Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Ken kuolosta pelasti, Orjuudesta ken? Eikö kaikki tuo oo sun työs, Pyhä hehkuva sydämeni? Vaan sa, pettynyt, hehkuit Pelastuksestas kiitokset Tuolla ylhäällä uinahtavalle. Mun kunnioittaa sua? Miksi? Ootko ahdistetun sa tuskat Lievitellyt sa milloinkaan? Ootko pyyhkäissyt kyyneleitä Sa kiusatun konsanaan? Eikö mieheksi mua oo taonut Kaikkivaltias aika vaan Ja sallimus ikuinen, Minun herrat ja sun?
Dargar seisoi eessä Fjalarin. "Mun Käskit tulla. Nyt tässä oon Kauvan, kuningas, minun varrot' annoit; Heikko oot jo verraten entiseen. Ootko ennättänyt työsi tehdä, Täyttää valasi vannotun? Elon vaiheet säätänyt niinkuin ovat, Tyhjiks' tehnyt jumalat, niiden tiet?" Fjalar naurahti ja virkki: "Sattuu Joskus kummasti, korviisi Mikä henki käskyni, ukko, saattoi Juuri kuin se pääsi mun huuliltain.
päin meitä tuossa tuokiossa, yhden vain saattamana soutumiehen, meille mi huusi: »Täällä ootko, häijy henki!» »Phlegyas, Phlegyas, sun huutos turha on tällä kertaa», haastoi Mestarini, »veen yli vain on valtas meidät saattaa.» Kuin se, mi kuulee, kuinka häijy petos on hälle tehty, kaunaan katkeroituu, niin Phlegyas nyt vihan jähmettämä.
Yks' on vaan, jota sun Totella täytyy täällä vakavasti, Niin salaa kuitenkin Ettei sit' aavistaakaan kenkään voine, Hän, tuttu sulle vaan Ja sulta nähty, onpi kutsuttava Kylässä lapsekses, Mut onpi tok' sun valtiattaresi. Wladimir uskottu, Nyt vastaa mulle, ymmärtänyt ootko, Ja mennen taidanko Mä luottaa että tahtoin tapahtuupi?"
Nuorittihin, käärittihin, pieksettihin, pyntättihin, lyötihin, lytistettihin, jaloin päällä pyörittihin; vesi silmistä sirisi, veri vaivasen nokasta, käräjihin käytettihin, laitettihin lain etehen. Kurki lintujen kuningas itse istui tuomariksi, laklat lautamiehiksi, valamiehiksi varikset. Kurki huuti kulkustansa, kajahutti kaulastansa: "Ootko ottanut jyviä köyhän miehen kynnökseltä?"
Lukija, hyödykses jos Luoja kirjan tään kätees suo, sa arvaa itsestäsi, saatoinko kuivin katsein nähdä tuota, kuvamme kuolevaisen vääntyneenä kun näin ma niin, ett' isku silmiensä rakoa pitkin peräpuolen kastoi. Ma totta itkin, kiven kielekkeesen nojaten kovaan, kunnes saattajani noin virkkoi: »Ootko niinkuin muutkin houkat? Tääll' elää sääli olla säälimättä.
Hänen suuntansa oli hänen omansa; se oli puhtaan runouden ja kauneuden suunta, ja siitä syystä hänen muistonsa elää niin kauan kuin tosi runous ihastuttaa ihmissydäntä. Taas ilmestytte, haamut, häälyellen Mun nähtäviin, kuin entispäivinän'. Vaan, sydän, ootko altis hurmoksellen? Pyydänkö vielä teitä jäämähän? Ah, voitittenpa, luoksein tungeskellen!
Niin kului sitte pääksyttäisin päivät, Ja viikot, kuut ja vuosikaudet vieri. Jo uudet aatteet pojan päähän jäivät, Jo uudet tunteet sydämmessä kieri. Taas kohtas hänet vanha opettaja. Noin kasvanut? Sä ootko poika sama? Iloitsen, kosk' oot tieteen harrastaja, Vaan miss' on kynä, Valvaan lahjoittama? Niin kynä? vastas verkkaan nuorukainen, Se muistaakseni oli laatikossa. Ja sitte?
Kannustaa jo orhiansa, aikoo syvyyteen jo syöstä, kuulee, haastaa Jumalansa niinkuin korven kolkon yöstä: »Ootko varma, ett' on mailla Manan unho mennehien, ettei ihmislasten lailla vihaa varjot vainajien?» Hurtta säpsähtää ja säikkyy. Tauonnut on myrskytuuli. Taivaan tähtitarhat väikkyy; hyinen hymyy Hurtan huuli: »Liian liekin jyrkkä rinne, ranta raisu Tuonen tiehen.
Ellen sua auta, itse ma joudun alas jäässä jähmettymään.» Hän silloin: »Olen Frate Alberigo, mi tarjos heelmät huonon tarhan, saaden sijahan viikunain nyt taateleita.» »Oh», hälle lausuin, »sa jo kuollut ootko?» Hän mulle: »Kuink' on laita ruumihini maan päällä, siitä en ma tiedä mitään. Tään Ptolemean etu näät on moinen, ett' usein tänne sielu putoo ennen kuin Atropos on häneen koskenutkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät