United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Saipa sotka poimimahan, poimi kyynelet merestä, alta selvien vesien, kantoi Väinölle kätehen: jo oli muiksi muuttunehet, kasvanehet kaunoisiksi, helmiksi heristynehet, simpukoiksi siintynehet, kuningasten kunnioiksi, valtojen iki iloksi. Vaka vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen, kolmas lieto Lemmin poika siitä lähtevät selälle, tuonne kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan.
Jop' on uskoi Suomen kansa, kouraan tarjottuun jo tarttui, lieto luontui laulantansa, kaikkialla riemu karttui, kuuli hongat kummaksensa, kuinka lauloi maassa hallan kansa virttä vapautensa kerran kera vieraan vallan. Yleiseen kansalaisjuhlaan Kansallisteatterissa 25/3 1917.
»Mitä sä tutkit tähtiä taivaan, Tähtien tenho on voimaton; Silmiä Leenan jos tutkia sai vaan, Kaikkien kohtalo tietty jo on. Vaan pidä vielä, tutkija lieto, Liian kallis se hinta tok' ois, Jos surun vierahan aikainen tieto Myös surun omaan sieluhus tois.»
Siitä vannoivat valansa, laativat ikilupansa eessä julkisen Jumalan, alla kasvon kaikkivallan, ei Ahin sotia käyä eikä Kyllikin kyleä. Siitä lieto Lemminkäinen veti virkkua vitsalla, löi oritta ohjaksella.
Taatto murheinen murahti: "Tuot' älä kuuntele enempi kuoroa petojen kansan!" Tuop' on kuuli toisna yönä poika taas taruja korven: "Tääll' on alku, tääll' on loppu, täällä onnesi sinunkin aarnihaudoissa halujen, päällä lieto virvaliekki; elon etsit arvoitusta, olen arvoitus elosi." Aamulla ani varahin tutki poika taatoltansa: "Mitä on salassa metsän, saaren lempeän sisässä?"
Siitä lieto Lemminkäinen sanan virkki, noin nimesi: "Onko saarella tiloa, maata saaren manterella, pieni kolkka koivikkoa ja murunen muuta maata minun kaski kaatakseni, hyvä huuhta raatakseni?"
Se on lieto Lemminkäinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei ole teissä soittajata, tuokatte minulle soitto kahen polven pystyn päähän, kynnen kymmenen nenähän!" Saip' on kantelon käsille, soiton alle sormiensa; tuota käänti, tuota väänti, tuota sormin suoritteli, eikä soitto soitakkana, ei ilo iloakkana.
ANEMOTIS. Satu on suvea monta näillä saarilla samonnut miehestä merenpojasta, sotapurren soutajasta, kaunis hän on kuni jumala, lieto kuin ulapan laine, miesten syöjä, naisten syöjä ja syöjä oman sanansa joko tunnen turhamielen? Yksi on miesi maailmassa, jota niin peljätään, vihataan, lemmitähän, lauletahan, ja hyvästi nauretahan. Olet lieto Lemminkäinen.
Ainoa, jota tuo lieto, häilyväinen rakastelija todellisesti ja pysyvästi oli rakastanut, on nyt kadonnut, on saanut surmansa vihollisen kädestä, saanut surmansa oman poikansa teon kostoksi! Tämä ajatus on niin katkera, että se silmänräpäykseksi masentaa Lemminkäisen koko miehuuden.
Iski lieto Lemminkäinen, sekä iski jotta lausui: "Maahan miehet, maahan miekat, maahan untelot urohot, sa'at miehet siiven alta, kymmenet kynän nenästä!" Virkki tuossa Pohjan eukko, puhui purjepuun nenästä: "Oi sie lieto, Lemmin poika, Kauko rukka, mies katala! Pettelit oman emosi, valehtelit vanhempasi: sanoit et käyväsi sotoa kuunna, kymmennä kesänä kullankana tarpehella, hopeankana halulla!"