United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ennenkun sinivuokko osasi aavistaakkaan hän oli pehmeässä kätösessä ja silmiään avatessa sattuivat hänen katseensa kahteen kirkkaasen silmään, jotka juuri häntä tähystelivät. Sitten otettiin neulanen, pistettiin varren läpitse ja kukkanen kiinnitettiin kauniin impyen povelle. Käännös vaan, niin kyökki jo oli kadonnut ja loistava naissuoja oli kukkasen tähystettävänä. Siinäpä oli katsottavaa!
Ja äkkiä näkyy kylmässä, läpikuultavassa kevätilmassa saarten välitse ameriikkalaisen tahi englantilaisen prikin hoikat mastot ne ovat Ryforsin samanlaisia kevään enteitä kuin leivonen ja sinivuokko ja muutaman viikon kuluttua on laivoilla vienti täydessä voimassa ja työtä tehdään kohisevalla vauhdilla, ikäänkuin virkistyneinä pitkästä talvilevosta. Oli lauvantai-ilta aikaisin keväällä.
Tunnotonna makasi hän kau'an. Eräänä aamunapa jälleen sen silmät aukenivat, elonvoima palasi hienoihin lehtysiin ja kukka hymyili jälleen. Hän oli saanut virvoittavaa vettä; lasi, jossa hän seisoi useitten toisten kukkain kanssa, oli raitista vettä täynnä. Sinivuokko katseli ympärilleen. Tämä oli varmaankin kyökki. Seinillä oli kiiltäviä kattiloita, patoja ja riehtilöitä sekä muita keitinkaluja.
Siksi niin on tummaa vesi sulla, tulet sydänmailta, hallanmailta, siks on vaahto sulla valkopäistä, kevättoiveita kun kansan kannat. Mutta mistä loiske kumman lieto? Puron partahalla, kunnahalla, siell' on kullan koti kuusten alla, sieltä sivumennen laulut kuulit, laulut liedot, nuoret nuoren rinnan sieltä lie tuo sinivuokko myöskin, jonka aallot tänne mulle tuovat.
Jo silloin kun leivon laulu alkaa kuulua taivaalta, aukaisee sinivuokko kukkansa. Keväisen päivän paisteesta ja taivaan sinestä kaiketikin sen kukka saapi tuon ihmeen ihanan sinivärinsä, joka on kuin ensimmäinen toivon ja elämän hohde talven kylmyyden ja kolkkouden jälkeen. Valko- ja sinivuokoista sommittelivat lapset nyt herttaisen kauniita kukkavihkoja.
Olenhan kuolemattoman povella: eiväthän ihmiset kuole eiväthän kukkaset ku-kui-h-du! Niin huokasi Sinivuokko ja painoi päänsä immen povelle. Kasvoi kielo kaunokainen metsän siro siimeksessä.
Taivaan puhtaus ja viattomuus asuu vuokon lumivalkeassa kukassa; sen lehdillä on kevään ensimmäinen heleä vehreys; sen tuoksu on vieno ja raikas, kuin olisi se henkäys tuon keväällä uudistuvan ja kirkastuvan luonnon povesta. Mieli täyttyy selittämättömällä armaudella sitä katsellessa. Mutta syvemmällä metsän sisässä kukkii vielä valkovuokon sisar, tuo vähän aikaisempi sinivuokko.
Vesi oli siinä niin kirkasta ja helmeilevää, ettei hopeavirta olisi kirkkaampi ollut. Tuon puron ääressä, aivan likellä sen hopeista pyörrettä, kasvoi siro sinivuokko. Ei se ollut vielä monta päivää elänyt tässä täysituntoisena; sillä vast'ikään oli lumi noilla kallioilla sulanut ja juossut puron laineita pitkin mereen.
Nämät kaikki näki ja kuuli sinivuokko seisoessaan tuossa puron partaalla; sillä kukkaset ymmärtävät kaikkien olentojen kielen, parhaiten kuitenkin lintujen, koska nämät heitä enimmin puhuttelevat. Kummallisia ajatuksia syntyi hänen rinnassaan, kun hän jäi yksin yön hiljaisuuteen.