Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
Siellä saapi neito maata, Piika pitkähän levätä; Siell' on äiä äänetöntä, Paljo paksua väkeä, Lihavassa luumäessä, Kirkon kirjatun sivussa." Marjatiellä kaonnut. Marketta Materon neiti, Kylän kukka, koin koria, Läksi puolahan metsälle, Muulle maalle mustikalle. Päivän poimi puolukoita, Toisen muita mustikoita; Jo päivällä kolmannella, Ei tienyt kotihin tietä.
Oisin kuollut kuusiöisnä, kaonnut kaheksanöisnä, oisi en paljoa pitänyt: vaaksan palttinapaloa, pikkaraisen pientaretta, emon itkua vähäisen, ison vieläki vähemmän, veikon ei väheäkänä." Itki päivän, itki toisen. Sai emo kyselemähän: "Mitä itket, impi rukka, kuta, vaivainen, valitat?"
Kuoli rakentajani. Ei kumaja kuiva kulkku, Eikä rintani rimaja, Kun ei voilla voiettane, Rakettane rasvasilla. Ei oo voilla voitajoa, Rasvoilla rakentajoa Kun ennen oma emoni; Sepä voilla voiellutti, Sekä rasvoilla rakenti. Jo nyt on kuollut kuusi vuotta, Kaonnut kaheksan vuotta, Kuollut voilla voitajani, Rasvoilla rakentajani. Silloin laulan, konsa jouan.
Kukkui muinainen käkeni, Entinen ilokäkeni, Kukkui illat, kukkui aamut, Kerran keskipäivälläki, Syänyöllä sylkytteli. Jo on kuollut kuusi vuotta, Kaonnut kaheksan vuotta, Viety entinen iloni, Syöty kullan kukkujani.
»Päivälehti», 1891, n:o 104 ja 105. Viikon on Vipunen kuollut, Kauan Antero kaonnut. Muistopatsasta, joka voisi vastaanottaa hänen kansalaistensa kunnioituksen, ei ole hänelle vielä olemassa hänen maansa pääkaupungissa. Se on, niinkuin minkäkin nurkkapatriootin, pystytetty kaukaiseen pikkukaupunkiin. Täällä on vain hänen hautansa. Oli varhainen aamu, toukokuun 12 päivänä.
Ei se kuulu kumminkana, ei kuulu kotihin huuto. "Päivän päästä kolmen, neljän, viien, kuuen viimeistäki kohennihin kuolemahan, heitihin katoamahan. Enkä kuollut kuitenkana, en mä kalkinen kaonnut!
Ettäpäs elävin silmin näitä maita matkaelet, kun jo itkin kuolleheksi, jo kauan kaonneheksi! "Kaks' oli poikoa minulla, kaksi kaunista tytärtä. Niist' oli osattomalta kaksi vanhinta kaonnut: poika suurehen sotahan, tyttö tietämättömihin. Poikani tuli takaisin, eipä tyttö tullekana." Kullervo, Kalervon poika, itse ennätti kysyä: "Kunne tyttösi katosi, minne sai sisarueni?"
Tuop' ali Armi antimuori istui aitan portahalla, lauloi hän lajinsa virren, sukuvirren suomalaisen: »Kerran ne kesät tulivat, kerran keikkuen menivät, koska yhdessä elivät emon yhden kantamoiset; tuli syksyn synkät ilmat, talvet tuota tankeammat, vierahan viluiset ilmat, myrskyt mustat muukalaisen koppoivat koreat multa, ottivat omaksi lapset, poiat kuuluisan Kalevan, siskot sillan suomalaisen; vaan ei vielä virsi kuollut, sana kaunoinen kaonnut, soipi virroilla Venäjän, Nevanlinnan liitoksilla, aavan Aunuksen takana, Vienan hyisen vieremillä; sinnepäin sinä kulekin, mistä soi sorea ääni, laulu lapset liitelevi poikki laajankin lahelman.»
Minä sen toeksi tieän, Ett' olen itse'kin ollut Taipuva tähän tapahan, Saanut semmoiset vahingot: Terveys on turmeltuna, Kaikki rikkaus kaonnut, Kaikki taskussa makaapi. Tällä suututin sukuni, Esivaltani vihoitin, Näytin itseni olevan Hyvänsuoville suruksi, Irvihampaillen iloksi. Olkohon opiksi muille Jotka saanevat sanoa: "Muita on mies opettanunna, Itse oli oppimaton!" Rakastettu Rautalampi!
Päivän Sana
Muut Etsivät