United States or Morocco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Haasti ja laski jo tyttäryen; suli lempehen impi, äkkiä varpailleen kohos, suuteli häntä ja kaikkos. Astu unten huvihaakseen: *siskon surut karkoittaakseen, lauloi tyttö laulun kainon vain!* Arkiohuoneessaan, yläkerran kammioss' surren, puoliso kapteenin kera lapsens' uinuvan istui.
Taas uskoa riemuhun, keväimeen ja lippuhun pilvien linnan ja uskoa lempehen puhtaaseen taas kahden puhtahan rinnan, taas uskoa itsensä rikkahaks ja maailman suureks ja avaraks voi, kuinka se sentään on ihanaa, kun sen nuorena uskoa saa!
Oi iltaruskonen, Sanan viejä herttainen, Huokaukset ja kyyneleet Saata hälle multa, Ja jos kuolen ja ruususet Kysyis syytä sulta, Sano: sydän hukkui lempehen. Lakattuaan laulamasta otti Fredrik matkalaukustaan vahapalasen, lämmitti sen rintansa kuumuudella ja alkoi sievästi ja taiteellisesti muodostaa siitä kaunista, hienoa, satalehtistä ruusua.
Se kätkössä vuorten valtavain lepää, pohjassa kuilujen kuumottain. Sen annamme kiehtoen kimmeltää. Sen orjaks suku inehmon jää. Sitä tavoitellen saaliikseen, se valosta syöksyy pimeyteen. Lyö kalvan se kädestä sankarin ja töitä se suosii petturin, se valaa lempehen myrkkyään, ja sen vuoksi alttari häväistään.
Hän kiihtävi lempehen taivaan ja maan, sen viihdä ei haavoja milloinkaan. Tulenliekkeihin toiset hän tuomitsee, taas toiset hän haaveilla huikaisee. Näin liikkuu, kiikkuu hän hurmaten, näin läikkyy hän suudellen, surmaten. Hän, keijutar elämän, kuoleman, hän, vallatar hämärän valkean. Hän, velhotar kauneuden kaipauksen. Sua seuraan, vaan sua usko en.
Vaan levon armaudesta jo nautitkaamme ja lemmen; sill' ei mieltäni rakkaus näin ole kietonut koskaan, ei edes silloin, kun Lakedaimonin mailta ma armaan purjehdin sinut vieden pois merenlaskija-laivoin, kanssasi kun Kranaen sulosaarell' lempehen liityin, kuin sua lemmin nyt sydämessäni kaipaus armas."
Se tahtoo nähdä sun harmaan pääsi, sen miehen, jonka jo Luoja sääsi tuhanten lohduksi laulamaan, se etsii katsetta taikurin sen, ken sytti suurehen lempehen, ken tenhoi, että hän mettä joi, ken loihti, että ne lehdot soi ja kuka se kummalla laulullaan myös taikoi poltetun autiomaan, se kanervat teille kun äkkiä loi.
Vain muistomme hienot ne säilyivät kunis uutehen lempehen häipyivät. VIIMAN VIEM
Katsokaa, aallot kuin kaihoovat rantaa, Tuuli kuin aaltoja armastaa! Kaikk' kutsuvi lempehen. Armas, oi, Sana sees oot. Ilmat ne värjyää, Soi virrat ja metsät ne huminoi, Ja kuiskii kaislikot: lempikää! Kun laulu vaikeni, tarttui egyptiläinen Apekideen käteen ja talutti ihmettelevän, huumaantuneen, osittain vastahakoisen nuorukaisen yli huoneen takaseinää peittävän verhon eteen.
Etsittyään turhaan Ionen silmiä ne harhailivat muualle hänen katsettaan vältellen atenalainen tukahdutti tunteensa, joita onnellisemmat ajatukset olivat innoittaneet kuin ne olivat, jotka Nydian laulun olivat värittäneet, ja hän alotti matalalla ja vienolla äänellä: Glaukuksen laulu. Kuin haahti sinehen aaltojen, Niin syömeni lempehen laskihen, Se tunteeni tulvassa huoleti häilyy.