United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !


Vaka vanha Väinämöinen Anna armosta minullen Ymmärrys ylettäväinen, Kieli kirkasta koreeksi, Jolla saattaisin sanoa Asioita arvoisia, Vielä soitella somasti Kaunihilla kanteleilla Kiitosvirttäni visusti Herroillemme herttaisillen. Jospa vielä viitakkeella Välkkyvällä Väinämöisen Ohakkeet otettaisihin Perin pohjin pellostamme, Sekä kielestä kipiät, Että puutokset puheesta.

Harvoin saapi orja lemmen, ei miniä milloinkana." Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Tyhjiä tiaisen virret, rastahaisen raksutukset! Lapsi on tytär kotona, vasta on neiti naituansa. Tule, neiti, korjahani, laskeite rekoseheni! En ole mitätön miesi, uros muita untelompi."

Vaka vanha Väinämöinen päätänsä kohottelevi. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Jo ma tuon itseki tieän: olen maalla vierahalla, tuiki tuntemattomalla. Maallani olin parempi, kotonani korkeampi." Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi: "Saisiko sanoakseni, oisiko lupa kysyä, mi sinä olet miehiäsi ja kuka urohiasi?"

Nyt se pispa taivahassa, Herran enkelein elossa, Voiton virttä veisailevi, Lalli paikassa pahassa, Sakean savun seassa, Helvetissä hiihtelevi. Siellä pirut pistelevät Helvetissä helteisessä Sieluparkoja pahasti. Varjele vaka Jumala, Estä Luoja armollinen, Meitä sinne saapumasta; Saata taivahan salihin, Ijankaikkiseen ilohon! Kanteletar III: 28. Annikki ja Kesti.

Sitte sinne tultuansa sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi sie vanha Väinämöinen! Tuossa on sinulle tyttö, neiti kaunis katsannolta, eik' ole suuri suun piolta, kovin leuoilta leveä." Vaka vanha Väinämöinen katsahti kuvoa tuota, luopi silmät kullan päälle. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Miksi toit minulle tuota, tuota kullan kummitusta?" Sanoi seppo Ilmarinen: "Miksi muuksi kuin hyväksi!

Luovuta siis hänet koht', ota vastaan vainajan lunnaat!" Hällepä vastasi näin uros askelnopsa Akhilleus: "Olkoon siis! Ken lunnaat tuo, pois vainajan vieköön, niin jos on itse Olympon Zeun vaka tahto ja käsky."

Kalevalan päähenkilöitä on kolme: Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen, joista kuitenkin "vaka, vanha" Väinämöinen on runoelman varsinainen pääsankari. Ylempänä jo mainittiin, että hänen hyvät työnsä Suomen kansaa kohtaan sopii pitää Kalevalan yhdistäväisenä siteenä, sen päätoimintana.

Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Ohoh Pohjolan emäntä! joko saat jaolle sammon nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen?" Sanoi Pohjolan emäntä: "En lähe jaolle sammon sinun kanssasi katala, kerallasi Väinämöinen." Tahtoi sampoa tavata venehestä Väinämöisen. Sammon saatatti vetehen, selvälle meren selälle; siinä sai muruiksi sampo, kirjokansi kappaleiksi.

Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen, arvasi ajan olevan, tunsi hetken tulleheksi. Jo veti melan merestä, tammen lastun lainehesta; sillä kalhaisi kavetta, iski kynsiä kokolta: muut kynnet meni muruiksi, jäi yksi sakarisormi. Pojat siiviltä putosi, melskahti merehen miehet, sata miestä siiven alta, tuhat purstolta urosta.

Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Ei liene sinua luotu, eipä luotu eikä suotu ison tammen taittajaksi, puun kamalan kaatajaksi." Sai toki sanoneheksi; katsahtavi vielä kerran: näki miehen muuttunehen, uuistunehen urohon!