United States or Greenland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuulivat Aiaat hältä ja Meriones sanan hartaan: "Meriones sekä myös te akhaijein johtajat, Aiaat, muistelkaa, miten Patroklos oli, kumppani koito, ystävä herttainen, miten lempeä kaikkia kohtaan ain' eläessään; vaan jopa kuolo ja kohtalo joutui."
Aavehena kelmeänä seisoin mä, Tuomarihiin katsahtelin, koito, Katsahtelin joukkoon hänen oikeal, Joukkoon hänen vasemmalla kädellänsä: Kaunihimmat haamut paistees kunnian, Ikuhiset vieraat hameissanne heljis, Minä valkeuden valkeudes nään, Päivän otsal tähdet ilosina kiiltää, Myhäileevät aurinkoisen olkapäil!
Iva ilkeä turmeli mielen, Kun pilkaksi kaikki se löi Elon nautinto hengetön, ontto Poven surkean-tyhjäksi söi. Mihin sai multa herttahat hetket, Sitä, koito, mä tiedä en Pian onko jo aikani tullut, Sitä aavista myöskään en. Nuor' oisinko minäkin ollut? Näin olleeni ilmoitetaan, Mut totta se ei toki liene Kai unta on ollut se vaan! M
Jos minä vain voisin unhottaa ne ajat, kun hän rakasti minua, tuntui rakastavan minua! Minkä tähden se on lävitse mun sisimmän olentoni tunkenut, tuo onni? Minkä tähden nämä toiveet ovat multa kaiken elämän nautinnon nielleet, kun ne samalla näyttivät mulle paratiisia kaukaa? Ja se ensi suudelma! Tuo ainoa! Ja ja nyt! Kuole, koito! Mitä vitkailet sinä?
Nytpä neito itkuun päätyi, Kyynel juoksi rinnoillens. »Miksi itket, impi kaunis, Kaulaliinaas kastelet?» »Sitä itken, impi koito, Että kuoli sulhasein; Kaikuessa torninkellon Kiirehti hän Tuonelaan.
Jää kotihin, koito poika! LEMMINK
Hän kiroo nyt sielunsa ylintä, suurinta iloa, tuota sotahaluansa, joka ennen aikaa on saattanut hellän äidin Tuonelan synkille tuville. Hän vaikeroipi: »Jo olet kuollut, kantajani, Mennyt, ehtoinen emoni! Kostohon minäkin koito, Kostohon kova-osainen Mittaelin miekkojani Noilla Pohjolan tuvilla, Surmaksi oman sukuni, Kateheksi kantajani!»
Kun luulet ne kuollehen ainaiseks, nepä hetkisen uinuu vaan". Niin, hetken ne uinui, hetken vain, kunis, koito, mä yksin jäin: heti entistään yhä selvemmin sinut sieluni silmällä näin. Minä näin sinun istuvan vierellään, sulosuukkosi tunsin mä myös ja mun hellät ja lempeät syleilyt suli suojaten ympäri vyös.
Ja leivonen, kaivattu kumppali ennen, Nyt pyydän mä, koito, sun vaikenemaan: Mun kanteloraukka ei riemua siedä, Se kansani kanssa nyt itkee vaan. Myös tummain silmäsi tulten säihkyt, Ne näin minä kyllä, mun impyein, Ja rintahan mullakin leimahti liekki, Sun toivoni morsiameksi jo tein.
Virkkaen noin pois kiiti jo Iris joutuvajalka. Vanhus valjastaa nelipyörät vankkurit kohta poikien käski ja paikoilleen pajulaitehet panna; kammion tuoksukkaan avas itse hän, setrisen suojan, korkeakattoisen, monet kalleudet joka kätki, kutsui myös Hekaben, näin puolisoaan puhutellen: "Airut Olympon Zeun tuli, toi sanan, puoliso koito, laivoilt' että akhaijein pois oman poikani saisin lahjoin, lunnahin, jotk' ilahuttavat mieltä Akhilleun.