United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaleva kuuluisa kuningas otti ristin rintahansa, matkasi pyhälle maalle, pyhän virran pyörtehille; orhit kuopi, maa tömisi, töyhdöt heilui, kuu sädehti. Katrinainen kaunis neiti kesät karjassa käveli, näki outoja näkyjä; katsoi taivahan sinehen, kuuli kuinka puut puheli.
Runoilijat ne vertaavat Sun silmiäsi, neitonen, Sinehen taivahan; Ja poskillesi laulavat He sulanneeksi pilvien Punervan purppuran; Ja, imarrellen, huulias Vertaavat pilven reunuksiin, Joist' annat vuotaa hunajas Janoovain sulhoin sydämiin: Ah, neito, ällös vuodata Siis sielustasi sappea!
Tarttui huiluhun Pan ja sen painoi huulia vastaan, hyrskysi rinnastaan kaipaus sammumaton, soi yli kuolleen maan, yli veen, yli tyhjien viitain, pohjasta rotkojen yön nous yli vuorienkin, soi yli merten myrskyäväin, soi rannasta rantaan, ilmojen äärihin soi, korkeuden sinehen, soi yli kuolleen kauneuden ja sen kutsui ja kutsui uutehen Arkadiaan, uutehen taas elämään.
Kyllin Pää-pyhä kyseli: "Liet kenen majoissa maannut?" "Itkin kastamattomia, katsoin taivahan sinehen, silloin sieluni lepäsi." Kohotti Pää-pyhä kätensä: "Mene Herran heilimöity, kanna kaunis päivän kukka, siemen siunattu sirota!" Käännytettihin takaisin, annettihin turvaksensa maallikko monasterista; läksit tietä tuntemahan perille pimitetyille.
Sylkähti sydän petäjän, kuohahti kuollehet vetoset, puu vihersi, päivä nousi, kevät kaikille hymysi. Katson, katson, kaunis tyttö, katson silmies sinehen, pohjahan povesi katson, sydämesi syövereihin, etsin aatosta eloni, tulevia tutkiskelen: Herätitkö kuollehista, toitko Tuonelta urohon, uusille sydänsuruille vaiko leivon lauleluille.
Katson, katson, kaunis tyttö, katson silmies sinehen, pohjahan povesi katson, sydämesi syövereihin, etsin aatosta eloni, tulevia tutkistelen, tuotko tummia minulle vaiko öitä valkoisia. Muistan, koito, muutkin silmät, silmät tummat ja palavat, joihin katsoin, kauvan katsoin, etsin aatosta eloni; luulin päivän koittavaksi, auringon yleneväksi.
Vastasi vakava sulho: »Veri minulla niinkuin seinä seisahtavi auvon aavistusta, uskallusta onnen uuden; sylitysten syöstään!» Verhot vaatteiden valahti; hetevesihin heilahti heleät varret, painui alle pinnan, nousi kohta päätä kaksi virran vienon kalvoon. Päätä kaksi kaunokaista, hyvä-hymyistä, auvon nuoren autuasta, unho-onnellista; katsoi taivahan sinehen, sukeltausi jälleen.
Vieri ääni äidin virren, kyynelet enemmän vieri, läikkyi lämpö äidin lemmen, tahto taivaisten enemmän: lumet läksi, suot sulivat, nurmet nousivat nukalle, kiuru kimposi sinehen, lehti puuhun lempeähän, joka kattoi maammon kummun, missä lintunen levähti, kukahti käkösen kulta, huomentuulonen humahti. Tuo oli tarina maasta mainitusta, kukkivasta keskellä meren sinisen, alla täyden päiväntähden.
Etsittyään turhaan Ionen silmiä ne harhailivat muualle hänen katsettaan vältellen atenalainen tukahdutti tunteensa, joita onnellisemmat ajatukset olivat innoittaneet kuin ne olivat, jotka Nydian laulun olivat värittäneet, ja hän alotti matalalla ja vienolla äänellä: Glaukuksen laulu. Kuin haahti sinehen aaltojen, Niin syömeni lempehen laskihen, Se tunteeni tulvassa huoleti häilyy.