United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heitä puolsi holhoja, joka oli lasten eno; väärämielinen mies kuin kiero puu. Hän vaati lapsille kaiken leskenkin osan. Liena vapisi eikä tiennyt puoltaako itseään tai lapsiaan. Hän oli kovin pelkuri ja taikauskoinen niinkuin hänen neljä kälyänsäkin. Uunin kolossa säilyttivät aina taikasuoloja, joita milloin mihinkin tautiin käytettiin.
Se kysymys, mitä Uriah olisi tehnyt, jos hänellä olisi ollut jotakin rohkeutta, olisi ollut samanlainen, kuin se kysymys, mitä sekasikiö-koira tekisi, jos sillä olisi tiikerin rohkeus. Hän oli pelkuri kiireestä kantapäähän ja osoitti vihaisuudellansa ja äreydellänsä pelkurin luontoansa yhtä paljon nyt, kuin ainakin kurjassa elämässään.
Hänen pelkuriutensa, se tulee huomata, ei ollut sitä halpaa, itsekästä laatua, joka saattaa ihmisiä huolettomasti mieluummin häpeää päällensä ottamaan kuin itsensä vaaraan antamaan. Päinvastoin, vaikka luonnonlaadultaan pelkuri, oli hän sydämessään miehuullinen, ja taistelun välttämisestä tuleva häpeä tällä hetkellä voitti pelon.
Ja nyt Henrik aikoi lähteä noin ilman muuta. Sepä vasta kaunista! Ja hänen rakkautensa? Ei, hän oli kurjamainen pelkuri, eikä ansainnut hänen rakkauttansa! Ellen astui vatiin ja musersi sekä sen että herneet. Sitten meni hän ylös kummulle.
"Anteeksi että poistun hauskasta seurasta, mutta huomaan että aika ei salli minun viipyä kauemmin", sanoi hän niin vakavasti, että Vilma Aarnio varmasti uskoi, että perhoskirja, jonka hän onnettomuudeksi oli maininnut, nyt veti nuoren tiedemiehen pois hänen seurastaan. Hartia itseään ensin huvitti ja sitten harmitti. Eikös pitänyt hänen nytkin valehdella! Millainen kurja pelkuri hän oli!
Aina se haapa raukka vapisi, sillä vaikka se oli korkea ja iso, niin sillä oli pelkuri sydän ja hauraat oksat. Lehmus nyökkäsi; se ei myöskään ajatellut huonoa itsestään. Halava ja pajupensas seisoivat siinä vieressä, mutta olivat ääneti, sillä heillä oli omat ajatuksensa.
Hänen kunniattomuutensa näkyy siinä, että hän hädässä näin hylkää ystävänsä ja kieltää hänet; ja hänen pelkuruudestaan kysy Fabiolta. FABIO. Pelkuri, hurskas pelkuri, jumalisuuteen asti pelkuri! HERRA ANTREAS. Juoksen, piru olkoon, hänen jälkeensä ja pieksen hänet. HERRA TOPIAS. Tee se, pukkaa häntä aimo lailla, vaan pamppua älä paljasta. HERRA ANTREAS. Vai en sitä tekisi!
Noita kuulee hän nyt, niinkuin aaltoin Kuohuessa purjehtija kuulee Jätetyiltä rantamailta vielä Paimen-sarven sulot loppusoinnut, Ja hän huokailee ja maahan siirtää Silmänsä; hän niinkuin häpeäisi, Kunnes taasen herää raivouden Henget; heidän houkutuksiansa Mielessänsä noin hän selittääpi: "Dmitri, pelkuri, sua säikyttääkö Illan hiljaisuus, vai orvon vaimon Kasvot kalvakkaat, sentähden ootko Vuosia sä taistellunna, että Voiton hetkenä sä horjahtaisit?
Samana päivänä piti petoksen tekemän sen mitä urhollisuus ja rohkeus tähän asti ei ollut toimeen saanut. Eräs pelkuri juutalainen oli siksi kunniapattoinen, että luikahti romalaisten leiriin ja neuvoi Vespasianoa vielä samana yönä hämmästyttämään ja valloittamaan kaupungin.
"Tarkoitustamme saavuttamatta. Pelkuri! Minä puhuttelen häntä. Minun oma Alroy'ni", lausui prinsessa lempeällä äänellä, kun hän astui hänen eteensä. "Kuinka, onko kettu jättänyt tiikerin jälelle! Vai niin? Eikö löydy mitään kostoa? Ainoastaan viattomiako vainotaan? Minä olen viaton; minä en sinua kuristanut!