United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Maailma hajalla tääll' on, kaos-kauhut irrallansa, vihassa julkiset jumalat... Talven kun koimme tuskin, tuskin loppui yö ikuinen, ilolla käännyimme kotihin, vaan mitä tapahtui? Katso: Myrskyt maailmattomaiset Aeolus lähetti meille, ajoi aaltojen selässä kohti Pohjolan periä, missä sääskien hyrinä peitti päivän, kuun ja tähden. Tuskaksi tuhottomaksi sattui viel' eräänä yönä, että Chryseis katosi.
Heräävien lintuparvien hiljaista viserrystä kuului metsästä, aaltojen kaukaista kohinaa ulapalta aukealta ja tuulten huminaa keskeisten rämetten laajoilta aloilta. Minusta oli kuin en olisi muuta saarnaa tarvinnutkaan.
Mut illalla kerran hän ihanimmalla; meni valkamahan ja käskyt ihmisten hyvän ja pahan hän kirjoitti kaislalla kahisevalla helohiekkaan rannan ja virkkoi: »Nyt aarteeni viimeiset annan. Taas matkani tuonne on aaltojen taaksi, ma mistä tulin, mihin kaihoni lens monin kultaisin sulin, mut kerran on aaltoja halkova haaksi päin maanne rantaa, mi kansoa uutta ja uskoa kantaa.
Käännyttyäni toisapäin näin minä kapteinin, toisen kapteinin ja ensimäisen insinöörin, sadelakit syvälle painettuina, pitelevän itsiänsä kiinni komentosillan käsipuista. Aaltojen kuohu peitti heidät päästä jalkoihin asti. Kapteini hymyili niinkuin tavallisesti; toinen kapteini naurahteli nähdessään aluksensa vaaruvan niin, että olisi luullut mastojen ja savupiippujen kaatuvan.
Risutaakkani alla nyt horjun, Ei ainoat' auttajaa; Vilukuoloa tuskin torjun, Jopa nälkäkin ahdistaa. Oli ennen auttelijoita Oli poskeni ruskoiset , Silloin ei tarvinnut noita Käsivarteni valkoiset. Nyt: ryppyinen vaimo rukka, Vene aaltojen murtama, Sydän särkynyt, harmaa tukka Ja autio maailma. Berlin 8/9
Nyt pidettiin tarkkaa vahtia, ja sekä kannella että mastoissa vilisi merimiehiä, jotka katselivat ympärillensä, saadakseen nähdä jonkun kojamon vankan, mustan selän kohoavan viheriöiden aaltojen lomasta. Leo ei suinkaan pysynyt ottamatta osaa tähän yleiseen intoon. Hiljaan varhaan venyi hän vanteilla, iskien kaikkialle siniset, terävät silmänsä.
Siinä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Vellamo, ve'en emäntä, ve'en eukko ruokorinta! Tules paian muuttelohon, vaattehen vajehtelohon! Sinull' on rytinen paita, merenvaahtivaippa päällä, tuulen tyttären tekemä, Aallottaren antelema: minä annan liinapaian, panen aivan aivinaisen; se on Kuuttaren kutoma, Päivättären kehreämä. "Ahto, aaltojen isäntä, satahauan hallitsija!
Kuitenkin pettyvät nämä linturaukat; sillä aaltojen hyrskeestä ja musertamisen uhkauksista huolimatta kiipeilevät ihmiset pesille, kun kullan himo, mielen hurmaus ja taikausko heitä vetää. Kolmesti vuodessa he riistävät näitä pesiä. Tämä on mitä vaarallisinta tointa, vaikka meri tyynikin olisi.
Sitä vastoin otsa, ennen kaunis ja korkea, oli nyt jo uurteinen ja aaltoileva kuin valtameri. Joukko tuuheita kiharia sitä seppelöitsi, ja valui alas sen päältä, paikoin hohtaen hopealle kuin aaltojen harjat.
Ensimmäinen tehtävä nyt oli pienentää purjetta, ja kun se oli tehty, huomasi Eljas, että sitä täytyi pienentää vielä enemmän, sillä tuuli yltyi yhä rajummaksi; mutta toiselta puolen ei hän uskaltanut sitä pienentää enemmän kuin hänen välttämättömästi täytyi, jotta vene jaksaisi päästä yhä suurenevien aaltojen läpi.