United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tääll' lepäävät arki-askaret, maa nauttivi joulurauhaa, kyläteillä kaikuvat kulkuset vain lapsuus-iloa lauhaa; siellä soi sota täydellä voimallansa, koko kansa on häädetty kodeistansa, ei rauhan, vaan kuolon enkeli yli talvisten tannerten kulkevi; siell' lepää myös arki-askaret, mut tykkien jylinä pauhaa.
Nyt oli jo kauan ollut aivan lamauksissa kaikki sellaiset tuumat. »Nyt minä olen valmis uskomaan, että jos minun pitäisi jäädä tähän kammariini vielä huomiseen, niin yöllä kuolisin», sanoi hän. »Ja kuitenkin tuntuu ikävältä erota tästä. Monta hauskaa yötä olen tässä valvonut kirjojen ääressä syksyisten sateitten pieksäessä ikkunoita ja talvisten pakkasten jämäytellessä seiniin.
Haapa, jonka lehvät lepattavat niinkuin kuolleiden henget niissä kuiskaisivat, on toinen yhtä suosittu puu vainajain haudoilla. Nuo puiset ristit, jotka piipottavat niin avuttomina talvisten hankien keskestä, lisäävät vielä sitä haikean mielen tunnetta, joka niin likeisesti liittyy meidän käsityksiimme kuolemasta.
"Me vapaiks lemmestä jäimme, Min ihmisraukoille tuolla Niin turmiolliseks näimme; Siks emme voikaan kuolla." Taas kukkii mailla ja teillä, On leivonen ilmoillaan, On jälleen kevät meillä Väriloistossa, tuoksussaan. Jo leivojen lauluun viihtyy Vilu talvisten tunnelmain, Taas rinnan kaiho kiihtyy, Ja laulelen murheissain. Soi leivon sirkutus hieno: "Miks niin olet alla päin?"
Hiljalleen kasvoi hänen kylvönsä ja versoilivat vaaran rinteet hänen ympärillään hiiskumattoman hiljaisuuden vallitessa; kasvoi puu vaaksan vuosisadassa, tuuhistui tuhannen kuluttua, kutistui talvisten tuiskujen alla, mutta oikaisi aina vartensa tuuman entistään ylemmä kesäisten päivien paisteessa.
Piakkoin ovatkin vaarojen palteet yhtenä pälvenä, jonka keskellä, siellä täällä vain, silmä kohtaa lianharmaita lumipeitteen riekaleita. Kurki kiljahtelee ilosta kaukaisella suolla, ja kevätvedet iloisesti solisten huuhtelevat kumpujen kylkiä. Loistavan vihreänä esiintyy silmälle rantahuhtien talvisten hankien alla uinunut oras.
Se maa se on talvisten lunten maa ja mustien merten ranta, sen luonto se kuolleena uinahtaa ja luita sen kasvavi santa; sen taivaalla paistavi musta päivä, ja musta on päivän kieli ja kerran jos hetkeksi häipyvi häivä, niin sentään on autio mieli. Tähän talvisen saaren rantaan, tähän jäisehen, luisehen santaan meni pirstaksi haaksi hältä, tuolta hennolta etsijältä.
Ennenkuin menin levolle, katselin minä aina kaihomielisin katsein sinne ja silloin sattui usein, että minä näin yli lauta-aidan ja läpi lehdettömäin talvisten puiden kuinka tuo minulle rakas huoneusto oli loistavasti valaistu, kuinka naisia ja herroja siellä sisällä liikuskeli kirjavassa ahdingossa ja kuinka palvelijat kantoivat tarjottimia virvokkeineen.