tyttösi katosi, minne sai sisarueni?"
Nähtyään Tapanin reen pysähtyvän kartanolleen Dampbell kiirehti pitkävartisine piippuineen avopäin ulos ja mataloilta portailtaan iloisesti huusi: "Ainahan elävän silmät näkee. Olen jo luullut kuolleheksi, kalmahan kaonneheksi, kun en moneen monituiseen viikkoon ole saanut mitään tietoja."
Toi arpa toet sanomat, merkki miesten vastoavi: sanoi päivän saaneheksi, kuun tuonne kaonneheksi Pohjolan kivimäkehen, vaaran vaskisen sisähän. Vaka vanha Väinämöinen siitä tuon sanoiksi virkki: "Jos ma nyt lähen Pohjolahan, Pohjan poikien poluille, saan ma kuun kumottamahan, päivä kullan paistamahan." Jopa läksi jotta joutui pimeähän Pohjolahan.
Ei kokko mitänä muista eikä tunne tuhma lintu: kokko tiesi kuolleheksi ja kaarne kaonneheksi, miekalla menetetyksi, tapetuksi tapparalla. Virkkoi lieto Lemminkäinen, sanoi kaunis Kaukomieli: "Ohoh kaunis kantajani, ihana imettäjäni! Jo olet kuollut, kantajani, mennyt, ehtoinen emoni, liha mullaksi lahonnut, kuuset päälle kasvanehet, katajaiset kantapäihin, pajut sormien nenähän!
Kaikki saan kokea koito, Kaikki tuntea katala; Noit' en tulle tuntemahan Konstia kotoisen vaimon, Ehtoja oman emännän, Talon tyttären tapoja. Koti minun toivoi kuolleheksi, Piha pitkin maanneheksi, Maja maan myöneheksi, Kartano kaonneheksi. Soisit mun kylänki naiset, Soisit naiset naapurini, Sorkkihin sotahevosten, Miesten vaino varpahisin, Sortuvan minun sotahan Alla vainon vaipuvani.
Silloin vanha Väinämöinen, kunpa kuuli kuolleheksi, Kullervon kaonneheksi, sanan virkkoi, noin nimesi: "Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän! Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan, vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi." Seitsemäsneljättä runo
Kävin sitte katsomahan Kohta kolmen yön perästä, Viikon päästä viimeistäki; Näin hanhen menneheksi, Saunasta kaonneheksi, Läksin tuota etsimähän, Astuin soita, astuin maita, Astuin syötyjä ahoja, Kalutuita kankahia. Näin mä kyntäjän aholla, Kysyttelin kyntäjältä: "Kyntömiesi veikkoseni! Ootko nähnyt hanhoistani?" "Mistä tunnen hanhosesi Mikä merkki hanhessasi?"
Päivän Sana
Muut Etsivät