United States or Spain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Monena kirkkaana kuutamo-yönä tunkiu minä sisälle avaimen rei'ästä levittämään lahjojani tuolle rasitetulle ja silloin löysin hänet sikeästi nukkuvana rauhan vuoteella. Ainoastaan eräänä kesä-yönä se oli heidän kihlauksensa vuosi-yö tapasin hänet valvehella. Surullisena, mutta vakavana, tarmokkaana istui hän katsellen ulos akkunasta, tuonne hiljaisesti värehtivälle merelle.
Nuotioll' ei Hurtti vanhukselle jutun puutett' ollut milloinkaan; usein yöhön istui valvehella, kertoellen muistojaan, nysääns' yhä sytytellen vain ja sen kohta taasen unhottain. Kolmas Kustaa hänest' oli miesi: "Venään rouvaa vastaan ylpeää urheasti taistella hän tiesi; aika toinen se kuin tää; kuningas ol' altis vaaroihin, kallis nyt on henki marskinkin."
Tyyn' on sää, ihana ilma, Kuu paistoi Kutumäeltä, Päivä Pätsivuoren päältä. Jo on aika nosta nuorten, Kun on vanhat valvehella, Ikäpuolet istumassa. "Nouse pois nokinen poika! Vaivaiselta vuotehelta, Poloisilta pääaloilta, Nokiselta nuotiolta, Kylän kynnöt kyntämättä, Kylän vaot vakoamatta.
Tuo talon vanha vaari On aika lipilaari: Illoin maata pannessaan Aapiskirjan kokonaan Lukee höplöttää. Aikaisin aamusella On taasen valvehella, Perkeleitä sadottain Vaimollensa heittää vain Ja maata kellittää. Neila löysi kullan toisen. Usein sattuu keito kukka Kalvehessa umpumaan, Samoin tekee Neila rukka Kaivatessa sulhoaan.
Kaikk' on tyyntynyt. Miss' äsken viha riehui, oli rauhaa: jo viihtyi vaino, unta maattiin nyt, sit' unta, miss' ei enää myrskyt pauhaa; jos valvoi ken, ol' ystävä vaan tuo, jok' ystävän jäi nukkunehen luo. Mit' etsin, löysin nyt, ma tiedon sain, jot' oli yhtä raskas kaipaella riveistä Tigerstedtiä mä hain, mut hän on tääll', ei ole valvehella.
Kaikk' on tyyntynyt. Miss' äsken viha riehui, oli rauhaa: Jo viihtyi vaino, unta maattiin nyt, Sit' unta, miss' ei enää myrskyt pauhaa; Jos valvoi ken, ol' ystävä vaan tuo, Jok' ystävän jäi nukkunehen luo. Mit' etsin, löysin nyt, ma tiedon sain, Jot' oli yhtä raskas kaipaella: Riveistä Tigerstedtiä mä hain, Mut hän on tääll', ei ole valvehella.
Valvehella äiti on, uupuu murenesta. Tuu, tuu, tuutiluu. Vaan kun avaat silmäsi, silloin hetkeks' talttuvi kaikki mustat murheet. Näin hän lauloi sydämensä surusta, ja katumuksen kyyneleet huojensivat hänen sydäntänsä.
Kunp' on eukkoni eläisi, Oisi vanhin valvehella, Ei se lapsi näin kävisi, Nukkavierulla nutulla, Karvavieru kauhtanalla, Paha raiska paita päällä; Maata verkani vetäisi, Siltoa sinihamonen. Tule ei päivä polvenaan.
Samana yönä oli kaunis kuutamo-yö istuin minä valvehella kuusen latvassa, katsellen ulos meren ulapalle, jota kuutamon kirkas hopeavirta ihanasti valaisi. Silloin kuulin minä yhtäkkiä jotakin rasahtelevan kartanon puolella. Katsoessani sinne näin nuoren herra vapaaherran levotonna käyskelevän esikäytävällä. Hurjasti aaltoili tuo avonainen povi, jota yön tuulonen hiljaa jäähdytti.
Ei ole emo elossa, oma vanhin valvehella eikä kulta kuulemassa, oma armas oppimassa: on mua kuuset kuulemassa, hongan oksat oppimassa, koivun lehvät lempimässä, pihlajat pitelemässä. Piennä jäin minä emosta, matalana maammostani. Jäin kuin kiuruksi kivelle, rastahaksi rauniolle, kiuruna kivertämähän, rastahana raikkumahan, vaimon vierahan varahan, ehtohon emintimäisen.