United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jaakko, minä tiedän, ettei tämä käsityösi, tämä toukan nakerrus sua oikein tyydytä, vaan mielisitpä ennen möyriä soita ja kantoja väännellä. JAAKKO. Enpä paljon pidä tästä virasta, johon mun lapsena määräsivät, ja, niinkuin tiedätte, se kostaa miehensä kehnosti. KARRI. Sentähden, heitä puupölkyt hiiteen ja kätees kuokka ja kirves! Kaiken Koutinmäen taustan annan sulle alaksi.
Arkipäivät kumminkin jotensakin pujottelimme: olin miesten matkassa töissä, ja kotona vaan silloin kun ei kellään ollut aikaa minua opettaa. Mutta pyhinä ei auttanut mikään. Aamusin koetin maata ja olla nukkuvinani niin kauvan kuin mahdollista, mutta nälkä viimeinkin ajoi ylös. Kohta kuului käsky: »kirja kätees!» ja sitte alkoi kamala aika.
Lukija, hyödykses jos Luoja kirjan tään kätees suo, sa arvaa itsestäsi, saatoinko kuivin katsein nähdä tuota, kuvamme kuolevaisen vääntyneenä kun näin ma niin, ett' isku silmiensä rakoa pitkin peräpuolen kastoi. Ma totta itkin, kiven kielekkeesen nojaten kovaan, kunnes saattajani noin virkkoi: »Ootko niinkuin muutkin houkat? Tääll' elää sääli olla säälimättä.
Veriset kätenne nyt tuokaa kaikki Sun kättäs, Marcus Brutus, puistan ensin; Sun kätees sitten, Cajus Cassius, tartun; Ja, Decius Brutus, sun; ja sun, Metellus; Sun, Cinna; uljas Casca, sun; ja viimeks En viimeks ystävänä sun, Trebonius. Ah, jalot herrat! Mitä sanoisinkaan Nimeni teist' on nyt niin halpa, että Kahdesta häijyst' olen jompikumpi: Joko imartelija tai pelkuri.
MAUNO. Niin, armo taivahan ja taivas selvä On täällä kohta ainoo suojani; Mut taivaan kans' on tunnoton ja kylmä Ja kylmempi viel' armo jumalten. Nyt tietä häviön kaikk' ryntäin käy Ja meill' ei ole pesää eikä luolaa Kuin metsän elävillä; eteenpäin Vaan astelkaamme aina. Niin on laita. Sä otat kätees mytyn, minä sauvan. ELMA. Mut emme epäele kuitenkaan. MAUNO. Hän ei mua siirrä huoneestani!
Mut tulipa, tulipa vihdoin suursydän Mies, täysikäinen ainut, Ihminen täysi: Sa saavuit, oi, Sa poika Marsin ja emo Maan, sydän tulta täynnä ja kylmänä pää; kelohonka, oi, iki-tuores sentään, sa tulla tuiskit vakavaraisten kansliasielujen keskeen. Sydän laajeten, kiitollisna mä kätees tartuin, kuin vanhemman veljen käteen, sa painoit kättäni mun, kuin vertaises. Jo värähtelivät hermoni tyynemmin.
Lukija, hyödykses jos Luoja kirjan tään kätees suo, sa arvaa itsestäsi, saatoinko kuivin katsein nähdä tuota, kuvamme kuolevaisen vääntyneenä kun näin ma niin, ett' isku silmiensä rakoa pitkin peräpuolen kastoi. Ma totta itkin, kiven kielekkeesen nojaten kovaan, kunnes saattajani noin virkkoi: »Ootko niinkuin muutkin houkat? Tääll' elää sääli olla säälimättä.
Minä laulan sun kätees kukkasen, kun silmäsi surusta kastuu, teen ruusutarhaksi tienoon sen, missä jalkas pieni astuu. Minä laulan loitolle maailman, minä vien sinut kotihis uuteen: minä laulan sun sielusi valkean yli aikojen ikuisuuteen. Ken olet sa, outo ja hiljainen, joka istut mun yössäni valvoen? Olen Elämän Onni ma nimeltäin. Tulen kerran ma luokse jokaisen näin.