United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän vapisi kuin haapa tuulen käsissä; hänen onnettomuutensa nousi partaittensa yli ja oli kokonaan niellä hänen. Kun luutnantti hänen jätti, seisoi hän muutaman minuutin rauhassa liikkumatta niinkuin patsas, ja vihdoin, kun hän rupesi kääntymään kotiinsa päin, ei hän tiennyt, että hän kulki.
Kaikkein ensimmäiseksi kaadoin sentähden rannalta pienenpuoleisen kelohongan, pilkoin sen hyvin pieniksi ja panin aurinkoiseen paikkaan kuivumaan. Lisäämällä runsaasti pihkaa tein viikon perästä tarvittavan tervan. Lähellä lähdettä kasvoi mahdottoman suuri haapa.
Siellä täällä oli kukkiva pihlaja jonkin korkean kiven kyljessä ja toisessa paikassa hienoinen haapa, joka ei ollut saanut yksinään vauhtia ja ryhtiä rungolleen ja joka kuin olemisensa lupaa anoen alituisesti lehtiään lepatteli.
Haapa, jonka lehvät lepattavat niinkuin kuolleiden henget niissä kuiskaisivat, on toinen yhtä suosittu puu vainajain haudoilla. Nuo puiset ristit, jotka piipottavat niin avuttomina talvisten hankien keskestä, lisäävät vielä sitä haikean mielen tunnetta, joka niin likeisesti liittyy meidän käsityksiimme kuolemasta.
Aina se haapa raukka vapisi, sillä vaikka se oli korkea ja iso, niin sillä oli pelkuri sydän ja hauraat oksat. Lehmus nyökkäsi; se ei myöskään ajatellut huonoa itsestään. Halava ja pajupensas seisoivat siinä vieressä, mutta olivat ääneti, sillä heillä oli omat ajatuksensa.
Viaton, valkea koivu, ujo raita, hellämielinen haapa ja lapsellisen terhakka näreenpoika sovittavat siinä sitten ystävällisessä seurustelussa esi-isiensä satavuotisia vihoja. Tie on mennyt melkein umpeen. Se piilotteleikse lepikkoihin, häviää heinikkoon, ja paikoitellen on puro nuollut sen melkein näkymättömiin. Mutta se nousee nousemistaan.
"Jou'uin, marja, muille maille, tuomi, toisille vesille, jou'uin, puola, purtavaksi, mansikka, manattavaksi. Joka puu puri minua, joka leppä leikkaeli, joka koivu koiskaeli, joka haapa haukkaeli. "Naitihin ma miehelähän, vietihin anoppelahan.
Sen torit ja kadut olivat aivan suhteettomat asukaslukuun ja pieniin, yksinkertaisiin puukartanoihin verraten, jotka suurten, hoitamattomien koivu-, haapa- ja pihlajapuistojen välillä seisoivat pitkän matkan päässä toisistaan. Talojen välillä oli lauta-aidat, pitkät, yhtäläiset ja yksitoikkoiset, ja ne ne juuri oikeastaan antoivat kaduille niiden oikean luonteen, nuorasuoran yksitoikkoisuuden.
Ympäriinsä näkyi monivärinen metsä, koivu näytti kovin ryysyiseltä, haapa vaaleankellervältä, ja pihlajan kuristuneiden ja kuivettuneiden lehtien välistä punottivat hedelmät. Muutaman päivän sisään oli vahvasti satanut, jotta tien varrella olevat kasvit, mitkä muuten tomusta päristelivät, nyt olivat puhtaat ja virkeät.
Siellä maalla on nyt syksy... Siellä on nyt rannan ruskea kaislikko ja uuvahtava, alakuloinen laine. Siellä on luhdalla täysinäinen lato ja ladon ovella pieles, kuusen oksilla katettu; ja ladon takana on haapa, joka on seulonut lehtensä sen seinämille ja katolle.