United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Takassa paloi paukkuin suuri valkea, jonka valossa kaksi vanhanpuoliaista tyttöä istui ja neuloi, laulaa hyräillen itseksensä. Täällä ei tosin mikään todistanut suuresta rikkaudesta, vaan ei myöskään köyhyydestä. Kaikki oli puhdasta ja siivoa; vaski ja tina loistivat seinistä, ja siniseksi maalatusta seinäkellosta tuli käki ja kukahti joka kellon lyömällä.
Metsän puussa mykkä käki malttanut ei vaiti olla, kukahti jo kerran, kaksi, niinkuin ollut oisi kevät, kohta varttui varmemmaksi, kullat, helmet helisevät. Mutta Juho vaiti pysyi kädessänsä neien käsi. Vihdoin hiljaa aivan kysyi: »Olenhan sun ystäväsi?» Kuiski impi: »Sun ma olen.» Antoi suuta sulhaselle. Tarjos sulho rintasolen: »Milloin häitä impyelle?»
Koko metsä korviaan heristi. Käki istahti punakukkaisimman kuusen oksalle, punaisimman tertun viereen. »On mitä on», kukahti hän; »mutta ei missään niin rinta riemahda eikä sävel heläjä kuin pohjolan keväisessä metsässä!» Koko kukkula päätään nyökäytti.
Metsästä ja niityiltä, joita aurinko paahtoi, kuului joitakuita ikäänkuin pidätettyjä ääniä, käki kukahti toisinaan, sitten oli kaikki jälleen hiljaa, ikäänkuin olisi luontokin pidättänyt henkeään. Ja äkkiä, keskellä tätä syvää hiljaisuutta, kuului laukaus.
Seinän rakoihin oli pistetty kukkivia pihlajan ja tuomen oksia, joiden tuoksun hän tunsi sitä suloisempana ja voimakkaampana, kuta enemmän valveutui. Ja vähitellen alkoi korva omistaa ääniä ulkoa. Hevosen kello kalkatti jossain, ja vasikka ynähti. Käki kukahti ylhäällä aivan seinän takana ja sai hänet täysin hereille. Kuinka hän oli tänne tullut? Kuka hän oli? Mitä varten hän oli täällä?
Vieri ääni äidin virren, kyynelet enemmän vieri, läikkyi lämpö äidin lemmen, tahto taivaisten enemmän: lumet läksi, suot sulivat, nurmet nousivat nukalle, kiuru kimposi sinehen, lehti puuhun lempeähän, joka kattoi maammon kummun, missä lintunen levähti, kukahti käkösen kulta, huomentuulonen humahti. Tuo oli tarina maasta mainitusta, kukkivasta keskellä meren sinisen, alla täyden päiväntähden.
Lahden tuolla puolen kukahti käki, kukahti harvaan ja kaihoisasti. Käenpoika minä olen, omien vanhempieni vastus, pesän musta liikalapsi. Eero painoi päänsä ikkunan pieleen. Senkö tähden elämän ilo minua väistää, siksikö on kaiho sydämeni ainoa sävel, sen ainoa, silloinkin kun elämä ympärilläni kukkii ja toiset riemuiten puhuvat toivojen onnellisesta ajasta? Hän huokasi.
Nyt kukahti ainoastaan kolme kertaa; näin pitkälle oli yö kulunut. Kuin nyt vieraamme olivat muuttaneet vaatteita ja juoneet muutaman kupillisen hyvältä maistuvaa kahveata, istuivat he lämmittävän valkean ympärille ja rupesivat ystävällisesti keskustelemaan kaikellaisista. Ukko lausui: "Tänä yönä olen saanut aivan odottamattomia vieraita.
Eikä muuta sanonut vartijain ja sotaväen tähden, jotka siinä olivat. Ja niin läksi Heikki pitkälle taipaleelle. Ja oli kevät ja maamiehet jäivät peltojansa äestämään ja varikset istuivat aidan seipäihin lennoistansa lepäillen ja jäivät Suomeen. Mutta Venäjän metsänrinnasta kukahti käki: Sandra on sinulle pojan synnyttänyt!
Hän tarttui vieressään olevan kirveen ponteen. Kohotti sen ilmaan suoralla käsivarrella, piti niin hetkisen ojona ja heilautti lopuksi pari kertaa leikiten ilmassa. Nuorukainen hymyili uudelleen: »Viisikolmatta niitä jo tuossa makaa, eikä kirves paina vielä vähääkään!» Käki kukahti. Nuorukainen katsoi ylös kukkulan rintaan.