United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
4:S KALEVALAINEN: Kah, yön väeltä, jotka jousta jännittävät pään varalle valon urohon etkö kuule kuin suhisee? 3:S KALEVALAINEN: Laupias Jumala auta! Mitähän tästäkin tulevi? KANSA: Mitä? Mitä on tapahtununna? Mitä tiedät? LOUHI: Mistä Väinö sai tulen tupihin Osmon ynnä näihin yön valoihin, minä tiedän, tiedän, tiedän. KANSA: Mistä? LOUHI: Ruotuksen talosta, tuolta puolen Lemmenlahta.
Itse loihe laulamahan, sai itse sanelemahan: ei ole laulut lasten laulut, lasten laulut, naisten naurut, ne on partasuun urohon, joit' ei laula kaikki lapset eikä pojat puoletkana, kolmannetkana kosijat tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla. Lauloi vanha Väinämöinen: järvet läikkyi, maa järisi, vuoret vaskiset vapisi, paaet vahvat paukahteli, kalliot kaheksi lenti, kivet rannoilla rakoili.
Siitä vanha Väinämöinen, laulaja i'än ikuinen, itse otti ontelonsa, hau'inruotaisen romunsa; alkoi soitella somasti kajahella kaunihisti, itkulle inehmot työnsi. Ei ollut sitä urosta, eikä miestä naisellista, ollut ei miestä, eikä naista eikä kassan kantajata, kellen ei itkuksi käynyt, kenen ei sy'äntä sulanut soitanto sulan urohon, vienot virret Väinämöisen.
Sepä maaksi muuttelihe, niemeksi panettelihe. Nousi niemelle talohon. Löyti emännän leipomassa, tyttäret taputtamassa: "Oi on ehtoinen emäntä! Kunpa nälkäni näkisit, asiani arvoaisit, juosten aittahan menisit, tuiskuna oluttupahan; toisit tuoppisen olutta, sirusen sianlihoa, sen panisit paistumahan, vuolaisisit voita päälle syöä miehen uupunehen, juoa uinehen urohon.
Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Ei liene sinua luotu, eipä luotu eikä suotu ison tammen taittajaksi, puun kamalan kaatajaksi." Sai toki sanoneheksi; katsahtavi vielä kerran: näki miehen muuttunehen, uuistunehen urohon!
"Kolme on koskea kovoa, kolme järveä jaloa, kolme vuorta korkeata tämän ilman kannen alla: Hämehess' on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa; ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran." Sanoi vanha Väinämöinen: "Lapsen tieto, naisen muisti, ei ole partasuun urohon eikä miehen naisekkahan! Sano syntyjä syviä, asioita ainoisia!"
Kimmelsi kitehet yössä kuin kirot sydämen synkän, meri vankui valkeana niinkuin paatunut ajatus, kohosi luminen korpi maasta kuolon-mahtavasta kuin uhma urohon hyisen, viha välkkyvän teräksen. Tuo nauroi Pimeän peikko: "Päivä, päätäsi kohota, saat täältä sataisen surman, turman tutkaimet tuhannet!" Näkyi kaukainen kajastus.
Pois tulee pojalle lähtö, Pois pojan, ulos urohon, Tästä kylmästä kylästä, Katalasta Karjalasta, Kun ei anna naiset naia, Piiat leikkiä piteä, Muorit voita syöäkseni, Emännät sianlihoa. Voi tätä voitonta kyleä, Pitäjätä piimätöntä; Miten voivat voitta olla, Kuten piimättä pysyä, Tässä kylmässä kylässä, Katalassa Karjalassa! Kuu tämä kave katovi.
Vaan vaikea ois laulun luetella Mit' ihmiskunnan sankar' tehnyt on, Sill' aikakirjain lehdet arvostella Vaan voipi töitä moisen urohon. Maa palkintoa niist' ei jaksa antaa, Sen rinnass' omassansa sankar' kantaa.
Siitä vanha Väinämöinen, Laulaja i'än ikuinen, Itse otti ontelonsa, Hau'inruotaisen romunsa; Alkoi soitella somasti Kajahella kaunihisti, Itkulle inehmot työnsi. Ei ollut sitä urosta, Eikä miestä naisellista, Ollut ei miestä, eikä naista Eikä kassan kantajata, Kellen ei itkuksi käynyt, Kenen ei sy'äntä sulanut Soitanto sulan urohon, Vienot virret Väinämöisen.