United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Juuri samalla hetkellä, kuin hän kastoi kätensä pesuastiaan, astui kunnon lihava rouva puhisten ja hikeä valuen rappusia paviljonkiin "iltapäiväkahvin tähden" katsoaksensa oliko hän kotona. Eipä hän ollutkaan nainen, joka niin helposti antoi pettää itsensä.
Tällä vakavalla päätöksellä kastoi hän neilikoitaan ja orvonkukkiaan, lakkaamatta mietiskellen, mihinkä sopivaan paikkaan saattaisi sanomalehden kätkeä, sillä sen polttamiseen olisi sentään tarvittu kovin armotonta sydäntä.
Kuinka pehmosta ja hienoa vesi oli; mela upposi siihen kuin lusikka velliin. Osaisikohan veden päällä kävellä? Olisipa sitä hauska koettaa. Käveliväthän pojatkin syksyllä jään päällä, ja kärpäset kävelivät viilipytyissä. Tuttemuj kastoi kättään veteen. Tuohan oli aivan yhtä märkää kuin kylpysoikossa. Ei hän viitsinytkään lähteä kylpysoikkoon.
"Kuka olet?" kysyi Vinitius. "Kivenhakkaaja, jonka majassa apostoli sinut kastoi, herra. Kolme päivää sitten panivat minut vankeuteen, ja tänään minä kuolen." Vinitius hengitti syvältä. Tänne tullessaan oli hän toivonut löytävänsä Lygian, mutta nyt hän kiitti Kristusta siitä, ettei hän ollut täällä, ja piti sitä Hänen laupeutensa merkkinä.
Heti aukasi hän pöytä-laatikon ja otti siitä kynän, kirjoitusmustetta, paperia ja kirjekotelon. Sen tehtyä hän hermottomasti heittäytyi pöydän vieressä olevalle istuimelle, tempasi kynän pöydältä, kastoi sen musteesen ja kirjoitti kirjeen, seuraavaa sisältöä: "Oma, lemmitty Edvardini! "Tuhansia sydämellisiä kiitoksia tervetulleesta kirjeestäsi, jonka tänään aamupäivällä sain vastaanottaa.
Vielä kertoivat metsämiehet kuulleensa kummia runotarinoita suurista sankareista, joista pitopaikoissa illasta aamuun laulettiin ja joita kansa hartaasti kuunteli. Lapsensa toivat he joskus kirkolle kastettaviksi, mutta kotiin tultua pesi tietäjä kastetun päästä pyhän veden ja kastoi uudelleen uhrivuoren huipulla olevassa oman jumalansa lähteessä ja antoi lapselle uuden nimen.
"Tunnustin syntini, sain sovitteeksi rasittaa ruumistani paastoomisella ja selkääni ruoskimisella, sain tehdä pyhiinvaelluksen kiviä ja hiekkaa jalkineissa aina pyhän Iljan haudalle, hänen, joka ennen täällä Karjalaisia kastoi ja kaatoi vanhat lyylilehdot. "Silloin yksinäisessä metsämökissä näin ensikerran Miitrin lesken ottotyttären, vienon Marjatan.
Simo kastoi kynän läkkiin, kirjoitti kirjaimen, alun toistakin, mutta laski äkkiä kynän kädestään, nousi ylös ja lausui: "En minä kirjoitakaan." "Miksi et kirjoita?" kysyi Topias hämmästyneenä. Simo katsoi setelipinoihin pöydällä. "Kyllä minä kirjoitankin, mutta en minä jätä tytärtäni hihhulilaisille; en minä anna lastani..."
Sydän verisintä tuskaa ja harmia täynnä tarkasti hän lopulta peilin edessä poskensa ja huudahti: "Siinä ei ollut ei yhtä ainoaa puuderin jauhoa, koko poskessa... Kun minä ihan pyyhinliinan kanssa sen pyyhin." Hän kastoi sormensa suussansa, pyyhkäsi sillä varmuuden vuoksi poskeansa ja vahvisti voitokkaana: "Näkee sen nyt!... Ei yhtä jauhon hiventä ole!"
Sitä varten, että tietävät hänet tunnolliseksi, kunnolliseksi. Jos siitä voittaa, ajattelevat herrat, niin voittakoon hän. Jos ei siitä taas voita, tulevat tavarat sittenkin hyviä... Kenen malja nyt juodaan?" "Hannan." Viini oli kirkasta ja tulista. Simo esitti yhä uusia maljoja ja Johanna naurahdellen maistoi Topiaan lasista tai kastoi siihen sokuripalasen.