Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Se lähtenyt ol' otteluun, kun loisti aamun koi, kun voitto viimein saatihin, jo ilta varjon loi. Lähellä kenttää taistelun, tuon kestävän ja hurjan, tiepuolessa sa töllin näit puol'aution ja kurjan. Sen portahalla ääneti siin' istui neitonen, siin' istui, katsoi rauhaisaa paluuta parven sen. Hän katsoi, kuin ois etsinyt; ken mietti neidon mielen? Syvempi posken puna tuo kuin hohde lännen pielen.
Ei ole itkettäviä, suuresti surettavia: tuota toivoin tuon ikäni, puhki polveni halasin sukuhuni suurta miestä, rotuhuni rohkeata, vävykseni Väinämöistä, laulajata langokseni." Sisar nuoren Joukahaisen itse itkullen apeutui. Itki päivän, itki toisen poikkipuolin portahalla; itki suuresta surusta, apeasta miel'alasta.
Jahvetti hän jääpi tuijottamaan pitkäks aikaa mielikuvaan samaan: Piika Maija kuinka rivakasti liikkui karjan kesken, hääräten paljain pohkein, aina polviin asti nostettuna hame raitainen! Nyt hän seisoo tuossa portahalla punaposkisena. Rinta huohottaa hihattoman piikkopaidan alla.
Veräjällä Vento seisoi, Vennon poika portahalla, loukossa Vahinko vaani, Kouko kohtasi ovella."
Tuop' oli armas antimuori, istui aitan portahalla, kyseli poialta pololta, kunne kulki lapsikullat, tokko maassa maailmassa oli hän tuntenut, tavannut sukuansa suurempata, lajiansa laajempata.
Hän terästi tahtohon tarmoa, hän liehtoi lauluhun tulta mut kaikki jos mulle hän antoikin, niin kaikki hän ottikin multa. Puron ylitse kaita on porraspuu ja tyttö on portahalla. »Pois tieltä, tyttönen vienosuu, kas, kiire on kiiruhtajalla!» Mut tyttösen silmät ne suurentuu kuin katsois ne kummastumalla: »Tule poika, jos ei sua peloita muu, mut virta on vierivä alla.»
Kuuli tuon kujertavaksi emo aitan portahalla, lauloi laulua sydämen alla taivon tähtikirjan: »Oli mulla onnen poika, lie ollut surunkin poika, yksi vierähti Virohon, toinen sai Suvantolahan, itse vierin Inkerihin, päädyin päiville pahoille, orjan illat istumahan orjan aamut oppimahan.»
Seisoivat he kesä-yössä kerran aitan portahalla; uivat laaksot utuvyössä, välkkyi järvet vaarain alla; pohjan taivas puna-kelta veti juovat vienot vesiin, toisen taivaan rantehelta kulki kuuhut valju esiin.
Jäi hakkapeliitat rukouksiin, vast' aamulla huomas he huolissaan, heit' ett' oli elossa kaksi vaan. Tuop' oli Armi antimuori, istui aitan portahalla, se suki suruista päätä, huolellista huojutteli.
Hän lauloi niinkuin meitä ei olisi ollutkaan, huviksi itselleen ja iloksi metsän puille: »Ja älä sinä kultani silloin tule, kun on hiukan halla, sinun jälkesi tunnetahan joka portahalla.»
Päivän Sana
Muut Etsivät