United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ilmassa tuntuu milloin mitäkin vähemmän miellyttäviä tuoksuja eivätkä auringonsäteetkään yllä tänne pohjalle, jossa kurja syntinen käyskelee kuin kellarissa, samalla kuin korkeudessa kiitävät pilvet synnyttävät haikean kaipuun ulos vihreille niityille ja solisten kiitävien virtojen äyräille, keskelle luontoa ja rajatonta vapautta... Kävelyaikaa on vain puoli tuntia päivässä.
Milloin lukemattomia pieniä vuorenkumpuja tahi kivimäkiä, milloin soikeita hietaharjuja ja leveitä kankaita, laaksoja, joissa vaihtelee lehtimetsää, viljamaita ja ihmisasuntoja, vesiä, jotka koskina kohahtelevat ja juoksevat sitte solisten eteenpäin.
Pahalta se vaan tuntuu... Minä kuitenkin lähtenen päästämään ne lehmät, mene sinä kotiin, sanoi Mikko ja työntyi sateeseen. Mutta älä lähde, kun olet kipeä, minä lähden. No, en minä nyt vielä niin kipeä ole, etten siihen kykene, sanoi Mikko ja lähti päästämään lehmiä, vaikka oli paitahihasillaan ja vettä satoi ihan solisten.
Opas, joka ratsasti muulin selässä, seurasi heitä ja kantoi heidän ruokatavaransa, sillä majataloja ei tässä villissä maassa ole. Tie kulki ensin lahden laitaa ja painui sitten loivaan laaksoon korkeita vuoria kohti. Usein oli kuljettava melkein kuivuneiden virtojen poikki, joissa vain kivien kätköissä heikosti solisten vielä juoksi vähän vettä. Maa oli viljelemätöntä ja aivan autiota.
Muutoin kului iltani kuin kauniissa unessa ja kynttilät olivat jo kaikki sammutetut, ennenkuin minä ymmärsin tällä kertaa täytyväni lähteä lausumatta jäähyväisiä sydämeni haltijattarelle. Ulkona oli kovin pimeä ja solisten virtaili vesi katuojissa, samalla kuin taivaasta tuli toista min'enimmänsä ennätti kaupungin jo ennestäänkin liejuiselle kadulle.
Siellä täällä oli hyvänhajuisia kukkaistutuksia ja ruohokentän poikki kulki siroja, hiekoitettuja käytäviä. Aistikkaasti reunustettu lähde laski solisten vetensä mereen. Pyörylän keskellä oli pieni, vanhuuttaan harmaa Venuksen temppeli, jonka täydellisesti varjosi korkea yksinäinen palmu. Temppelin ulkoseinän tyhjissä seinäkomeroissa kukoisti tulipunainen kivirikko.
Aloin nyt vitkastelematta työni potkien tynnyreistä pohjat pois, niin että tuoksuva sisällys tulvehti solisten lattialle. Olin jo särkenyt viisikymmentä tynnyriä ja ojensin juuri jalkani potkaistakseni ensimmäistäkuudetta, kun kattoaukolta samassa kuului äkäinen ja samalla kummasteleva kysymys: »Kakoi tshort tam v'lednike navodet kuka paholainen siellä kellarissa mellastaa?»
Sulle ihmiselos retket tuo niin vaiherikkaat hetket, kun vain vaihtumatta vuoni kumpuu alla koivujen. Multa tietämättä jäivät ihmisriemuin, tuskain päivät: vaihtumatta aallot tulvii, jäljekkäin vain virtaillen. Neidoks kasvat, lemmen sytät, sykit, hehkut, sykähdytät, hiljaa vain kun vuoni vierii, laakson tyyness' solisten.
Kohta vasten rintojansa painaa äiti aarrettansa, hiljaa vain kun vuoni vierii, laakson tyyness solisten. Ihmiselon salat summat, toivon, lemmen, kuolon kummat syleilen, sa kaunokainen, kun sua aalloin syleilen!
Puutarhan takaosa oli metsäntapainen eikä siellä ollut penkereitä eikä kukkasarkoja, vaan rehevä, ihmeen kaunis ruohokko. Kirkas puro virtasi hauskasti solisten näiden kukkaisten ruohokenttien ja tiheäin oleanderpensastojen läpi. Aivan puron rannalla pehmeässä ruohossa loikoili nuori nainen.