United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mikä voima toi mun jällehen Maan mun sortamani rannallen. Joka kukka muinoin mulle hohti, Nyt ne kaikki teräns ummistaa, Joutsen luoksein silloin uida tohti, Nyt hän veden alle sukeltaa, Leivon ääni mulle muinoin soi; Mitä tehnyt olen? Mua voi!
Jo silloin kun leivon laulu alkaa kuulua taivaalta, aukaisee sinivuokko kukkansa. Keväisen päivän paisteesta ja taivaan sinestä kaiketikin sen kukka saapi tuon ihmeen ihanan sinivärinsä, joka on kuin ensimmäinen toivon ja elämän hohde talven kylmyyden ja kolkkouden jälkeen. Valko- ja sinivuokoista sommittelivat lapset nyt herttaisen kauniita kukkavihkoja.
Täällä ei kuningatarta muuta kuin sa yksin, äiti. Tyytynet sinä minuhun, tyytynen minä sinuhun; kudon, leivon, paistan, pesen, panen parhaimmat oluet. Majasi on maailmani. Rakkaudella sen rakennan laajaksi ja loistavaksi. Autathan emo minua!
Mikä nautinto ihmisen elämässä, kun hän voi sanoa: 'Minä annan sen teille! Noh niin, vihdoin viimein olen tilassa, joka oikeuttaa sen toivon, joka kahdeksantoista vuotta on ollut lohdutukseni, tukeni; ollut auringonsäde, joka aina loisti pimeyden läpi, kun kohtaloni oli mitä kolkoin; ollut sävel, joka on kohoittanut minua ylöspäin ikäänkuin leivon viserrys, kun ihmisten äänissä kuulin ainoastaan pilkkanaurua.
Hän tuli vähän levottomaksi, olisi tahtonut pois, mutta ei uskaltanut liikahtaa. Hän olisi tahtonut sanoa jotain, mutta jäi kuuntelemaan äänettömyyttä, joka yht'äkkiä kuin humisi hänen ympärillään, mutta josta hän samalla erotti kaikki pienimmätkin äänet: peipposen sirahduksen metsän rinteessä, heinäsirkan kitinän niityllä, leivon viserryksen taivaalla jossain ja ladosta heinäkorren kahauksen.
Unimielissäni tuntui se minusta alussa satakielen soinnukkaalta laulannalta, sitten leivon liverrykseltä, sitten vienolta kehtolaululta, vaan muuttui viimein yksitoikkoiseksi, vapisevaksi vanhanmiehen ääneksi, ja minä heräsin.
Eikö tuo hohtava ruusu ollut juuri sama, joka kukoisti Katrin ikkunalla ja tuo vaalea vanamo, eikö ollut se hänen vanha ystävänsä kotoisesta metsästä? Tuon surumielisen orvon- kukan, samoin kuin sen rinnalla kukoistavan lemmikin oli hän varmaan myöskin ennen nähnyt. Linnuista tunsi hän leivon, pääskyn, peipposen ynnä monta muuta. Mistä olet, nuorukainen? kysyi häneltä Mielikki.
Sylkähti sydän petäjän, kuohahti kuollehet vetoset, puu vihersi, päivä nousi, kevät kaikille hymysi. Katson, katson, kaunis tyttö, katson silmies sinehen, pohjahan povesi katson, sydämesi syövereihin, etsin aatosta eloni, tulevia tutkiskelen: Herätitkö kuollehista, toitko Tuonelta urohon, uusille sydänsuruille vaiko leivon lauleluille.
En voi mä laulaa kuin lintu voi, ei soi mun äänen' kuin leivon soi, en saata lentää halk' ilmojen, en pesää laatia korpehen.» Iirillä oli hyvin heleä, kaunis ääni, ja hän oli tottunut Seljan säestäessä laulamaan, joten tämä laulu senkin vuoksi kävi erittäin hyvin.
Ihmekö, että Juteini, tämäntapaisen tunnustuksen saatuaan, suomenkielestä laulaa lirittää leivon lailla: »Helisewä, hellä kieli, soma niin kuin linnun soitto».